Mä rakastan tätä paikkaa. Tätä kylää, kylänraittia ja meidän kotitietä. Omaa terassia ja armollista tuulta, joka viilentää mun palaneita olkapäitä. Meidän korutonta huonetta ja lehtiä, jotka on piirretty kylppärin lattian betoniin valamisvaiheessa.
Pihaan kääntyi tuktuk, perheen isä palasi kotiin. Sanaakaan ei toisistamme ymmärretä, kohteliaat nyökkäykset hymyn kera saa riittää. Kolme kuukautta sitten naapurustossa kuoli joku, ja nyt munkki laulaa buddhalaisen perinteen mukaan hänen kunniakseen jo toista päivää niin, että puiden latvustoissakin kaikuu. Linnut hyppii puissa, orava myös, aika sais nyt pysähtyä kokonaan. Tällä kertaa mun piti saavuttaa lähes loman puoliväli tunteakseni, että oon oikeesti kaukana kotoa. Ja samalla kotona. (Matkapäiväkirjasta 4.3.2016.)
Palataan taas Sri Lankaan. Reissumme oli siis jatkunut Kandystä Nuwara Eliyahin ja Horton Plainsin kautta Kataragaman pikkukaupunkiin. Pitkän päivän kääntyessä iltaan vuokra-auto jätti meidät homestayn pihaan juuri ennen pimeän tuloa. Nuori hostimme oli vastassa tien poskessa, koska kukaan ulkopuolinen ei ois voinut arvata, mikä hiekkatien taloista olisi se airbnb -huone, jonka varasimme jo muutama kuukausi etukäteen itellemme. Ulos astuessani hiostava kuumuus iski ihoa vasten ja pian hyttyset seuras perässä. Alta aikayksikön isäntä kipaisi talosta vanhan kunnon ohvi-kierukan, joka laitettiin terassillemme palamaan. Tähän oli hyvä istua alas juomaan teetä ja vaihtamaan ensimmäisiä ajatuksia hostin kanssa.
Halusin Kataragamaan kahdesta, tai oikeastaan kolmesta syystä. Ensinnäkin, sieltä olis helppo tehdä safari Yalan kansallispuistoon. Ei käy kateeks niitä, jotka lähtevät Yalaan esimerkiksi etelärannikon rantakohteista useiden tuntien ajomatkan päästä, koska mekin jouduttiin nousemaan jo ennen kuutta vaikka asuttiin aivan vieressä. Toinen syy oli se, että Kataragama ei oo länsimaalaisten suosima turistikohde. Sen pitäisi siis olla aitoa Sri Lankaa parhaimmillaan. Kolmas syy liittyy uskontoon - Kataragama on sekä buddhalaisten että hindujen pyhä kaupunki, jonne pyhiinvaelletaan vuosittain joka puolelta saarta. Jos tää on srilankaisille tärkeä kaupunki, vois se opettaa meillekin jotain mielenkiintoista.
Ennen nukkumaanmenoa oli löydettävä jotain syötävää. Kaukana kaupunkien valoista tähtitaivas loisti kirkkaana, kun lähdettiin etsimään ravintolaa taskulampun valokiila hiekkatietä edessämme skannaten. Päätien varrelta löytyi muutaman hudin jälkeen kotitekoista currya tarjoava kuppila. Kysyessämme tarjoilijalta, tukevalta ja työtään ihan selvästi kunnia-asiana pitävältä mieheltä ruokalistaa, hän viittoili meidät perässään keittiöön. Nähtiin tiskipöydällä tusinan verran erilaisia currykulhoja ja viipotettiin nopsaa takaisin terassille ja istuttiin pöytään. Kirjoitin srilankalaisesta ruoasta muutama viikko sitten täällä, ja tämä Kataragaman kattaus olikin reissumme monipuolisin kokoelma paikallisia curryja. Just sellaisia aiemmin päivällä mamman valmistamia mausteisia patoja ja sooseja, jotka tarjoillaan viileänä riisin kera niin kuin paikalliskuppiloissa on tapana. Lämmitetty ruoka on turisteille!
Currytaivas. Olkoon se paikan nimi, koska paikallisista kirjaimista en osaa muodostaa mitään sanaa. Osoitteen sain: 21/A Seila RD, Kataragama. Noustessamme pöydästä kiitimme ravintoloitsijaa, joka pyysi vielä lähettämään ottamiani valokuvia paperilapulle rustaamaansa osoitteeseen. Kun lähdettiin takaisin majapaikkaa kohti, taidettiin molemmat ystäväni kanssa hiljaa mielessämme jo tietää, että tähän mestaan palattaisiin vielä seuraavien päivien aikana. Vatsa ääriään myöten täynnä painuimme pehkuihin rämisevän tuulettimen pyöriessä katossa ja koiran haukkuessa jossain ihan lähellä. Mielenkiinnolla odotin, millainen Kataragama meille seuraavana päivänä auringonvalossa esittäytyy.
Halusin Kataragamaan kahdesta, tai oikeastaan kolmesta syystä. Ensinnäkin, sieltä olis helppo tehdä safari Yalan kansallispuistoon. Ei käy kateeks niitä, jotka lähtevät Yalaan esimerkiksi etelärannikon rantakohteista useiden tuntien ajomatkan päästä, koska mekin jouduttiin nousemaan jo ennen kuutta vaikka asuttiin aivan vieressä. Toinen syy oli se, että Kataragama ei oo länsimaalaisten suosima turistikohde. Sen pitäisi siis olla aitoa Sri Lankaa parhaimmillaan. Kolmas syy liittyy uskontoon - Kataragama on sekä buddhalaisten että hindujen pyhä kaupunki, jonne pyhiinvaelletaan vuosittain joka puolelta saarta. Jos tää on srilankaisille tärkeä kaupunki, vois se opettaa meillekin jotain mielenkiintoista.
Ennen nukkumaanmenoa oli löydettävä jotain syötävää. Kaukana kaupunkien valoista tähtitaivas loisti kirkkaana, kun lähdettiin etsimään ravintolaa taskulampun valokiila hiekkatietä edessämme skannaten. Päätien varrelta löytyi muutaman hudin jälkeen kotitekoista currya tarjoava kuppila. Kysyessämme tarjoilijalta, tukevalta ja työtään ihan selvästi kunnia-asiana pitävältä mieheltä ruokalistaa, hän viittoili meidät perässään keittiöön. Nähtiin tiskipöydällä tusinan verran erilaisia currykulhoja ja viipotettiin nopsaa takaisin terassille ja istuttiin pöytään. Kirjoitin srilankalaisesta ruoasta muutama viikko sitten täällä, ja tämä Kataragaman kattaus olikin reissumme monipuolisin kokoelma paikallisia curryja. Just sellaisia aiemmin päivällä mamman valmistamia mausteisia patoja ja sooseja, jotka tarjoillaan viileänä riisin kera niin kuin paikalliskuppiloissa on tapana. Lämmitetty ruoka on turisteille!
Currytaivas. Olkoon se paikan nimi, koska paikallisista kirjaimista en osaa muodostaa mitään sanaa. Osoitteen sain: 21/A Seila RD, Kataragama. Noustessamme pöydästä kiitimme ravintoloitsijaa, joka pyysi vielä lähettämään ottamiani valokuvia paperilapulle rustaamaansa osoitteeseen. Kun lähdettiin takaisin majapaikkaa kohti, taidettiin molemmat ystäväni kanssa hiljaa mielessämme jo tietää, että tähän mestaan palattaisiin vielä seuraavien päivien aikana. Vatsa ääriään myöten täynnä painuimme pehkuihin rämisevän tuulettimen pyöriessä katossa ja koiran haukkuessa jossain ihan lähellä. Mielenkiinnolla odotin, millainen Kataragama meille seuraavana päivänä auringonvalossa esittäytyy.
Aamulla heräsin pahoinvoivana huonosti nukutun yön jälkeen. Horton Plainsilla imaisemaani auringonpistosta ei helpottanut trooppinen yö, jonka kuumuus tuntui vaan pyörivän spiraalin lailla huoneessa tuulettimen tahtiin. Aamupäivä meni itselääkinnän, terassihengailun ja ympäröivän viidakon vehreyden ihmettelyn parissa. Omalla terassilla tukka likaisena löhöten kirjoitin myös tän postauksen ensimmäiset kappaleet. Perheen vanha isä istui talon terassilla ja poltti tupakkaa, naapurissa poltettiin roskia. Meidän mökki pihan laidassa tuntui melkeen kodilta. Sandun, isäntämme, oli kertonut edellisiltana, kuinka elefantit vaeltavat heidän takapihansa poikki sadekaudella. Hetken snadisti harmitti, että ollaan paikalla vuoden kuivimpaan aikaan.
Lounasaikaan lähdettiin Kataragaman keskustaa kohti. Kilometrin matka taitettiin suureksi osaksi tienpenkalla korkeiden puiden varjossa, torjuen varmaan kymmenien tuktukien ystävällinen kyytitarjous matkalla. Päätien varrella oli useita majataloja, joiden olemus antoi ymmärtää niiden tarjoavan kattoa pyhiinvaeltajien pään päälle. Heinä -elokuussa ei kuulema tunnistettaisi tätä kaupunkia samaksi, niin tupaten täynnä se on silloin pyhiinvaeltajia Esela Perehela -festivaalin aikaan. Tuolloin rummutus, koristellut elefantit, tulisilla hiilillä kävelijät ja tuhannet pyhiinvaeltajat valtaavat pikkukaupungin kokonaan.
Kataragaman keskusta on hassu. Se on pieni ja koostuu vain muutamista kaduista, mutta samalla se on todella täynnä ihan kaikkea. Tuktukeja, apinoita, hedelmäkojuja ja krääsäkauppoja, joista voi ostaa kätevästi niin rantapallon kuin uhrilahjankin temppelille vietäväksi. Mulla meni hetkinen, ennen kuin ymmärsin upeiden hedelmätarjotinten olevan tarkoitettu uhrilahjaksi, jonka pyhiinvaeltaja voi ostaa ennen temppeliin astumistaan. Apinat kolisteli peltikatoilla ja vaistomaisesti suojasin mun jäätelöä ihan kuin olisin lokkien täyttämällä kesäisellä Espalla pehmis kourassani.
Kävellessämme samoja katuja edestakaisin huomasin, että oltiin todella ainoat valkoihoiset kaupungissa. Ihmisten avoin uteliaisuus meitä kohtaan ilahdutti, kun what's your country -kysymys kaikui ilmoille useasti. Lapset hymyili ujosti meille ja kuumuus oli ihanan tukalaa. Kataragamassa kolme uskontoa - hindulaisuus, buddhalaisuus ja islaminusko - elävät sulassa sovussa keskenään. Tai niin, siltä se meidän silmiin ainakin näytti. Mun aistit vastaanotti niin paljon värejä, ääniä ja tuoksuja, etten tuntenut kaipaavani mitään muuta.
Kun oltiin kierretty kaikki keskustan kuusi korttelia ainakin kolmeen kertaan, päätettiin lähteä kohti temppelialuetta. Seremonia alkaisi vasta puoli seitsemän, mutta muutakaan tekemistä ei ollut. Astuttiin sisään temppelialueen portista tietämättä yhtään, mitä odottaa. Liian myöhään myös tajuttiin, että kaikki muut vierailijat olivat avojaloin. Pikaisesti heitin sandaalit pois jaloistani ja nappasin ne vasempaan käteeni.
Jatkan tarinointia temppeleistä, seremoniasta ja siitä, kuinka me melkein missattiin se seuraavassa kirjoituksessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti