Tyhjän paperin ilo

Tyhjä paperi, mikä ihana tunne!

En puhu nyt tyhjän paperin pelosta eli siitä, miten kirjoittamisessa vaikeinta on usein aloittaminen, vaan siitä aanelosesta, jonka otan eteeni aina pidemmän reissun varmistuttua ja jolle piirrän kuusi tutisevaa pystyviivaa ja tilanteesta riippuen muutamat vaakaviivatkin. Kyllä, aloitan edelleen omatoimimatkan suunnittelun väsäämällä tällaisen "lukujärjestyksen", jossa jokainen ruutu vastaa yhtä matkapäivää ja jokainen rivi matkaviikkoa. Lukujärjestystä täytetään lyijykynällä - ainahan suunnitelmiin tulee muutoksia!

Viimeksi piirtelin ruudukkoa helatorstain tienoilla, heti sen jälkeen kun olin saanut varattua itselleni kesälomalennot kauas pois ja venyteltyä lennonvarausjännityksen aiheuttaman päänsäryn hiiteen. Oonko ainoa ihminen, joka joka ikinen kerta lentoja varatessaan menee paniikkiin ja varmistelee kaikkien päivämäärien ja syötettyjen tietojen olevan oikein noin kolmekymmentäseitsemän kertaa? Ja käy työpaikan intranetistä vielä kerran varmistamassa, että olihan ne lomapäivät nyt ihan varmasti samat, mitä lentolipuissa tulee lukemaan?

Kun tulin maaliskuussa Sri Lankasta takaisin, ajatuksissa oli viettää kesäloma jossain suhteellisen lähellä, ehkä jopa Euroopassa. Balkanille olisi kiva palata, ja koska talviloma ja kesäloma ovat tänä vuonna mulla aika lähekkäin, tulisi reissubudjetti olemaan ehkä hieman niukahko kaukomatkalle. Toisaalta Kaakkois-Aasiaan voisi saada kesällä halvat lennot ja reissaaminenhan siellä ei maksa mitään... Pas**n marjat, niinhän siinä sitten kävi, että vingautin itselleni kalleimmat lentoliput sitten vuoden 2014 ja tajusin itekin vähän kuin varkain: Me lähdetään GUATEMALAAN! Ja BELIZEEN!

Mistä moinen päähänpisto? En ees tiedä, elämä halusi vaan järjestää niin, että mun on aika palata ison meren taa ja toiselle "kotimantereelleni" Väli-Amerikkaan. Koska parempi puoliskoni vierailee kotonaan Panamassa näilläkin hetkillä, on se vaan fiksua, että hyväksyn tosiasiat ja lennän perässä, eiks niin?

Haaveilin Guatemalasta joskus Panamassa asuessani, mutta sitten unelma unohtui jonnekin muiden noin sadankuudenkymmenenviiden itelleni vielä tuntemattoman maan joukkoon. Murehdin aikoinani isostikin, kun Meksikon matkaan ei millään saanut ympättyä Guatemalaa, mun kärsimätön kaikkitänneheti -sydämeni ei osannut suhtautua asiaan niin, että kaikelle on varmasti aikansa. Ja nyt kun mulla ja miehelläni on pitkästä aikaa sauma reissata yhdessä pidempi pätkä, pyysi tyyppi anoen, että jäätäisiin hänen huudeilleen jo ihan kustannussyistä. Saisin valita kohteen! Mietin Kuubaa, mutta ensimmäisen jenkkiristeilijän seilattua satamaan 2. toukokuuta mulle vaan tuli sellanen tappiomieliala. Kuuba on nyt pilalla. Kaput. Americano. Ja sitten muistin Guatemalan, tuon Väli-Amerikan helmen.

Guatemalassa tuntuu olevan kaikki, mitä just nyt kaipaan. Upea ja vaihteleva luonto, alkuperäiskulttuuria, maya-raunioita, sademetsää, vuoria, järviä, espanjan kieli ja latinalaisamerikkalaisuus. Hassua oikeestaan, että koko idea tuli niin puskista. Guatemala on mulle täysin tuntematon, mutta kuitenkin tunnen jo valmiiksi sellasta hellyttävän yksipuolista yhteenkuuluvuuden tunnetta maan kanssa vain siksi, että olen viettänyt paljon aikaa samalla suunnalla Panamassa - siis vaan kahentuhannen kilsan päässä!

Tuntuu aivan mielettömän hyvältä suunnitella tätä reissua ja plänit alkaakin olemaan pian paketissa. Vaikka kuinka haluan, ei musta ole seilaamaan kolumbusmaisesti reissufiilisten merivirtojen mukaan, vaan suunnittelin reitin ja matkapäivät taas etukäteen. Kolmen viikon aikana matkaamme Atitlán-järveltä aina Belizeen asti - muuten se, mitä Guatemalasta ei näyttänyt löytyvän, oli paratiisiranta. Sisälläni asuva maabongari (jota muuten olen yrittänyt viime aikoina savustaa ulos, sillä maabongaus ei ehkä sittenkään sovi mun elämänkatsomukseen) halusi joka tapauksessa piipahtaa jossakin Guatemalan naapurimaista, joten Belizen Caye Caulker riippukeinuineen ja vitivalkoisine rantahiekanjyvineen istui suunnitelmiin passelisti kuin se vika, puuttuva palapelin pala.

Matkaan on vielä aikaa kuukauden päivät, joten ehkäpä tulen kirjoittelemaan tarkemmista suunnitelmistamme myöhemmin. Kaikkea mielettömän siistiä, kuten tulivuorella patikointia, Tikalin maya-raunioita ja paljussa löhöilyä näissä maisemissa on kuitenkin luvassa. Majoitukset on valittu tarkkaan, ja hostellien sekä bed&breakfast -mestojen lisäksi vietän muutaman yön maya-perheen kotimajoituksessa pienessä Sololán kyläpahasessa. Ihanaa!

Oon myös onnellinen, että pääsen taas espanjankieliseen maahan, siinä kielessä vaan on mulle sitä jotain. Haaveissa on pitkiäkin keskusteluja paikallisten kanssa pimenevässä illassa, saa nähdä miten mun käy. Kuitenkin fakta on, että maan kuin maan kulttuuriin pääsee ihan eri tavalla sisään, kun osaa paikallista kieltä. Toivottavasti saan hyviä juttuja myös tänne blogin puolelle. Tosin, Guatemalassa puhutaan espanjan lisäksi 24 eri kieltä, eikä espanjankieli ole edes kaikilla hallussa. Guatemalan opetusministeriön sivuilla kerrotaan, että 41 % maan asukkaista pitää itseään alkuperäisväestöön kuuluvana. Voihan vitsit, miten mielenkiintoista!

Guatemala, voy por ti!

PS. Siitä lennonvarausjännityksestä vielä - oon kerran oikeasti varannut lennot väärällä nimellä. Siis apua, miten joku voi erehtyä omasta nimestään? Kyseessä oli silloin Lufthansan lennot ja ainakin heillä sai tiedot korjattua 24 tunnin sisällä varauksen teosta kohtuullisen pienillä kuluilla. Käytännöt vaihtelee eri lentoyhtiöissä, mutta jos joskus mokaat samalla lailla, hoida asia heti! Huomenna voi olla jo liian myöhäistä...

PPS. Kaikki Guatemala/Belize-vinkit on enemmän kuin tervetulleita ♥

Köln - aikamoinen helmi

Arvatkaas, mistä yllä olevat kuvat nappasin? Ei, kyseessä ei oo New Yorkin Little Italy, vaan Saksan Köln. Kaupunki, jossa mä en koskaan suunnitellut vierailevani, vaan johonpa ihastuin niin kuin aika rutosti sen puolen päivän aikana, kun mestoilla pyörin.

Pari viikkoa sitten vietin pitkän viikonlopun Dortmundissa mieheni työharjoitteluhuudeja tsekkaillen. Koska Dortmund oli aika nopeasti nähty, päätimme tehdä päiväretken puolentoista tunnin päähän Kölniin, tuohon tuomiokirkostaan ja nyt valitettavasti myös ikävistä uuden vuoden ahdistelutapauksista tunnettuun länsisaksalaiseen kaupunkiin. Miksi mä nyt vetäisin nuo uudenvuoden uutiset tähän juttuun? No koska MÄHÄN en tiennyt kaupungista mitään muuta kuin sen kirkon ja nuo tapahtumat. Sä ehkä tiedät paljon enemmän, vaikket olisi paikan päällä edes vieraillut.

Mun suhde Saksaan on vähän hassu. Monta vuotta ajattelin, etten tykkää siitä ollenkaan. Olin käynyt vaan Hampurissa, eikä Hampurissakaan ollut muistaakseni mitään vikaa. En kai vaan jaksanut sillai tykätä Saksasta. Espanjasta tykkääminen oli helpompaa. Sitten matkustin ensimmäistä kertaa Berliiniin ja vaikka olin lukenut, ettei Berliiniä voi verrata mihinkään muuhun Saksassa, nousi koko maan pisteet mun sinänsä universaalisti mitättömässä pikku pistetaulukossani huimasti. Kunnes tuli Münchenin reissu ja löysin itseni taas ihmettelemästä, että pitikö tänne Saksaan taas matkustaa. Berliiniin oon sittemmin palannut ja palaan vastedeskin, mutta ennen Dortmundin reissua olin taas hieman niin ja näin - onkohan Saksassa nyt tosiaan jotain muutakin ihanaa kuin Berliini?

No, siellä on Köln. Kotoisa ja kivan kokoinen miljoonan asukkaan kaupunki, jonka kadut vie sut vuorollaan Nykiin, Hollantiin, Ranskaan, Italiaan ja Espanjaan. Ja siis edelleen ollaan Saksassa - olut on hyvää ja halpaa, julkinen liikenne hyvin organisoitua ja juustolla kuorrutetut brezelit taivaallisia (nimimerkillä jätin sokerin ja tulin riippuvaiseksi juustosta). Berliini sai Kölnistä kovan kilpailijan mun lempparisaksalaiskaupunkien taistossa.

Saavuttiin Kölnin päärautatieasemalle punavalkoisen Deutche Bahnin saattelemana. Kun astuin ulos rautatieaseman ovista, näin tämän:

Siinä se oli, se kuuluisa Kölnin tuomiokirkko, jota rakennettiin vuosina 1248 - 1880 eli yli 600 vuotta ja joka valittiin UNESCO:n listoille vuonna 1996. Checked. Tuomiokirkko ja sitä ympäröivä vanha kaupunki eli Altstadt kuuluu itsestään selvästi varmaan jokaisen kaupungissa parveilevan matkailijan kaupunkikierrokseen. Mutta monikohan näkee vaivaa ja lähtee tutkimaan kaupunkia pintaa syvemmälle? No mä ainaskin. Mulla oli tapani mukaan kätevästi old school -tyyliin kulmistaan rypistyneelle aaneloselle  raapustettuna avainsanoja, tällä kertaa Brüsseler Platz, Chlodwigplatz ja Chinoo's. Päättäväisenä seisoin Fischmarktin värikkäiden julkisivujen edessä Rein-joen varrella ja hioin toimintasuunnitelmaani. Jotenkin hellyttävää, miten mies ja hänen frendinsä seurasivat mun koordinaatteja viitsimättä kyseenalaistaa mitään - olinhan jälleen kerran kaivellut vinkkini like a local -tyylisistä blogipostauksista, eli mikään ei voisi mennä pieleen.

Eikä muuten mennytkään. Tää meidän puoli päivää kestänyt vierailu Kölnissä kävelyreitteineen ja kaatosateen vuoksi terassilla markiisin alla vietettyine toinen toistaan seuraavine vartteineen oli niin nappisuoritus, että voisin yrittää myydä sen jollekin b-luokan kaupunkiopasfirmalle. Jos sä joskus seisot huuli pyöreenä Kölnin tuomiokirkolla ja mietit, minne mennä, niin koukkaa Fischmarktille ottamaan pakolliset kuvat pastellinvärisistä taloista aukion laidalla ja ota sitten suunnaksi Brüsseler Platz. Matkan varrelle jäävät vanha kaupunki, kivoja ostosalueita kävelykatuineen ja monet kadunkulmat, joiden tunnelmasta voi tulla mieleen mikä tahansa muu maa kuin Saksa. 

Puolen tunnin kävelyn jälkeen googlemaps hälytti kertoakseen, että olimme saapuneet perille belgialaisen korttelin sydämeen, eli Brüsseler Platzille. Katselin ihaillen kukka-asetelmia pursuilevaa parveketta, kun jättimäinen vesipisara tipahti suoraan linssiini. Pisara ei jäänyt ainoaksi, joten parkkeerasimme itsemme aukion laidalle satunnaisesti valittuun ravintolaan. Aikaa ei laskettu, enkä juomien määrästäkään ole ihan varma, mutta cappucino ja ehkä viisi olutta tuotiin pöytäämme kymmenellä eurolla. Saanko siis sanoa luvan kanssa, että ei jouduttu maksamaan turistihintoja tällä aukiolla?

Tää iltapäivä oli niin sateinen, että intensiivisemmät pikkukatujen koluamiset belgialaisessa korttelissa jäivät ensi kertaan. Kuitenkin kun tuossa aukiolla istuskeltiin, tuli meille kaikille mieleen joku lämmin ja tunnelmallinen kaupunki - mulle Madrid, miehelle Rooma, frendille Pariisi. Sade ei olisi voinut vähempää haitata, olin jo aivan rakastunut Kölniin.

Älkääkä nyt käsittäkö väärin - mä en dissaa Saksaa tai olis halunnu olla jossain muualla kun näin hehkutan kaupunkeja, jotka Kölnistä tulee mieleen. Olin vaan niin yllättynyt. Ja ihastunut. Kuka nyt ei haluis olla monessa kaupunkikaunottaressa vähän niin kuin yhtä aikaa?

Mun listalla oli vielä se Chlodwigplatz ja Chinoo's -niminen korealaisravintola, jossa halusin syödä budjetti-illallisen. Suunnattiinkin Brüsseler Platzilta Rudolfplatzin metroasemalle ja missaattiin lippuautomaatilla pähkäillessämme ainakin kaksi metroa, koska en suostunut edelleenkään matkustamaan pummilla. Kuolen mieluummin kuin kuuntelen tarkastajasedän saarnaa KAIKKIEN PEDANTTIEN SAKSALAISTEN IHMISTEN KATSELLESSA KAUHUISSAAN VIERESTÄ. Niin. 

Chlodwigsplatzin aluetta kehuttiin maanläheiseksi, värikkääksi ja nuorekkaaksi. Alueella toden totta oli monta etnistä ravintolaa ja pieniä puoteja, jotka kuitenkin sunnuntaina olivat kiinni. Jotenkin täälläkin oli hyvä tunnelma. Leikkipuistoja, parvekkeita ja polkupyöriä - niistä on ihmisen kaupunki tehty.

Puoli tuntia jaksoimme pyöriä Chlodwigplatzin ympäristössä, kunnes nälkä otti meistä vallan. Olin jo valinnut illallispaikaksi korealaista pikaruokaa, joka sopi niin sisällöltään kuin hinnaltaan hyvin meille kaikille. Muuten, tulipa mieleeni, etten varmaan ole koskaan syönyt Saksassa saksalaista ruokaa. Siis jotain muuta kuin leipomotuotteita. Täytyy varmaan ens kerralla kokeilla!

Chinoo's oli huippu. Sellainen pieni luukku, joka hukkuu katukuvassa muiden kaltaistensa joukkoon. Tilaus tiskiltä ja istumapaikkaa valitsemaan niiden neljän pöydän joukosta, jotka ravintolan perältä löytyy. Ruoka oli pikaruoaksi herkullista, kana rapeaa ja pienessä rasvassa paistettua, lautasella ei ollut mitään epämääräistä ja maapähkinäkastike oli just sopivaa - ei liian laimeeta tai ätläkkää. Parasta oli kuitenkin avaruusalukselta näyttävä riisikeitin ja korealaissedän leveä hymy.

Että semmonen päivä. Kölniin on palattava. Sinne pääsee muuten helposti myös Helsinki-Vantaalta - kohdekentäksi valitaan vain Düsseldorf, josta on alle puolen tunnin junamatka perille. En voi kuin suositella. Mulle Köln oli Saksan parhaiten säilynyt salaisuus.

Instagram Travel Thursday: Airbnb -kokemuksiani

Mä käytän tosi paljon Airbnb -palvelua etenkin Euroopassa. Taitaa olla itse asiassa niin, että kaupunkilomalle majoitusvaihtoehtoja kartoittaessani tsekkaan nykyään aina ensin Airbnb:n, ja vasta jos sieltä ei löydy hyvää diiliä, alan katsella muita vaihtoehtoja. Monelle palvelu on varmasti jo tuttu, mutta koska multa on useasti kyselty (ei siis täällä pienessä blogissani vaan oikeassa elämässä) aiheesta, ajattelin, että miksipä en kirjoittelisi siitä jotain vaikka Instagram Travel Thursdayn kunniaksi.

Voiko palveluun luottaa? Mitä jos kämppä onkin ihan kauhea/epäsiisti/ei vastaa kuvailua? Eikö ole inhottavaa majoittua toisen nurkissa? Miksi maksaa palvelusta jos ilmaiseksi pääsisi sohvasurffaamaan? 

Näitä kysymyksiä on mulle vastaan tullut ja itsekin pohdin niitä kaksi vuotta sitten, kun varasin ensimmäistä majoitustani Airbnb:n kautta. Olimme lähdössä viikonlopuksi Osloon ja meinasin pyörtyä, kun etsin edullista majoitusta perinteisillä menetelmillä eli hostellisivustoilta. Kohtaloa tai ei, juuri edellisellä reissullamme Amsterdamissa istuuduimme sattumalta jokilaivan terassilla samaan pöytään ranskalaisen, Airbnb:tä maasta taivaisiin hehkuttavan turistin kanssa ja mielenkiintoni palvelua kohtaan heräsi. Olin ehkä jossain murrosvaiheessa, siirtynyt työelämään ja ehkä vähän valmiimpi jättämään hostellidormit taakseni, heh. Joka tapauksessa, Oslo ja kolmenkympin vuokrahuone jos jokin oli hyvä sauma kokeilla palvelua - samalla hinnalla kun ei muistaakseni olisi saanut edes yhtä sänkypaikkaa kaupungista.

Sittemmin olen yöpynyt Airbnb:n kautta varatussa huoneessa tai asunnossa muistaakseni kolmetoista kertaa. Kaksi kertaa on huone ollut sellainen, jota en toista kertaa valitsisi, molemmissa syynä oli ihan vain yleinen epäsiisteys. Koskaan huone tai asunto ei ole ollut varsinaisesti kuvaillusta poikkeava eivätkä sivustolla annetut lupaukset ole jääneet täyttämättä. Sanotaan nyt kuitenkin siis, että 11/13 meni nappiin eli onnistumisprosenttini Airbnb:n kautta tehtyihin varauksiin on 85. Aika hyvin. Lähes aina olen ollut positiivisesti yllättynyt - miten makeita kämppiä ja ystävällisiä tyyppejä oonkaan näillä matkoillani tavannut!

Tän palvelun kautta olen nukkunut niin jenkkisängyllä, sohvalla kuin eurolavojen päällä patjallakin. Sisustus on ollut milloin pelkistetyn skandinaavinen, milloin värikäs ja boheemi. Kodit kertovat asukkaistaan salaisuuksia, jotka saavat hymyilemään. Olen siemaillut aamukahviani Münchenissa katsellen samalla asunnonomistajan lomakuvia jääkaapin ovessa ja selaillut kehitysmaatieteen teoksia oslolaisesta kirjahyllystä. Olen myös kattanut aamiaisen jerusalemilaiseen puutarhaan ja silitellyt kauniin kissatytön pitkiä karvoja Riiassa. Matkamuistoja nämäkin.

Ikimuistoisin buukkaamani vuokrahuoneisto oli Lissabonin kaunis asunto, jonka ikkunasta avautuvat näkymät hakkasivat sata-nolla kaikki mahdolliset maisemapaikat kaupungissa. Yleensä mulla on ollut tapana vuokrata vain huone, sillä en koe tarpeelliseksi maksaa siitä, että saisin koko asunnon itselleni etenkään pienellä porukalla matkustettaessa. Oon kuitenkin niin tottunut kylppärinjakaja. Mutta Lissabonin hintataso oli muuta Länsi-Eurooppaa niin paljon matalampi, että päätettiin mieheni kanssa sillä kertaa ottaa koko kämppä käyttöömme. Varsinkin kun ikkunasta näkyi alla oleva maisema. Tiedettiin heti, missä haluttiin olla auringonlaskun aikaan.

Miksi mä valitsen niin usein kotimajoituksen ja vieläpä maksan siitä? Airbnb:n etuihin kuuluu mielestäni valinnanvara sijainnin suhteen, hyvä tai erinomainen hinta-laatusuhde sekä se, että saan ikään kuin paikallisoppaan kaupanpäälle. Olen myös pirun utelias ja kuulun niihin, jotka nauttivat asuntojen kotoisasta tunnelmasta, jota hotellissa on lähes mahdoton saavuttaa. Majoittumalla asuntoon pääsen pois turistikuplasta ja koen usein olevani lähempänä kohteen todellisuutta, jos ymmärrät, mitä tarkoitan. Airbnb:n kautta on sitä paitsi helppo löytää vaihtoehtoja "epätyypillisille" vierasmäärille kuten kolme tai viisi majoittujaa. Keittiön käyttömahdollisuus on iso plussa.

Mihin sitten kannattaa kiinnittää palvelussa huomiota? No ainakin siihen, että huoneen hintaan tulee aina lisäkuluja vähintään palvelumaksun verran. Joskus myös ylimääräisestä majoittujasta pyydetään lisähintaa tietyn henkilömäärän jälkeen ja siivous voidaan joko veloittaa sinulta siivousmaksuna tai sitten siivoat itse. Mä en ekoilla kerroilla ollut älynnyt tota siivousmaksujuttua ollenkaan, vaan hiki hatussa puunasin meidän Jerusalemin huonetta tiptop -kuntoon. Myöhemmin tajusin, että oltiin jo maksettu siivouksesta, ja olisin voinut jättää paikat hujan hajan halutessani. No, saatiinpahan extrahyvät arvostelut sillä kertaa majoittujina.

Kun varaat asunnon tai huoneen, on myös kommunikointi ennen matkaa isommassa roolissa kuin perinteistä hotellia käytettäessä, koska joudut sopimaan isännän kanssa sisäänkirjautumisesta  ja kellonajoista erikseen. Et voi useinkaan siis ihan huoletta pölähtää oven taakse, jos haluat takuuvarmasti päästä heti sisäänkin. Toisaalta joustoa isänniltä usein löytyy ja olen monta kertaa päässyt asettumaan taloksi jo aamuvarhaisella. Mulla on tosiaan enemmän kokemusta pelkän huoneen vuokrauksesta, ja onhan se totta, että huonetta vuokratessa sopeudutaan kimppakämppämeininkiin. Tosin järjestäen mua on vieraana kohdeltu kun kukkaa kämmenellä ja viimeksikin hostimme kysyi meiltä varovaisesti, saako hän käyttää omaa kylppäriään, vai tarvitsemmeko sitä itse...

Mua ei ole koskaan häirinnyt ajatus toisten nurkissa majoittumisesta, itse asiassa se jopa kiehtoo mua. On kiva nähdä erilaisia asuntoja, sisustuksia, pohjia ja bongailla eri maiden ja kaupunkien ominaispiirteitä asuinrakentamisessa. Ymmärrän kuitenkin niitäkin, jotka majoittuvat mieluummin omaan, takuusiistiin (?) ja yksityiseen hotellihuoneeseen, jossa henkilökunta on saatavilla ympäri vuorokauden. Verrattuna couchsurfingiin, miksi kotimajoituksesta kannattaa maksaa? En osaa sanoa tähän muuta fiksua kuin sen, että en halua viettää koko reissuani jäätävässä kiitollisuudenvelassa isännälleni, jota en välttämättä edes tunne ennestään. Maksamalla palvelusta myös kai oikeutan itseni jotenkin vaatimaan, että tietyt itselle tärkeät perusasiat on kunnossa ja että tosiaan saan olla vuokraamassani tilassa kuin kotonani. En tiiä, ei sohvasurffausta ja kodinvuokrausta voi oikeasti edes verrata toisiinsa, niin erilainen idea niissä on taustalla.

Muuten, asunnon vuokrauksesta matkailijoiden käyttöönhän on viime aikoina ollut juttua mediassakin... Berliini kielsi kokonaisten asuntojen vuokrauksen Airbnb:n kautta ensimmäisenä eurooppalaisena kaupunkina, sillä sen pelätään nostavan asuntojen vuokria paikallisten ulottumattomiin. Ymmärrän tän huolen kyllä suosituimmissa turistikaupungeissa, joissa kysyntä on korkeaa ympäri vuoden. Pohdiskelin itsekin aihetta luettuani Helsingin Sanomien tammikuussa julkaiseman artikkelin Lissabonin matkailijavirtojen mukana muuttuvista asuntomarkkinoista postauksessani Reissaajan huono omatunto.

Voisiko tän kokonaisen kämpän ongelman ratkaista sillä, että näissä ongelmakaupungeissa asetettaisiin maksimimäärä ajalle, jonka verran omaa asuntoa saa kokonaisena vuokrata? Silloin Airbnb:n alkuperäinen tarkoitus, eli oman asunnon vuokraaminen silloin, kuin itse ei ole paikalla, säilyisi paremmin. Toki hinnat todennäköisesti nousisivat, kun valinnanvaraa olisi vähemmän, mutta ainakin kestävän kaupunkimatkailun periaatteet tulisivat paremmin huomioiduiksi. Tuntuu epäreilulta, että lyhytaikainen asunnonvuokraus kielletään vain siksi, että asuntosijoittajat ovat hiffanneet voivansa käyttää bisnestä hyväkseen.

Helsingin kaltaisen kaupungin ei välttämättä vielä tarvitsisi ottaa näin järeitä keinoja käyttöönsä - uskoisin että täällä Airbnb monipuolistaa mukavasti majoitustarjontaa ja voisipa joku, joka aiemmin on karttanut kallista pohjolaa, päättää matkustaa tänne nyt, kun yöpymisen saa hieman hotellia huokeammin. Tai siis mitä sitä kiertelemään, tiedän, että näin on käynyt -  appivanhempani Panamasta tuskin olisivat talvella tulleet luoksemme käymään, jos olisivat joutuneet maksamaan 150 euroa hotelliyöltä. Jos tuohon hintaan olisi joulun aikaan jotain edes löytynyt. Olettaisin Helsingin turismin siis toistaiseksi hyötyvän palvelusta. Hotellisektorille Airbnb on kilpailija, mutta kuinkakohan paljon hotellit todellisuudessa menettävät sen vuoksi asiakkaita? Vai voiko Airbnb:n jopa ajatella luovan uuden matkailijasegmentin? Tai ainakin innostavan uusia ihmisiä matkailun pariin?

Tällaista pohdintaa asian tiimoilta tällä kertaa. Näitä kotimajoitussivustojahan on muuten useampia, mutta itselläni on kokemusta vain Airbnb:stä. Mielelläni kuulisin myös kokemuksia muista vastaavista palveluista, onko sulla?

Ja hei, en minä hostelleja ole täysin hyljännyt - tulevalle kesälomareissulleni varailin juuri Hostelworldistä majoitusta reppureissuhengessä. Oisko se vähän niin, että jos maassa maan tavalla, niin reissussa reissun luonteen mukaisesti? Kuuden viikon päästä heitän nimittäin rinkan taas selkään ja palaan melkein kuin juurilleni, eli lattareihin reppureissaamaan, iiks ♥

Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat RIMMA+LAURA -matkablogi, Travellover ja Muru Mou -matkablogi. Myös postauksen kuvat ovat tällä kertaa teeman mukaisesti Instagram-kuvia Airbnb-majapaikoistani ja niiden ikkunoista avautuvista maisemista.

Kaikki harmaan sävyt Düsseldorfissa

Viime viikonloppuna mun tie vei jälleen Saksaan ja tällä kertaa sen läntiseen osaan. Tää reissu oli vähän ylimääräinen ja suunnittelematon repäisy siinä mielessä, että todellinen syyni matkalle ei ollut niinkään kohde vaan mieheni, joka teki työharjoitteluaan Dortmundissa. Yritän aina suhtautua jokaiseen matkaan sen ansaitsemalla intohimolla, mutta kun en hyvälläkään tahdolla löytänyt Dortmundista jalkapallon lisäksi mitään matkailullisesti mielenkiintoista, luovutin ja päätin suhtautua tähän viikonloppuun vain avoimin mielin. Pääsisin kuitenkin vaihtamaan maisemaa hetkeksi. Ja relaamaan.

Ai relaamaan? Lopulta kävikin sitten niin, että sain ängettyä kolmen päivän matkalle kolme kaupunkia, eli vierailemieni saksalaiskaupunkien määrä melkeinpä tuplaantui. No, tosiaan, pienehkö Dortmund oli parissa tunnissa fiilistelty, tosin erinomaiseen aikaan satuin paikalle, sillä samana iltana pelattiin Saksan cupin finaali Dortmund vs. Bayern München, joka näkyi ja kuului kaikkialla. Mutta jos kaikki fanaattiset keltamustaa väriä tunnustavat huligaanit fanit olisi poistettu katukuvasta, mulle olisi tullut paikasta mieleen ehkä Järvenpää. En tiedä miksi. On Dortmund toki Järvenpäätä reilusti isompi, mutta jotenkin tunnin junamatka Düsseldorfin lentokentältä, kaupungin tiivis keskusta ja laajasti ympärille levinnyt asutus sekä sijainti Kölnin ja Düsseldorfin kaltaisten suurkaupunkien varjossa toi mulle mieleen Jäken kaltaisen suomalaisen pikkukaupungin. Dortmundista puuttui ison maailman meiningit.

Meillä oli kuitenkin syymme majoittua juuri Dortmundiin, ja saatiinkin vuokrattua kaunis huone airbnb:n kautta. Ei vitsit, miten mä diggaan airbnb:stä. Mun matkailu olisi todella erilaista ilman sitä. Joka tapauksessa, kuten meidän isäntämmekin sievästi, melkeinpä pahoitellen totesi, ei Dortmundissa ole pahemmin turistinähtävyyksiä. Voitaisiin siis hyvin mielin tehdä päiväretkiä muihin kaupunkeihin. Nää kaupungit olisivat Köln ja Düsseldorf. Kuulkaas, Kölnin ja Düsseldorfin välillä on 40 kilsaa ja 21 minuuttia raidetta, mutta tunnelmiltaan ne ovat niin erilaisia, että toinen voisi sijaita kuussa. Toiseen näistä ihastuin, toiseen jos en nyt vihastunut niin ainakin totesin, että ei ole mun mesta. Düsseldorf nimittäin.

Sujuvin reitti Suomesta Dortmundiin kulkee Düsseldorfin kentän kautta, ja päädyttiinkin viettämään paluupäivä ennen lentoa tässä bisneskaupungissa. Aamiainen junassa - Saksan rautatieasemat on hiilaritankkaajan paratiiseja pullineen ja brezeleineen - kamat Düsseldorf Hauptbahnhofin säilytykseen (1,50 euroa/ tunti) ja ei kun kaupunkia valloittamaan. Düsseldorfin vanhaan kaupunkiin kävelisi arviolta puolisen tuntia rautatieasemalta, joten pistettiin pullat sulaen ja jalkaa toisen eteen - sateesta huolimatta.

Düsseldorf on wikipedian mukaan Saksan mainos- ja tietoliikennealan keskus. Kaupungissa on myös 170 luottolaitosta, 130 vakuutusyhtiötä ja yksi Saksan suurimmista pörsseistä. Ihan hyvin Helsingin kokoiselle kaupungille, sanoisin. Tosin, Düsseldorfin metropolialueella asuu lähes kolme miljoonaa ihmistä, joten oikeasti populaa näiden pyörittämiseen riittänee. Mulle kaupunki näyttäytyi vauraana, vakavana ja hengettömänä. Meillä ei vaan klikannu. Natsannu. Synkanny. 

Älä käsitä väärin, Düsseldorfissa on oikein kaunista -  yhdenkään näkemäni rakennuksen julkisivussa ei tainnut olla senttiäkään pois kulunutta maalipintaa. Puoli päivää on lyhyt aika tutustua mihin tahansa suurkaupunkiin, joten tyydyn vain kuvailemaan ensivaikutelmaani Düsseldorfista: Sateinen maanantai, puvuissaan eteenpäin kiiruhtavat liikemiehet ja -naiset ja lähes tyhjä kahvila, jonne päädyttiin sadetta pitelemään. Iltapäivällä metrolaiturilla seisoskelevat ihmiset naama peruslukemilla, ei puheensorinaa, ei laiturilla juoksentelevia lapsia. Tällaiseksi mä itse asiassa Saksan joskus kuvittelin, kunnes Berliini rikkoi mun kaikki stereotypiat. Löytyyköhän Düsseldorfista ihmisten kaupunginosia, sellaisia joissa on leikkipuistoja ja kukkaistutuksia pursuavia parvekkeita? 

Nämä alla olevat kuvat on napattu Altstadtin, Stadtmitten, Oberkasselin ja Niederkasselin kaduilta vanhalla pokkarillani (saisinpa jo uuden kamerani huollosta!!). Oberkassel ja Niederkassel sijaitsevat Düsseldorfin vanhan kaupungin eli Altstadin vastarannalla. Vaikka viima heitti kylmää tihkua vaakatasossa mun naamalle, oli sillan yli päästävä katsomaan, josko sieltä löytyisi jotain, joka saisi mut ihastumaan kaupunkiin. Mä kun tykkään todella paljon kaupunkeihin ihastumisesta.

Kengät ja housut litimärkänä saavuttiin Rein-joen toiselle puolen ja löydettiin (lisää) tyhjiä katuja ja kahviloita sekä loisteliaita asuintaloja. Jos maailma olis Ankkalinna niin Düsseldorf vois olla Roope Ankka. Yksinäinen, viilee ja vauras. Ehkä palaan jonain kauniina kesäpäivänä kaupunkiin ja ihastun, tiedä häntä. Nyt tuun kuitenkin muistamaan tän matkapäivän yhtenä harmaimmista ikinä.

Tuntuu melkeen pahalta puhua näin jostain kaupungista - jollekulle se on kuitenkin rakas paikka. Mutta tää on mun blogi ja mä kirjoitan mun kokemuksista. Joku toinen varmasti klikkaa yhteen tämänkin kaupungin kanssa, joko viihtyy vauraudessa tai on löytänyt ne ihanat parvekkeet ja puheensorinan kadunkulmista. Mulle ja Düsseldorfille nyt kävi näin. Menin ehkä vääriin paikkoihin, eksyin metrossa ja sain märät sukat sekä kymmeniä harmaita kuvia muistoksi. Erottiin kuitenkin ihan hyvissä väleissä.

Ja onneksi oli myös Köln. Siihen ihastuin. Ja siitä kerron vielä lisää.

Taivaanrannanmaalailua Nørrebrossa

Leikitkö koskaan ulkomaanmatkallasi sellaista ajatusleikkiä, että kävellessäsi jollain ihanalla kadulla kuvittelet hetken, että tää on sun kotikatu? Tää vois olla mun porttikongi, toi tuolla mun parveke, tuolla mä tekisin ruokaostokset ja vähän isommassa kaupassa kävisin siellä aseman lähellä... Mä harrastan tätä todella usein - melkein aina - kun ihastelen kivoja kaupunkeja ja kaupunginosia. Ja nykyään, kun käytän yhä enemmän kotimajoitusta matkoillani, on tällainen haaveilu vielä aidomman tuntuista! Postiluukusta kolahtava aamulehti suorastaan hämää aivot nanosekunniksi kuvittelemaan, että mun elämä on siirtynyt salamannopeasti uuteen miljööseen. Muuten, parvekerivistön kaunein parveke ei kuvitelmissani koskaan ole se mun, vaan valitsen ehkä toisiksi tai kolmanneksi kivoimman. Mitäköhän tääkin musta kertoo? 

Joka tapauksessa, Kööpenhamina yllätti ihastuttamalla mut kovin itseensä. Tarkemmin sanottuna, Nørrebron kaupunginosa sen teki. Kauniit asuintalot pihoineen ja puutarhoineen, rento tunnelma ja hyvä valikoima palveluita sai mut miettimään, että täällä mä voisin oikeasti ihan asuakin. Reissuhan osui vappuviikonlopulle, mutta en usko tämän oikeastaan vaikuttaneen tunnelmaan kovinkaan paljoa itse kaupungin kaduilla - ei ainakaan samalla tavalla kuin Suomessa. Kadut olivat siistissä kunnossa eikä humalaisia näkynyt missään. Vappua Nørrebrossa juhlittiin lähinnä suuressa puistossa, Fælledparkenissa, jossa sielläkin pääpaino tuntui olevan vasemman puolen poliittisten puolueiden ja järjestöjen järjestämissä häppeningeissä. Mekin hengailimme puistossa muutaman hetken musiikkia kuunnellen, kunnes mieli teki taas karata takaisin kaupungin kaduille.

Muutaman ravintolavinkin alueelle annoin muuten edellisessä Köpis -postauksessani. Pidemmittä höpöttelyittä, kutsun sut piipahtamaan mun kuvien kautta hetkeksi Nørrebron kaduille ja puistoihin.

Niin, ja siitä ajatusleikistä - ootko tullut koskaan ajatelleeksi, kuinka moni ihminen maailmassa haaveilee asuvansa just sun kotikaupungissa? Ei siis yleisesti jossain tietyntyyppisessä paikassa, vaan just siellä, missä sä nyt. Seuraavan kerran, kun omat nurkat ahdistaa, kokeile miettiä sitä - ehkä ahdistus helpottaa edes vähän ja tunnet taas kiitollisuutta omasta kotikaupungistasi ♥