Tilaisin yhden Buranon just nyt tähän Helsingin liepeille. Sen ei ole pakko olla saari, enkä vaadi kapeita kanaaleja rytmittämään kortteleita. Sen kaduilla ei tarvitse lounasaikaan tuoksua pasta alla vongole eikä näyteikkunoiden tarvitse kilpailla jouluasetelmillaan. Sen asukkaiden ei tarvitse osata italiaa eikä astua taloistaan kanaalin varteen vain vaihtaakseen kuulumisia naapurinsa kanssa. Kapeista kujista, suloisista kukka-asetelmista ja ovenpieleen kuivumaan ripustetuista sateenvarjoistakin olen valmis joustamaan. Kalastajien ei tarvitse rantautua aivan ravintolan edustalle kauppaamaan saalistaan suoraan keittiöön.
Mutta nämä värit. Nämä haluan ja tarvitsen just nyt, vuoden pimeimpään ja harmaimpaan aikaan. Olkoonkin, että Buranon talot ovat saaneet maalipintansa estääkseen sumussa navigoivia kalastajia törmäämästä rantakiviin eivätkä parantaakseen asukkaidensa talvista alakuloa. Voinko tilata kaupunkisuunnittelijoilta yhden Buranon?
Buranoon kannatti ehdottomasti piipahtaa, vaikka matka pienelle saarelle kesti 40 minuuttia yhteen suuntaan ja menopaluukin kustansi snadisti kirpaisevat 15 euroa. Burano on pikkarainen, mutta sulattaa sydämet. Ristorante Ai Cesendelissä söin maailman tuoreimman alla vongolen.
Buranoon pääsee kätevästi, jos jaksaa dallailla Venetsian läpi Fondamente Nuoven vaporettopysäkille. Kannattaa muuten jaksaa, sillä tuolla Castellon alueella turistilaumat käyvät vähiin ja voit todella nauttia hiljaisten kanaalien tunnelmasta. Lisää Venetsiaa taas jossain vaiheessa, nyt jatkan talviuniani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti