Lontoon tunnelmia

Siis aivan mahtava viikonloppupyrähdys Lontoossa takana. En mä tiennyt, että Lontoo on niin kiva kaupunki. Useastihan oon kuullut sitä kehuttavan ja tiedän, että monet kaupunkiin ihastuneet palaavat sinne kerta toisensa jälkeen, mutta itse en ollut aiemmin ihan vakuuttunut Lontoon charmista. Kun kävin Lontoossa vuonna 2009, oli reissuni aika nähtävyyspainotteinen ja suoraan sanottuna mielikuvituksettomasti suunniteltu. Tällä kertaa suunnittelin vain vähän. Ja sain paljon. 

   

Kyllähän sitä sanotaan, että parhaat jutut tapahtuu sattumalta. Ja mieleenpainuvimmat muistot on usein sellaisia, joiden syntyä ei voi ennustaa. Silti mulla on usein vaikeuksia tehdä reissusuunnitelmia vasemmalla kädellä, kokonaan suunnittelematta jättäminen ei tulisi kuuloonkaan. Viikonlopun yhtälö oli kuitenkin noin 40 tuntia aikaa ja miljoonakaupunki, joten kädet oli suhteellisen helppo nostaa ilmaan ja luottaa siihen, että aika saadaan varmasti kulumaan ilman tarkkoja suunnitelmia. Olin päättänyt vain, että lauantaina suunnataan Brixton Villageen Bakers & Flea -markkinoille.

Brixtonin kaupunginosa on kotoisa ja rouhea, suosittelen. Luvassa on erillinen postaus mestasta. Ylläolevat kuvat on Brixtonista, väriä ja fiilistä löytyi tästä Etelä-Lontoolaisesta kaupunginosasta juuri niin kuin toivoinkin. Lontoon keskusta ei herätä mussa suuria tunteita, täällä taas pyörin välillä ympyrää yrittäen päättää, kiinnitänkö katseeni kauniisiin tiilitaloihin, monikulttuuriseen kansaan kaduilla vaiko kaiken maailman herkkuihin, joiden tuoksu kantautui nenääni niin markkinoilta kuin pikkuputiikeistakin. 

Puistossa oli bileet, mummot ja pappa bailasi omassa ympyrässään sellaset avaruuskledjut päällä, että vähemmästäkin nousisi respektimittari helteen puolelle. Vaikka Etelä-Lontoosta kuulee villejäkin tarinoita, musta tuntui, että ilmassa haisi vapaus. Tai ainakin itsepäinen lukko-ote vapauden rippeistä menneiltä vuosikymmeniltä.

Käytiin me myös Thamesin varrella pyörähtämässä. South Bankin oletettu katutaide olikin sotkuista graffitia, joten käännettiin nokat kohti London Eyetä ja Big Beniä. Jotain uutta, jotain vanhaa, ihan hyvä yhdistelmä matkaohjelmaan ujutettavaksi. Olkoon airbnb-huone sitä lainattua, ja vaikka Little Venicen kanaalin iltausvainen vesi sinistä. No ei se kovin sinistä ollut, mutta kuitenkin.

En tosiaan tiennyt Lontoosta tätäkään, että kaupungista löytyy pieniä kanaaleja vanhoine jokilaivoineen ja söpöine veden yli kurkottavine siltoineen. Oli aivan täysi sattuma, että vuokrakämppämme sijaitsi Pikku-Venetsian kanaalin laidalla Paddingtonissa. Päätös yöpyä tuolla tehtiin ihan muilla perustein, klassisesti suhteuttamalla hinta etäisyyteen keskustasta.

Mun Lontoo-postauksista tulee aivan varmasti kuvapainotteisia. Otin neljässäkymmenessä tunnissa lähes 500 kuvaa. Tai oikeastaan enemmänkin, poistelin huonoimpia shotteja paluulennolla viemästä tilaa muistikortilta (homma, joka pitäisi tehdä aina joka ilta, tai viimeistään sillä paluulennolla!). 

Alla kuva Little Venicestä. Ai niin, munhan piti googlata, mihin ihmeeseen nämä kanaalit johtavat. Thames-jokeen tietenkin, vastaus ei kai ole kovin yllättävä. Enemmän yllätyin sunnuntaiaamuna, kun lähdin aamukävelylle kanaalin rantaan. Yksi jokilaivoista valmistautui lähtöön ja myös monen muun paatin kannet täyttyivät toiminnasta keskipäivää kohti mentäessä. Nämä eivät siis ole mitään museoesineitä, vaan ihan toimivia kapistuksia! Pikku-Venetsiakin ansaitsee oman postauksensa mun blogiin.

Mitä olisi Lontoon reissu ilman Camden Townia? No suoraan sanottuna varmaan ihan hyvä, hehe. Oliko Camden Townissa seitsemän vuotta sitten yhtä paljon turistikrääsäkojuja kuin nyt? Jotenkin muistin, että se olisi aidompi, rockimpi, ronskimpikin. Sivukadulle itsensä eksyttäminen onneksi toi eteen muutamia makeita seinämaalauksia. Ja kyllä Camden Townissa mieheni mukaan järjestetään edelleen iso osa kaupungin rock- ja heavykeikoista.

Mä sain Camden Townista mahan täyteen mainiota valkopizzaa ♥. Safkastakin ajattelin kirjoittaa myöhemmin, meni valinnat sen verran nappiin tällä kertaa. 

Tällaisia tunnelmia Lontoon kaduilta tähän postaukseen. Mä jäin vähän kaipamaan Lontoota, kai tuo puoltoista päivää on vähän siinä rajoilla, että riittääkö aika edes kunnolla tunnelmaan pääsyyn. Vähän ku olisi hillitön nälkä, ja saa syödäkseen vaan omenan. Tai pähkinän. 

Onneksi Lontooseen on aika helppo palata, eikä kaupunki edes ollut niin kallis, kuin pelkäsin. Isoimman potin, suhteessa aivan järjettömän, mun matkabudjetista veivät majoitus ja julkinen liikenne. Ruoka oli jopa edullisempaa kuin Helsingissä. Kirjoittelen lisää Lontoosta, kunhan syksyn kiireiltäni ehdin. Vinkit sipsikaljavegemättöön, kanaaleille ja Brixtoniin on tallennettu jonnekin pääni sopukoihin. 

Äh, näinköhän siinä kävi, että musta, Etelä-Euroopan rakastajasta (jolle Berliinistä diggaaminen on vaan poikkeus sääntöön), tuli Lontoo-fani?