Köln - aikamoinen helmi

Arvatkaas, mistä yllä olevat kuvat nappasin? Ei, kyseessä ei oo New Yorkin Little Italy, vaan Saksan Köln. Kaupunki, jossa mä en koskaan suunnitellut vierailevani, vaan johonpa ihastuin niin kuin aika rutosti sen puolen päivän aikana, kun mestoilla pyörin.

Pari viikkoa sitten vietin pitkän viikonlopun Dortmundissa mieheni työharjoitteluhuudeja tsekkaillen. Koska Dortmund oli aika nopeasti nähty, päätimme tehdä päiväretken puolentoista tunnin päähän Kölniin, tuohon tuomiokirkostaan ja nyt valitettavasti myös ikävistä uuden vuoden ahdistelutapauksista tunnettuun länsisaksalaiseen kaupunkiin. Miksi mä nyt vetäisin nuo uudenvuoden uutiset tähän juttuun? No koska MÄHÄN en tiennyt kaupungista mitään muuta kuin sen kirkon ja nuo tapahtumat. Sä ehkä tiedät paljon enemmän, vaikket olisi paikan päällä edes vieraillut.

Mun suhde Saksaan on vähän hassu. Monta vuotta ajattelin, etten tykkää siitä ollenkaan. Olin käynyt vaan Hampurissa, eikä Hampurissakaan ollut muistaakseni mitään vikaa. En kai vaan jaksanut sillai tykätä Saksasta. Espanjasta tykkääminen oli helpompaa. Sitten matkustin ensimmäistä kertaa Berliiniin ja vaikka olin lukenut, ettei Berliiniä voi verrata mihinkään muuhun Saksassa, nousi koko maan pisteet mun sinänsä universaalisti mitättömässä pikku pistetaulukossani huimasti. Kunnes tuli Münchenin reissu ja löysin itseni taas ihmettelemästä, että pitikö tänne Saksaan taas matkustaa. Berliiniin oon sittemmin palannut ja palaan vastedeskin, mutta ennen Dortmundin reissua olin taas hieman niin ja näin - onkohan Saksassa nyt tosiaan jotain muutakin ihanaa kuin Berliini?

No, siellä on Köln. Kotoisa ja kivan kokoinen miljoonan asukkaan kaupunki, jonka kadut vie sut vuorollaan Nykiin, Hollantiin, Ranskaan, Italiaan ja Espanjaan. Ja siis edelleen ollaan Saksassa - olut on hyvää ja halpaa, julkinen liikenne hyvin organisoitua ja juustolla kuorrutetut brezelit taivaallisia (nimimerkillä jätin sokerin ja tulin riippuvaiseksi juustosta). Berliini sai Kölnistä kovan kilpailijan mun lempparisaksalaiskaupunkien taistossa.

Saavuttiin Kölnin päärautatieasemalle punavalkoisen Deutche Bahnin saattelemana. Kun astuin ulos rautatieaseman ovista, näin tämän:

Siinä se oli, se kuuluisa Kölnin tuomiokirkko, jota rakennettiin vuosina 1248 - 1880 eli yli 600 vuotta ja joka valittiin UNESCO:n listoille vuonna 1996. Checked. Tuomiokirkko ja sitä ympäröivä vanha kaupunki eli Altstadt kuuluu itsestään selvästi varmaan jokaisen kaupungissa parveilevan matkailijan kaupunkikierrokseen. Mutta monikohan näkee vaivaa ja lähtee tutkimaan kaupunkia pintaa syvemmälle? No mä ainaskin. Mulla oli tapani mukaan kätevästi old school -tyyliin kulmistaan rypistyneelle aaneloselle  raapustettuna avainsanoja, tällä kertaa Brüsseler Platz, Chlodwigplatz ja Chinoo's. Päättäväisenä seisoin Fischmarktin värikkäiden julkisivujen edessä Rein-joen varrella ja hioin toimintasuunnitelmaani. Jotenkin hellyttävää, miten mies ja hänen frendinsä seurasivat mun koordinaatteja viitsimättä kyseenalaistaa mitään - olinhan jälleen kerran kaivellut vinkkini like a local -tyylisistä blogipostauksista, eli mikään ei voisi mennä pieleen.

Eikä muuten mennytkään. Tää meidän puoli päivää kestänyt vierailu Kölnissä kävelyreitteineen ja kaatosateen vuoksi terassilla markiisin alla vietettyine toinen toistaan seuraavine vartteineen oli niin nappisuoritus, että voisin yrittää myydä sen jollekin b-luokan kaupunkiopasfirmalle. Jos sä joskus seisot huuli pyöreenä Kölnin tuomiokirkolla ja mietit, minne mennä, niin koukkaa Fischmarktille ottamaan pakolliset kuvat pastellinvärisistä taloista aukion laidalla ja ota sitten suunnaksi Brüsseler Platz. Matkan varrelle jäävät vanha kaupunki, kivoja ostosalueita kävelykatuineen ja monet kadunkulmat, joiden tunnelmasta voi tulla mieleen mikä tahansa muu maa kuin Saksa. 

Puolen tunnin kävelyn jälkeen googlemaps hälytti kertoakseen, että olimme saapuneet perille belgialaisen korttelin sydämeen, eli Brüsseler Platzille. Katselin ihaillen kukka-asetelmia pursuilevaa parveketta, kun jättimäinen vesipisara tipahti suoraan linssiini. Pisara ei jäänyt ainoaksi, joten parkkeerasimme itsemme aukion laidalle satunnaisesti valittuun ravintolaan. Aikaa ei laskettu, enkä juomien määrästäkään ole ihan varma, mutta cappucino ja ehkä viisi olutta tuotiin pöytäämme kymmenellä eurolla. Saanko siis sanoa luvan kanssa, että ei jouduttu maksamaan turistihintoja tällä aukiolla?

Tää iltapäivä oli niin sateinen, että intensiivisemmät pikkukatujen koluamiset belgialaisessa korttelissa jäivät ensi kertaan. Kuitenkin kun tuossa aukiolla istuskeltiin, tuli meille kaikille mieleen joku lämmin ja tunnelmallinen kaupunki - mulle Madrid, miehelle Rooma, frendille Pariisi. Sade ei olisi voinut vähempää haitata, olin jo aivan rakastunut Kölniin.

Älkääkä nyt käsittäkö väärin - mä en dissaa Saksaa tai olis halunnu olla jossain muualla kun näin hehkutan kaupunkeja, jotka Kölnistä tulee mieleen. Olin vaan niin yllättynyt. Ja ihastunut. Kuka nyt ei haluis olla monessa kaupunkikaunottaressa vähän niin kuin yhtä aikaa?

Mun listalla oli vielä se Chlodwigplatz ja Chinoo's -niminen korealaisravintola, jossa halusin syödä budjetti-illallisen. Suunnattiinkin Brüsseler Platzilta Rudolfplatzin metroasemalle ja missaattiin lippuautomaatilla pähkäillessämme ainakin kaksi metroa, koska en suostunut edelleenkään matkustamaan pummilla. Kuolen mieluummin kuin kuuntelen tarkastajasedän saarnaa KAIKKIEN PEDANTTIEN SAKSALAISTEN IHMISTEN KATSELLESSA KAUHUISSAAN VIERESTÄ. Niin. 

Chlodwigsplatzin aluetta kehuttiin maanläheiseksi, värikkääksi ja nuorekkaaksi. Alueella toden totta oli monta etnistä ravintolaa ja pieniä puoteja, jotka kuitenkin sunnuntaina olivat kiinni. Jotenkin täälläkin oli hyvä tunnelma. Leikkipuistoja, parvekkeita ja polkupyöriä - niistä on ihmisen kaupunki tehty.

Puoli tuntia jaksoimme pyöriä Chlodwigplatzin ympäristössä, kunnes nälkä otti meistä vallan. Olin jo valinnut illallispaikaksi korealaista pikaruokaa, joka sopi niin sisällöltään kuin hinnaltaan hyvin meille kaikille. Muuten, tulipa mieleeni, etten varmaan ole koskaan syönyt Saksassa saksalaista ruokaa. Siis jotain muuta kuin leipomotuotteita. Täytyy varmaan ens kerralla kokeilla!

Chinoo's oli huippu. Sellainen pieni luukku, joka hukkuu katukuvassa muiden kaltaistensa joukkoon. Tilaus tiskiltä ja istumapaikkaa valitsemaan niiden neljän pöydän joukosta, jotka ravintolan perältä löytyy. Ruoka oli pikaruoaksi herkullista, kana rapeaa ja pienessä rasvassa paistettua, lautasella ei ollut mitään epämääräistä ja maapähkinäkastike oli just sopivaa - ei liian laimeeta tai ätläkkää. Parasta oli kuitenkin avaruusalukselta näyttävä riisikeitin ja korealaissedän leveä hymy.

Että semmonen päivä. Kölniin on palattava. Sinne pääsee muuten helposti myös Helsinki-Vantaalta - kohdekentäksi valitaan vain Düsseldorf, josta on alle puolen tunnin junamatka perille. En voi kuin suositella. Mulle Köln oli Saksan parhaiten säilynyt salaisuus.