Aamiaisia maailmalla

Palasin pitkästä aikaa vanhoihin matkakuvakansioihini ja mietin, saisko niistä aikaiseksi mitään tänne blogin puolelle. Kevyet kuvapostaukset on hauskoja silloin, kun materiaalia löytyy ja postaukseen keksii jonkun punaisen langan. Mulla on varmaan jo juhannuksen herkkukattaukset mielessä, kun simmuni jäivät tapittamaan  muutamia ruokakuvia. Rakastan pitkiä aamiaisia niin kotona kuin matkoillakin ja innostuinkin kaivelemaan koneestani aamiaiskuvia niin kauas menneisyyteen, kun matskua riitti. Ruokakuvia löytyi muuten helposti parilta viime vuodelta, mutta mitä taaemmas ajassa selasin, sitä harvinaisemmiksi ne mun albumeissa muuttuivat. Onko ruokien kuvaamisen muoti alkanut vasta viime vuosina (kenties Instagramin innoittamana) vai olinko ennen vaan jotenkin separi tässä(kin) asiassa?

Lomalla aamiainen on mun mielestä päivän paras ateria. Tää toki vähän riippuu tilanteesta, sillä aina aika ei anna myöten ihanaa, pitkää aamiaistuokiota varten, vaan on kiirehdittävä eteenpäin. Silti näen aamiaisen niin tärkeänä osana matkaa, että etsin usein aamiaispaikkoja valmiiksi netistä tai suosin hotelleja, joiden aamiaista on kehuttu vähintäänkin vuolaasti varaussivustojen arvostelut -osiossa. Paahtoleipä mehulla ja muna pekonilla on mun brekupainajainen. 

Unelmien aamiainen taas vois olla esimerkiksi tämä Berliinin Prenzlauer Bergissä sijaitsevassa Café Napoljonskassa viime syyskuussa nautittu kokonaisuus, johon valikoin listalta suussasulavan ituhippitoastin ja marjaisan myslijogurtin. Jotain suolasta, jotain makeaa, cappucino. Täydellistä.

Hotelliaamiaisista puheen ollen, monissa maissa tuntuu olevan tapana tarjota aina samat vaihtoehdot aamiaiseksi. Gili Airilla Indonesissa, samoin kuin naapurissa Balilla, aamiainen oli usein joko toast jollain tapaa valmistetulla munalla, tai sitten lettu ja hedelmäsalaattia. Eikä mikä tahansa lettu, vaan sellanen, mihin on jo paistovaiheessa upotettu banaania tai ananasta. Ananas on ihana hedelmä mutta ei vaan jotenkin natsannut mulle letussa. Banaanilettuja tuli siis syötyä monena aamuna, varta vasten mulle paistettuna. Oli aika luksusta pistää nenä aamulla huoneesta ulos ja saada alta aikayksikön tuore aamiainen katettuna omalle terassille - noin kymmenellä eurolla/yö. 

Kuvan breku mulle tarjoiltiin Firda Homestay -nimisessä pienen pienessä perhehotellissa Gili Airilla. Tätä hotellia voin todella suositella koko sydämestäni.

Tämä järkyttävän huonolaatuinen kuva löytyi jo edesmenneen, vikaksi nokialaisekseni jääneen N8:n kätköistä ja lienee napattu Istiklal kadun varrelta Istanbulista. Lautasella lepää peynirli simit eli simit-rinkilä juustolla. Simit on herkku, johon tutustuin Turkissa matkaoppaana pyöriessäni sekä muutamalla Istanbulin matkallani. Simit kuuluu mun mielestä sarjaan mitenjokunäinyksinkertainenvoiollanäinälyttömänhyvää - jopa viiksekkäältä papalta katukärrystä ostettu liiran käntty sulaa yleensä suussa.

Jerusalemissa meillä oli vuokrahuone, josta pääsi suoraan omalle terassille. Vanhan kaupungin muslimikorttelin hedelmätori pursusi väriä ja tuoreutta, joten aamiaistarpeet hankittiin tietenkin sieltä. Esillepano jäi näköjään tällä kertaa aika koruttomaksi ja kokonaisuus hiilarivoittoiseksi, mutta reissussa on turha takertua makroihin. Ehkä meillä oli leivän väliin jotain juustoa?

Ai nami, yllä oleva on ehkä mun lempparibrekukuva. Ainakin aamiainen on vielä suht tuoreena mielessä, sillä se nautittiin Sri Lankan matkalla maaliskuussa. Kandyn B&B:ssämme Hanthana Jungle View:ssä emäntä jaksoi kattaa kunnon buffan, vaikka meitä majoittujia oli vain kourallinen. Aamiaiselle sai valita niin perinteisiä länkkärimakuja kuin srilankalaista, mausteisempaa sorttia, ihan huippukombo. Tuo pieni rulla lautasen vasemmassa reunassa on muuten banaanilettu srilankalaiseen tyyliin - bansku on tällä kertaa käärittynä letun sisään.

Meille tarjoutui Sri Lankassa myös mahdollisuus vetää napaan oikein aamiainen paikalliseen tapaan Kataragaman kylässä. Kokemus oli jälleen kerran sivistävä ja opin, että srilankalaisen aamiaisen erottaa illallisesta niinkin simppeli asia kuin leipä - mitä sitä turhaan toimivia curryreseptejä eri vuorokaudenajoille muuttamaan. 

Vietimme taannoin vappua Köpiksessä, ja yllä kuvassa onkin mun vuoden 2016 virallinen vappubrunssi. Jännäsin Kööpenhaminan hintatasoa ennen matkaa, ja olin onkinut Laundromat Cafén kohtuuhintaisen brunssin tietooni jo etukäteen. Nasta mesta ja hyvä ruoka, menisin uudestaan oikein mielelläni tilaisuuden tullen.

Entäs sitten Lissabon? Quinoan sunnuntaibrunssi Bairro Alton kaupunginosassa notkui terveellistä ja semiterveellistä lähiruokaa, joista moni laji sai etuliitteekseen sanan luomu. Aivan satavarmasti haluan tän pöydän ääreen joskus vielä takaisin! Hinta taisi olla 15 euroa, joka on suhteellisen paljon paikalliseen hintatasoon nähden, mutta hymyssä suin itse summan pulitin. Äh, ja Lissabon on muutenkin siis niin ihqu.

Lisää muistoja Israelista, meidän beduiiniaamiainen Negevin autiomaassa. Tai no "beduiiniaamiainen", ihan pöydän ääressähän tuo syötiin, mutta ruokalajit olivat kuulema perinteistä autiomaakamaa. Israelin matka kesällä 2014 oli roadtrip, ja matkan varrella yövyimme Negev Camel Ranchilla Dimonassa.  Ranch oli kirjaimellisesti keskellä ei mitään, ja siellä majaili varmaan kymmenen kamelia yhtä lähitienoolaista kohden. Kun heräsin keskellä yötä, näin elämäni kirkkaimman tähtitaivaan. Arvaatte ehkä kuvan perusteella, että toi leipä oli taivaallista? 

Vielä toinen näyte N8:n surkeasta kuvanlaadusta (kuvaajassa ei mitään vikaa!). Kolmen dollarin megapannukakku hedelmäsalaatilla taidettiin tilata jokaisena aamuna Nicaraguan Ometepella. Ometepen saari sijaitsee keskellä suurehkoa Nicaragua-järveä, ja siellä kohoaa kaksi ylvästä tulivuorta. Olen onnellinen ja onnekas, kun pääsin vierailemaan mestoilla ennen kuin kiinalaiset iskivät hakkunsa nicaragualaiseen maaperään tarkoituksenaan louhia kilpailija Panaman kanavalle - kanavan kun on tarkoitus kulkea nimittäin juuri tämän järven poikki. Siinä pilataan taas yksi ainutlaatuinen maisemaympäristö kokonaan.

Yllä olevaan kuvaan liittyy paljon tunteita. Nautin nuo kakunjämät joulupäivän aamuna vuonna 2011 piskuisella Santa Claran rannalla Panamassa. Joulu kaukana kotoa herättää tunteita varmasti jokaiselle, joka sen on joskus kokenut. Soitto jouluaattona kotiin oli haikea ja juteltuani jokaisen perheenjäseneni kanssa yksi kerrallaan suljin viimein puhelimen. Tunsin olevani todella kaukana kotoa, aivan maailman toisella laidalla. 

Koti-ikävä ei kuitenkaan ole syynä itse kakun ainutlaatuisuuteen. Tää panamalainen kuivatuista hedelmistä valmistettu joulukakku oli nimittäin lahja eräältä panamalaisherrasmieheltä, josta tuli vuosien päästä mun appiukko. Autuaan tietämättömänä ylipäätänsä siitä, että tulisin joskus menemään naimisiin, taisin ahmia kakun foliovuoasta viimeistä murua myöten.

Hypätään sitten näköjään vielä takaisin Balille. Tarkemmin saaren pohjoisosaan, jossa tapasin ne kaikista, saako sanoa, aidoimmat ja sydämellisimmät balilaiset. Balilta löytyy kuulkaas paikkoja, joihin massaturismin lonkerot eivät ulotu! Aamiainenkin oli paikalliseen tapaan erittäin riisillä höystetty. Ja suurella sydämellä valmistettu ♥

Makumatka maailmalla päättyy Prahaan, joka on budjetilla matkaavan kaupunkilomailijan paratiisi. Praha on halpa, siis HALPA, ja ravintolavalikoima hakkaa Helsingin mennen tullen. En valitettavasti muista, missä tämä jugge syötiin, mutta vanhassa kaupungissa tai sen liepeillä se ei ollut. Prahaan matkaava, suuntaa rohkeasti pois massan luota! Hinnat tippuu ja taso nousee, kun siirryt kauemmas Kaarlen sillalta. 

Tuliko nälkä? Mulle tuli. Onneksi juhannus on jo ovella, ja grilliä voi alkaa lämmittämään. Mitä ihaninta jussia jokaikiselle!

Instagram Travel Thursday - Rakkaasta Panamasta

Mun on tehnyt jo pitkään mieli kirjoittaa Panamasta. Panama on mulle rakas maa - suuntasin sinne vapaaehtoistyöhön vuonna 2011, tulin takaisin meren tälle puolen hetkeksi ja sitten palasin takaisin jättääkseni yhä suuremman palan sydämestäni tänne kapealle kaistaleelle Karibianmeren ja Tyynenmeren välissä. Olen matkaillut Panamassa varmasti enemmän kuin missään muussa maailman maista. Ihan viime vuoden aikana edulliset lennot Panamaan Euroopasta ja siis myös Helsingistä ovat yleistyneet ja uusia lentoreittejä on avattu. Oon aikas varma, että yhä useampi suomalainen harkitsee jatkossa kohteekseen Panamaa, joten ajattelin, että mä voisin sanoa siitä jotain. Mutta mitä? Mistä mä aloitan? Ja voinko tyytyä puhumaan vaan turistin Panamasta, kun mun Panama on oikeasti niin paljon muutakin, hyvässä ja pahassa? Instagram Travel Thurday saa nyt olla mun tekosyy sanoa edes jotain. 

Listat on aina hyvä tapa lähteä purkamaan liian isoa määrää asiaa jossain aivojen sopukoissa. Mun viimeisin matka Panamaan tapahtui talvella 2015, joten mitään superajankohtaisia vinkkejä en voi jaella. Sen sijaan voisin heittää lennosta vaikka kymmenen (plus yks) syytä, miksi Panama ei oikeesti ole pöllömpi vaihtoehto kaukomatkakohteeksi.

1. Ihmiset

Panamalaiset ovat sydämellisiä, mutkattomia ja maanläheisiä tyyppejä. Perhe ja ystävät ovat todella tärkeitä, ympäröivistä ihmisistä pidetään huolta eikä oma napa tule aina ensimmäisenä. Panamalaiset ovat myös hauskoja ja avoimia sekä hellyttävän isänmaallisia - maasta oppii helposti uutta kun vain lyöttäytyy juttusille paikallisten kanssa. Nuoret puhuvat usein yllättävänkin hyvää englantia etenkin kaupungeissa.

2. Tunnelma & elämänmeno

Panama nyt vaan on hauska. Asiat ei miltei koskaan ole niin vakavia, etteikö niitä voisi ratkoa äijäporukassa kaverin portinpielessä kylmä olutpullo toisessa kädessä tai vastaavasti perheen naisten kesken kauneussalongissa, jossa lähes jokainen panamalainen nainen käy viikoittain pesettämässä ja suoristamassa hiuksensa. Rytmikäs musiikki soi joka puolella, aina on aikaa vaihtaa viimeisimmät juorut kadulla ja nukkumaanmenoaikoja ei ole olemassakaan. Ihan tavallinen sunnuntai on mitä parhain syy juhlaan.

3. Monikulttuurisuus

Panama on kansojen sulatusuuni. Vajaan neljän miljoonan asukkaan Panamassa elää seitsemän alkuperäiskansaa viidellä itsehallintoalueella. Etenkin Kuna -väestöä asuu paljon myös Panama Cityssä värittäen kaupungin katukuvaa entisestään. Afrotaustaisia maassa on noin yhdeksän prossaa etenkin Karibianmeren puoleisella rannikolla. Panamaan myös muutetaan paljon muista lattarimaista työn perässä ja esimerkiksi kanavaa aikoinaan rakentamaan tulleet kiinalaiset muodostavat neljä prosenttia Panaman väestöstä. Alkuperäiskansoilla on muuten Panamassa paljon valtaa, mikä on mun mielestä tosi hyvä juttu. Panaman kansalainen näyttää passinsa rajatarkastuksessa siirtyessään Kuna Yalaan eli Kuna - intiaanien alueelle siinä missä kuka tahansa muukin matkailija.

4. Turvallisuus

Latinalaisesta Amerikasta matkailualueena puhuttaessa mieleen nousee myös itselläni turvallisuus. Itse asiassa syy sille, miksi valitsin lattarimaista just Panaman vapaaehtoistyöni kohdemaaksi, oli turvallisuustilanne - maata kehuttiin yhdeksi mantereen turvallisimmista. Mitään tilastoja mulla ei ole asiasta tarjota, vaan tämä perustuu puhtaasti lukemaani ja reissaajien puskaradioon sekä tietenkin nykyään myös omaan kokemukseeni. Mikään lintukoto Panama ei tietenkään ole, ja sieltäkin löytyy paikkoja, joihin ei kannata omin nokkine lähteä seikkailemaan ja maalaisjärki täytyy pitää messissä. On kuitenkin iso plussa, ettei tarvitse jatkuvasti olla peloissaan kadulla liikkuessa.

5. Luonto

Lumiset vuorenhuiput. Ne on varmaan ainoa asia, mitä ei Panamasta löydä. Sademetsiä, kumpuilevaa vuoristoa, pilvimetsää ja viileitä (lue: Suomen kesän lämpöisiä) laaksoja sen sijaan riittää. Ja kilometreittäin rantoja tietenkin. Mä rakastan vehreyttä yli kaiken, ja silloin kun sademetsä kohtaa hiekkarannan ollaan mun henkisen kodin koordinaateilla. Toisaalta pieni El Vallen vuoristokylä, jossa asuin vapaaehtoistyöjaksollani, oli oikea luonnon ystävän täsmäkohde pilvimetsineen, vesiputouksineen, kolibreineen ja kämmenen kokoisine perhosineen. El Vallessa mä rakastuin laiskiaiseen. Ja pääsin vihdoin eroon mun sammakkokammosta.

6. Rannat

Rantoja Panamassa on moneen makuun. Pieniä, vehreitä poukamia etsivä viihtyy ehkä paremmin Karibian puoleisella rannikolla, kun taas kilometritolkulla leveitä hiekkarantoja pääsee dallailemaan tyynen valtameren puolella. Pätkälle Tyynenmeren rantaa on rakennettu resortteja, mikä henkilökohtaisesti vähän harmittaa mua, mutta taitaa olla välttämätöntä massaturismin kilpailukykyä ajatellen. Suurin osa rannoista on kuitenkin rakentamattomia heti, kun välimatkaa Panama Cityyn alkaa olemaan ennemmän kuin kolme tuntia. Mun mielestä omatoimimatkailija löytää Panamasta parhaat biitsit. Ja Panamassa on muitakin rantakohteita kuin kuuluisa Bocas del Toro (joka on kyllä aivan ihana).

7. Panama City

Panama City on city isolla ceellä. Ensivaikutelma kaupungista voi olla kovin jenkkilämäinen, mutta pilvenpiirtäjien juurelta löytyvä siirtomaa-ajan arkkitehtuuri, sekava monikaistainen ja töötin kyllästämä liikenne sekä tietenkin kaupungin monikulttuurinen väestö saa kyllä ymmärtämään, että nyt ei olla hampurilaismaassa. Panama Cityssä on paljon nähtävää Casco Viejon vanhasta kaupungista jättimäiseen Albrookin ostoskeskukseen ja Cinta de Costeran rantabulevardista Panaman kanavaan. Muista käydä nappaamassa parhaat maisemakuvat Cerro Anconilla ja pakene suurkaupunkia Parque Metropolitanoon. Mun lempparijuttu oli kuitenkin istua aamuyöhön asti Causewayn eli läntisen kaupungin tekosaarijonon puupenkeillä ja katsella kanavaan lipuvia laivoja ja niiden valoja yössä.

8. Aktiviteetit

Panamassa voi matkailija tehdä kaikkea kivaa, niin kuin voi tietenkin monessa muussakin maassa. Parhaimmillaan Panama taitaa olla surffikohteena. Myös sukellus ja snorklaus onnistuu etenkin Karibianmeren puolella. Sisämaan kauniissa maisemissa voi trekata ilman aiempaa kokemustakin, La India Dormida El Vallen kylässä on kuvankaunis ja suhteellisen helppo reitti. Vaijeriliukua Boquetessa ei mun tasapainoelimet oo edelleenkään unohtaneet! Panama etsii vielä tuotteitaan turismin parissa, mutta valikoima lisääntyy koko ajan. Aarteenetsintää ja muita aktiviteetteja järjestävään Lost & Found -hostelliin en ehtinyt tutustumaan, mutta kuulin siitä paljon hyvää kanssamatkaajilta.

9. Shoppailu

Juttuhan on niin, että Panamalla on se kanava, jonka läpi kulkee konteittain kaikkea kauppatavaraa maan ja taivaan väliltä. Osa tästä tavarasta jää maahan, ja Colonin vapaakauppa-alueelta voi ulkomaalainen käydä tekemässä ostoksia todelliseen pilkkahintaan. Mä en ole itse tänne koskaan lähtenyt, sillä Panama City tarjoaa ihan tarpeeksi monipuoliset shoppailumahikset mulle. Edellä mainitun Albrookin lisäksi esimerkiksi Los Pueblos -ostosalueella Tocumenin lentokentän suunnassa on järjettömän kokoisia vaateliikkeitä täynnä muutaman dollarin vaatteita ja kenkiä. Toinen lukunsa ovat kauniit Kuna -intiaanien mola -käsityöt, jotka ovat ainutlaatuisia maailmassa. Koska vaatteita voi yksi ihminen omistaa vain rajallisen määrän, mä hamstraan nykyisin kotiin vietäväksi panamalaista kahvia. Ihan perusmarkettikahvi Duran on vaan ihan älyttömän hyvää. Ja edullista.

10. Aitous

Tää näytelmä on toistunu Panamassa useemmin kuin kerran: Astun sisään ravintolaan ja pyydän pöytää. Täti hiusverkkonsa alta kurtistaa kulmiaan ja nyökkää tyhjää pöytää kohti. Istutaan alas. Ruokalistoja tuodessa täti a) katselee jonnekin muualle b) puhuu puhelimessa tai c) juttelee samalla jonkun muun henkilökuntaan kuuluvan kanssa. Tilaukset hän ottaa vastaan ehkä vähän hymähdellen. Kehittymätön asiakaspalvelukulttuuri laskee helposti maan pisteitä matkailijan silmissä ja tyly asiakaspalvelija ajatellaan tylyksi ihmiseksi. Aluksi mua ärsytti, kun tarjoilijat ei hymy korvissa liitäneet mua vastaan ravintolan ovelle, mutta nyt oon alkanu jopa arvostamaan sitä aitoutta, jolla panamalainen on, mitä on.

Panamalaisista välittyy aito, teeskentelemätön fiilis, hyvässä ja pahassa. Panamalainen sanoo mitä ajattelee, on ylpeä maastaan ja riisipapulautasellisestaan eikä välttämättä innostu asettelemaan parsoja ristiin edes turisteja varten. Turismi ei myöskään ole vielä kasvanut sellaisiin mittasuhteisiin, jossa aito tunnelma häviää resorttien ja charterbussien sekaan. Itse asiassa jännityksellä odotan, mitä maassa tapahtuu matkailun osalta tulevina vuosina. Uskon ja toivon, että panamalainen ilo  ja elämäntyyli  ei jää turismin jalkoihin.

+ 1 Tuore hunajameloni. Ja papaija ja mango ja ananas. Ja vesimeloni ja avokadot. Niin ja ceviche. Oi nam.

Panama tuli mun elämään varkain, enkä olis ensimmäistä kertaa sinne lähtiessäni voinu kuvitellakaan, että siitä tulisi vielä mulle pysyvä osa elämää ja oikeastaan toinen kotimaa. Vai olisinko? Ehkä mun matkustusvimma ja lapsuudesta jatkuneet haaveet ulkomailla asumisesta oikein kerjäsi sitä universumilta. Kantsii siis varoa, mitä toivoo, koska sehän saattaa vaikka toteutua. Näin ollen tuun ikävöimään varmaan koko elämäni sinne toisaalle, asun missä asun. Onneks kaipuun kanssa voi ihan hyvin elää, ja vieläpä hymyssä suin.

Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat RIMMA+LAURA -matkablogi, Travellover ja Muru Mou -matkablogi. Myös postauksen kuvat ovat tällä kertaa teeman mukaisesti Instagram-kuvia.