No niin, viimeinen Belize-postaus tältä erää on omistettu luonnon ihmeille ja pohdinnalle matkailusta biodiversiteetiltään haavoittuviin paikkoihin. Kuten Belizen koralliriutalle, joka todella on pohjoisen pallonpuoliskon suurin koralliriutta ulottuen Belizen edustalla 900 kilometrin pituudeltaan Meksikon rajalta etelään Guatemalan aina rajalle asti. Jo Charles Darwin kutsui riuttaa Länsi-Intian merkittävämmäksi koralliriutaksi.
Belizessä ja etenkin sen saarilla kannattaa lähtökohtaisesti osallistua snorklaus- tai sukellusretkelle, jos haluaa nähdä niitä asioita, joiden vuoksi iso osa turisteista suuntaa alueelle. Belizen riutan suosituin yksittäinen snorklauskohde Hol Chan Marine Reserve vastaanottaa noin 50 000 snorklaajaa vuodessa! Belizen edustalla snorklatessa voisi nähdä manaatteja, haita ja merikilpikonnia, muun muassa. Myös mulle oli itsestään selvää lähteä snorklaamaan riutalle, haaveilin siitä koko matkan ajan. Enkä ihan hirveästi ymmärtänyt miettiä sitä, kuinka luonto kestäisi meidän snorklausmatkan.
Caye Caulkerilta löytyi snorklausputiikkeja kuin kaloja merestä. Yritin turvautua parhaimman valinnassa ystävääni Trip Advisoriin, joka suositteli Caveman Snorkeling Touria parhaaksi. Vaan kiskapa ei ollut auki silloin, kun halusin reissuni buukata, joten päädyimme tutkimaan muitakin vaihtoehtoja. Onneksi. Törmäsimme piskuiseen Reef Friendly Toursiin pääkadulla vaeltaessamme. Kyltti, jossa luvattiin olla ruokkimatta haikaloja turistien viihdyttämiseksi kiinnitti huomiomme.
Ruvettuamme juttusille riuttaystävällisen snorklausoppaan kanssa opin nopeasti, miten homma haikalojen kanssa Belizessäkin toimii. Viiksihait (ginglymostoma cirratum) ovat ihmiselle vaarattomia, haiksi pienikokoisia uiskentelijoita, jotka asuvat laajasti Belizen edustalla ja ovat osa riutan ekosysteemiä. Eiväthän ne pahemmin meistä ihmisistä välitä, eivätkä tieten tahtoen hakeudu kontaktiin snorklaajien kanssa. Ellei niille sitten anna ruokaa. Shark Alleyn hait ovat lähes kesyjä, sillä snorklaajia kuljettavista veneistä putoavat päivittäiset ruoka-annokset ovat muodostuneet olennaiseksi osaksi niiden ruokaympyrää. Mikä peto se sellainen on, joka ei osaa enää saalistaa ruokaansa, huokaili supliikki korallinystävä suureen ääneen.
Niinpä. Me emme kuitenkaan aikataulusyistä päätyneet tämänkään firman asiakkaiksi, vaan kolmannen eteemme osuneen vaihtoehdon. Jälleen vinkki tuli puskaradiosta, jo Guatemalassa tapaamiltamme tyypeiltä. Stressless Aquatic Tours olisi myös sitoutunut olemaan ruokkimatta haita ja tämän lisäksi pitämään ryhmäkoon pienenä, kymmenessä hengessä. Retki kestäisi viitisen tuntia ja sisältäisi viisi stoppia. Hinta oli 135 Belizen dollaria - aika samoissa muiden snorklausfirmojen kanssa.
Retki alkoi hyvissä tunnelmissa aamiaisen jälkeen, kun meille valikoitiin varusteet ja opetettiin perusjuttuja maskin ja putken käytöstä. Veneessä oli mukana kuljettajan lisäksi kaksi opasta, ja snorklasimme viiden hengen ryhmissä. Tämä oli oikeasti hyvä juttu - mitä isompi ryhmä, sitä ahtaampaa vedessä oikeasti on. Oppaat olivat todellakin sivistyneitä, mitä tuli riutan kasvistoon ja eläimistöön. Ohjeet koralliystävälliseen snorklaukseen tulivat tutuiksi ja niiden noudattamista valvottiin. Suhteellisen kovasta merenkäynnistä huolimatta olin tyytyväinen siihen, miten kaikki eteni. Näin manaatin, aivan uskomattoman suloisen pullukan kelluvan veden pinnassa horisontissa. Kaukana, mutta hyvä niin. Näin myös lukemattomia määriä erilaisia kaloja, kotiloita ja kasveja korallin ympäristössä. Kaiken kruunasi sen hetki, kun opas veti mua kädestä alueelle, jossa kymmenet hait pörräsivät vatsani alla. Näky oli mahtava, ihan kuin telkassa.
Maskini meni jälleen hieman huuruun, joten nousin ylös vedestä putsaamaan sitä. Ilo vaihtui pettymykseen alle sekunnissa. Olin Raggamuffin Toursin veneen vieressä, ja sieltä tiputeltiin tasaiseen tahtiin safkaa alas haipataljoonalle. Ilmankos viihtyivät niin hyvin juuri siinä spotissa. Mulle tuli huijattu olo, mikä tietysti jälkeenpäin ajateltuna on ihan tyhmää. Halusin nähdä haita, kuvittelinko oikeasti että näkisin niitä, jos kukaan ei olisi houkutellut niitä paikalle? Mutta miten retkenjärjestäjä voi kehua pitäytyvänsä ruokinnasta, jos opas kuitenkin ohjasi mut kädestä pitäen kilpailijan luokse, joka haita surutta ruokki? Onko tyytyväisen asiakkaan hinta todella tämä? Onko se turistin vika, että hainruokinnasta ei päästä eroon? Kun serkunkin perhe viime vuonna matkusti Seattlesta asti ja pääsi uimaan viiksihaiden sekaan, niin miksen minäkin, vaatii ehkä joku jenkkituristi.
Olen tässä kahlannut nettiä jo muutaman tunnin löytääkseni edes jotain dataa siitä, kuinka suuri biitti snorklausretken hinnasta menee suoraan koralliriutan suojelutyöhön. Haluaisin nimittäin päästä edes jonkinlaiseen lopputulemaan siitä, voiko snorklausretkiä riutalle perustella luonnon kannalta ollenkaan. En ole löytänyt mitään summia, olisi pitänyt suoraan kysyä paikan päällä. Yleensähän turismia herkille alueille perustellaan kahdella asialla: Suojelutyön rahoittamisella sekä oppimisen ja luonnon arvostuksen nousemisella ihmisten keskuudessa.
Arvostavatko ihmiset luontoa enemmän, jos pääsevät seuraamaan läheltä sen ihmeitä? Mun kohdalla tämä kyllä on toiminut, ja muun muassa liha on jäänyt ruokavaliostani lopullisesti pois tänä vuonna niin monen upean luontomatkailukokemuksen (etenkin Sri Lankan norsut, valaat ja leopardi tekivät syvän vaikutuksen) myötä. Halu suojella maapalloa on kasvanut, vaikka toteutukseni ei päivittäin hiokaan täydellisyyttä.
Mutta tuo rahoituspuoli, siitä olisin halunnut saada tietoa. Belize on köyhä maa, jota aika ajoin myös hurrikaanit kohtelevat niin rajusti, että jälleenrakennus vie isoja summia budjeteista. Belizen koralliriutta on Unescon maailmanperintökohde vuodesta 1996, ja oletettavasti osa suojelubudjetista tulee sieltä.
Riutalla snorklaaminen ja sukeltaminen ilman opasta on kielletty. Tämä on tietenkin huippujuttu, sillä muuten alueen hyvinvointia olisi vielä vaikeampi pitää silmällä. Tässä mielessä snorklausretket ovat perusteltuja. Kuten sanottua, ainakin Stresslessin oppaat olivat hyvin biologian kirjansa lukeneita, ja jos olisin pinnalla pysyttelemiseltäni voinut keskittyä kuuntelemaan, olisi oppinut kaikkien näkemieni lajien englanninkieliset nimetkin päivän aikana. Tyypeille riutta tuntui olevan rakas. Niin, ja tarjoaahan se myös elinkeinon suoraan kymmenille ja välillisesti ehkä jopa sadoille ihmisille. Riutta myös suojelee Belizeä luonnonmullistuksilta, myrskyiltä, tsunameilta ja sen sellaisilta.
Muuten, tämän tutkimusraportin mukaan 65 % snorklaajista virtsasi veteen päivän aikana. Niin no, minnekäs muualle? Näin länsimaalaisen silmin ehkä hieman löyhänoloinen tutkimusraportti Hol Chanin suojelualueen kantokyvystä ja turismista toteaa ympäripyöreästi, että turismi Belizen riutalle on kontrollissa, kunhan vain oppaiden ammattitaidosta ja kuljetuskalustosta pidetään huolta.
Onko tämä mun pohdinta nyt tarpeeksi johtopäätöksetöntä oikeuttaakseen otsikon oikeellisuuden? En minä pieni ihminen voi mitään vastausta tähänkään dilemmaan keksiä. Halusin vain omalta osaltani herättää ajatuksia, kertoa kamppailevani edelleen eettisten kysymysten parissa matkaillessani sekä kertoa Caye Caulkerin snorklausretkivalikoimasta ja siitä, että valita voi yrittää sen parhaan mahdollisen vaihtoehdon, jos merelle mielii. Ihan turha mun on sanoa, ettenkö edelleen liikuttuisi, kun ajattelen sitä horisontissa kelluvaa manaattia. Se on mulle niin kuin merien norsu. Ja norsuhan on siis mulle eläimistä rakkain. Myös hain näkeminen kosketusetäisyydeltä (en tietenkään koskenut!) oli ikimuistoista.
Sanotaan, että matkustaminen ei kuulu ekologiseen täydellisyyteen pyrkivän elämään. Ehkä näin, mutta mä en olisi näinkään kiitollinen ja toisaalta valveutunut, ellen olisi saanut matkustaa. Luonnonpuistossa käyskentelevät elefantit, korkealle taivaalle nouseva valaan vesisuihku, pienen pieni värikäs tulipääseppä puun oksalla, vaatimaton illallispöytä pienessä guatemalalaiskylässä jumalan selän takana, nicaragualaisteinit, joille päädyttiin ostamaan annokset ruokaa siksi, että sitä nälkäistä katsetta ei voinut sietää kukaan. Kaikki nää on muokanneet mun maailmankuvaa. Tän takia mä hölmösti vieläkin kuvittelen, että matkustamalla voi parantaa maailmaa.
Caye Caulker oli kaunis, mutta mulla oli jo hassu ikävä Guatemalaan, kun suunnattiin kohti Belize Cityä ja lentokenttää. Guatemala Cityn kautta alkaisi mun kolmenkymmenen tunnin kotimatkani, mutta ennen sitä kuvittelin vielä saavani mahan täyteen tuoretta mangoa ainakin kerran.
Kirjoitin tähän eilen pitkän kommentin, mutta se taisi hävitä kokonaan. Tää teksti herätti mussa paljon ajatuksia, nimittäin oltiin juuri tasan 2 vkoa sitten Akumalissa Meksikossa snorklaamassa kilppareiden kanssa. Ne on tosi lähellä rantaa, joten niitä pääsee ihailemaan suoraan hiekkarannalta mereen astelemalla. Rannalla on viralliset viranomaisten kyltit, joissa ilmoitetaan, että jokaisella pitäisi olla opas mukana, mutta myöhemmin saimme tietää, ettei sellainen ollutkaan tarpeen. Vuokrasimme siis vaan snorkkelit ja pakolliset pelastusliivit ja suuntasimme keskenämme kilpparijahtiin - kuten monet muutkin matkailijat. Me pysyttiin ohjeistusten mukaan aikalailla 3 metrin päässä elukoista, mutta en usko että moni muu tekee niin. Netti on pullollaan kuvia, joissa ihmiset pällistelee ihan niiden vieressä. Moni varmasti koskeekin niihin. Ehkä olisi sittenkin järkevää vaatia kaikilta oppaan hankkimista, jotta elukat säilyisivät rauhassa ja kilpparibongaus olisi kestävämpää... vaikka me oltiin tosi huojentuneita, että saatiin mennä ihan omillamme ilman, että joku pällistelisi siinä vieressä :)
VastaaPoistaNiin, mä ymmärrän, että omatoiminen tekeminen on usein houkuttelevampaa, kuin oppaan kanssa oleminen, mutta valitettavasti omatoimisuudella on isot riskit - kaikki eivät varmasti noudata ohjeita, kuten sanoit. Esimerkiksi Panaman Playa Estrella on kuuluisa meritähdistään, ja rannalla on itse asiassa varmaan viiden metrin välein kylttejä siitä, että tähtiä ei saa ottaa käteen eikä missään nimessä nostaa pois vedestä, jolloin ne kuolevat. Silti ekoilla visiiteillä näin jatkuvasti, kuinka ihmiset poseerasivat tähtiraukka kädessään... nykyään playa estrella onkin vaan ranta, jolla joskus oli meritähtiä, sillä rantavesi loistaa nykyään tyhjyyttään :( Vaikka ihmiset tietävät, miten tulisi toimia, vie itsekkäät motiivit tai sitten ihan välinpitämättömyys usein voiton...
VastaaPoistaMun mielestä hyvä opas on lähtökohtaisesti hyvä juttu - luo työtä, tuo retkille opetuksellisen lisäarvon ja suojelee kohteita. Toki ymmärrän, että jos tarkoitus on pysyä vaan yhdellä pienellä alueella vaikka just kilppareita tarkkailemassa, tuntuu opas vähän turhalta. Ehkä muutama valvoja alueelle riittäisi? :)