Sillä isolla temppelillä - Tikal

Kuten kaikki muutkin Floresin matkailijat, myös me heräsimme neljältä yhtenä aamuna ja suuntasimme Tikalin mayaraunioille sivistämään itseämme. Olin odottanut Tikalia kuin kuuta nousevaa, tietenkin, olinhan haaveillut mayaraunioista jo vuosia. Harmi vain, että olin edellisenä iltana vetäissyt trendikkään vuohenjuustosienipurilaisen yhdessä rantakadun turistikuppiloista ja viettänyt sitten yöni lähinnä kylppärissä. Retkelle oli silti lähdettävä, vaihtoehtoja ei yksinkertaisesti ollut. Oon odottanut jo niin kauan, mutisin miehelleni kalpeiden huulieni välistä.

Tikal sijaitsee noin viidenkymmenen kilometrin päässä Floresista. Buukkasimme kuljetukset minibussilla sadalla quetzalilla, jonka päälle tuli vielä maksaa sisäänpääsy puistoon, sataviisikymmentä quetzalia. Noita bussikyytejä kannattaa vähän vertailla ja tinkailla, osa tapaamistani kanssamatkaajista oli maksanut reilusti enemmän, osa jopa hieman vähemmän. Puiston sisäänpääsyyn kuului opas ja aamiainen, jota voisin kommentoida lyhyesti näin: Ota omat eväät.

Tikalin alueella on oppaamme mukaan noin 4000 erilaista, mayojen tekemää rakennelmaa, ja vain 20 % niistä on kaivettu esiin. Kun Tikal löydettiin vuonna 1848, eivät löytäjät ensin ymmärtäneet olevansa maailman suurimman mayakaupungin raunioilla. Rauniot eivät nimittäin suinkaan kiljuneet olemassaoloaan, kuten arvioituina loistovuosinaan 200 - 900 eaa, vaan ne olivat eroosion myötä peittyneet metsään ja muuhun kasvillisuuteen. 

Tää oli ehkä kaikkein makeinta Tikalissa - esiin kaivettujen temppeleiden lisäksi nähtävillä ovat myös ne temppelit, jotka ovat samalla tavalla luonnon hautaamia, kuin tuolloin vuonna 1848. Alueella ei ole vuoria eikä maasto ole edes kovin mäkinen. Kaikki kukkulat ovat siis tosiasiassa maahan hautautuneita temppeleitä. Tikalin kaivaukset edistyvät hitaasti, sillä työ on kallista, mutta mun mielestä tämä on oikein hyvä näin. Maahan peittyneet temppelit hohkaa salaperäistä tunnelmaa - tää on sellaista museokamaa, josta mä diggaan!

Tämä on Ceiba, mayojen pyhä puu, ja se on muuten myös Guatemalan kansallispuu. Ihan pirun korkea puu muuten.

Kaikki temppelit ovat täysin kiinteitä, eli niiden sisältä ei löydy aarrekammioita tai hautaholveja. Temppeleiden sisällä on ikään kuin toisia pienempiä temppeleitä, sillä jokainen hallitsija halusi valtakaudellaan tehdä temppeleistä vielä mahtavampia rakentaen niiden päälle uuden kerroksen. Mayat olivat voimakkaan hierarkkinen yhteiskunta, ja he harjoittivat muun muassa ihmisuhrausta. Mayat olivat myös keksineet pyörän, mutteivät osanneet käyttää sitä. Kun Tikal löydettiin, oli se ollut hylättynä jo satoja vuosia. Vaikka kukaan ei varmasti tiedä, minne sivilisaatio katosi, pidetään kuivuutta ilmeisesti todennäköisimpänä syynä kaupungin hylkäämiseen.

Tikal ei sivilisaationsa huippuvuosina suinkaan näyttänyt samalta, kuin alla olevissa kuvissa. Koko alue oli paljas, sillä kaikki ympäröivä metsä oli hakattu rakennusmateriaaliksi vuosisatojen aikana. Juuri tätä luonnonvarojen loppuun kuluttamista ja siitä seuranneita elinolosuhteiden muutoksia pidetään siis syypäänä kaupungin rapistumiseen.

Suurin osa opastetusta kierroksesta meni meiltä ohi, koska mä olin niin heikkona, etten pysynyt välillä edes ryhmän perässä. Vaikka oppaan höpinöistä suurin osa meni multa ohi korvan, innostuin vähän lukemaan mayoista retken jälkeen. Xplorando Guatemala -sivustolla kerrotaan aika avartavasti muun muassa siitä, miksi nykymayat eivät ole osanneet auttaa historiantutkijoita tulkitsemaan mayojen muinaisia tekstejä tai piirroksia.

Kun puhutaan suurista, muinaisista mayakansoista, puhutaan samalla sivilisaatioista, jotka olivat jo kadonneet ennen espanjalaisten konkistadorien saapumista uuteen maailmaan. Nämä kansat olivat niitä neroja, jotka kehittivät matematiikkaa ja tähtitiedettä sekä rakensivat suurkaupunkeja temppeleineen Guatemalan, Belizen, Meksikon, Hondurasin ja El Salvadorin alueella. Kun espanjalaiset saapuivat Väli-Amerikkaan, asuttivat aluetta näiden suurten mayasivilisaatioiden jälkeläiset, jotka kuitenkin elivät pienemmissä ryhmissä ympäriinsä. Pienet, keskenään sotivat ryhmittymät olivat todennäköisesti espanjalaisille paljon helpompi vastus, kuin mitä esimerkiksi Tikalin jopa 100 000 asukkaan sivilisaatio olisi ollut.

Niinhän siinä sitten kävi, että katoliset konkistadorit pakottivat alkuperäisväestön tuhoamaan lähes kaikki oman kulttuurinsa jäljet ja myös kielsivät alkuperäisen uskonnon harjoittamisen kuolemantuomion uhalla. Kulttuuriperimä rapistui nopeasti ja nykyiset mayakansat polveutuvat jo niin kaukaisesti suurista kansoista, ettei heillä ole enää mitään kulttuurista yhteyttä. Nykymayojen geeniperimää ei ilmeisesti myöskään ole voitu suoraan yhdistää esimerkiksi juuri Tikalin muinaisiin asukkaisiin.

Mayat, rauniot ja nykyinen alkuperäiskulttuuri ovat ehdottomasti Guatemalan parasta antia matkailijalle. Tikal on paikkana aivan mieletön, ja tulin todella onnelliseksi katsellessani temppeleillä vierailevia lapsia - aivan mahtava opintomatka, josta itse sain skidinä vain haaveilla Don Rosan piirtämien akkarikertomusten parissa.

Guatemalan värit, maisemat ja äänet meni mun ihon alle, ja matkan jatkuminen Belizeen tuntui vähän haikealta. Muistin kuitenkin nopeasti, mikä Belizessä odottaisi, ja himo tien päälle syttyi taas. Karibianmeri, täältä mä tuun, kelasin kun heitettiin rinkat taas olalle ja lähdettiin matkaan.