Saavutaan tihkusateiseen Berliiniin ja huokaisen helpotuksesta. Berliini sytyttää edelleen, saa mun sydämen pamppailemaan sateessakin. En nimittäin oo aikasemmin osunu kaupunkiin sateisessa enkä ees kovin harmaassa säässä. Nyt tiiän, tää on ihan aitoo lovee, ei aurinkoisten iltapäivien luomaa hyvänolontunnetta.
Kiivetään meiän Kreuzbergin vuokrahuoneeseen kuudenteen kerrokseen ja kiroon mielessäni, kuinka hukkaan on taas valunu mun tunnit kuntosalilla. Syytetään puuskutuksesta vaikka reppua ja lentoväsymystä. Sitä samaa, joka turvottaa jalat ja saa silmät kuivumaan. Kun ovi vuokrakämppään aukeaa, hieron silmiäni. Joo, just tällänen kämppä mulla olis, jos asuisin Berliinissä. Ja just nää näkymät.
Illalla haluun syödä pizzan. Mä syön pizzaa ehkä kaks kertaa vuodessa. Jo aamulla päätin, et tänään on pizzapäivä (kävin sitä varten aamulenkilläkin). Ja siin pizzassa ois parasta olla ilmakuivattuu kinkkuu ja rucolaa päällä. Ei jakseta lähteäkään siihen italialaiseen, jonka löysin aiemmin jostain blogista, ja laiskasti googlaan korvaajan huudeilta. Löytyyhän sellanen.
Pieni italialainen, melkeen kun huone vaan, puupöydillä pitkät, valkoiset kynttilät. Tunnelma on onnellinen, viereisessä pöydässä pari perhettä viettää yhdessä iltaa. Yks lapsista työntää pizzansa kirjaimellisesti poskeensa ja verkkareihin pukeutunut kiharapäinen äiti nauraa ja sanoo mulle saksaks jotain, mitä en ymmärrä. Vaan Berliinissä voi lähteä ravintolaan verkkareissa ja saada sen näyttämään siltä, ku mikään muu asu ei oikeestaan ois ollu parempi.
Pizza tulee viimein pöytään, mua varten parmankinkulla ja rucolalla tuunattuna. Harmittaa vietävästi, ettei tää oo mun elämäni paras pizza. Koska just täällä mä haluisin syödä elämäni pizzan. Kynttilänvalossa, maahanmuuttajaperheen ravintolassa, rotevan italialaismamman katseen alla. Ravintolan koira, Catarina, vaeltaa pöytien välissä siivoomassa tähteitä parempiin suihin. Mun mielestä joka ravintolalla pitäis olla oma ravintolakoira. Mun pizza on ihan hyvää. Catarina kaataa tuolin saalistaessaan pudonnutta kinkkupizzankannikkaa. Nauravat perheet vie puheensorinansa mukanaan tihkusateeseen. Ihana Berliini.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti