Kandystä mulle jäi voimakkaimmin mieleen auringonlaskun hetki, kun meteli kaupungissa yltyi lähes sietämättömäksi. Liikenteen melu, autojen äänitorvet ja kiireisiltä vaikuttaneiden ihmisten huudot sekoittuivat kadunkulmassa Kandyn omaksi tunnusmelodiaksi, joka huipentui, kun sadat mustat linnut lähti Kandy-järven puista yhtä aikaa kirkuen lentoon. En oikeesti muista, oliko kaupunki yhtä äänekäs koko päivän, mutta muistan hyvin ton hetken, kun musta tuntui, ettei mun tärykalvot kestä enää hetkeäkään. Oltiin kierretty Kandyn pienehkö järvi kävellen, kun ei oikeastaan kaivattu mitään intensiivisempää tekemistä siihen iltapäivään.
Tekemisen puutettahan Kandyssä ei sinänsä ole, jos haluaa oikeasti täyttää päivänsä erilaisilla turistiaktiviteeteillä. Kultainen temppeli, kandyläistä tanssia, Buddhan patsas ja kasvitieteellinen puutarha oli jokaisen tuktuk-kuskin kaupunkikierroslistalla. Meillä oli itse Kandyn kaupungissa puolitoista päivää aikaa ja oltiin just saavuttu maahan, joten ystävän kanssa yhteistuumin päätettiin hyvällä omallatunnolla skipata nämä turistimagneetit ja ottaa rennosti. Pyöriä kaupungilla ja ihmetellä meininkiä, tuumailla vähän et mitä se Sri Lanka on maitaan. Saatiin hyvä tovi kulumaan keskustorilla, jossa hedelmäsetä maistatti meille valehtelematta lähes kaikki kojunsa tuotteet. Päädyttiin ostamaan passionhedelmiä ja yksi (1) punainen banaani, joka matkasikin lopulta kaverin laukussa Kataragamaan asti. Sai hyvät pisteet säilyvyydestä muuten tää punanen bansku - keltaiset veljensä kun olivat järjestäen päivän päätteksi ihan mössönä, jos sellaisia evääksi sattui.
Kandyssä asuu meidän majatalon emännän mukaan parisensataatuhatta henkeä, mutta musta kaduilla oli ruuhka-aikaan tuplasti enemmän populaa. Luultavasti moni joutuu matkustamaan Kandyyn töihin kauempaakin, mikä selittäisi ruuhkaiset kadut keskikaupungilla. Meidän guesthouse sijaitsi reilun kilometrin päässä kaupungista vuoren rinteillä, niin kuin näytti sijaitsevan moni muukin hotelli. Vaikka tuktukin varassa eläminen olikin vähän outoa tällaiselle täysin taksin käyttöön tottumattomalle, koti pienen matkan päässä keskustasta osoittautui loistavaksi ratkaisuksi. Rinteille ei saasteet ja meteli meitä seuranneet, vaan saatiin nauttia paratiisin rauhasta halutessamme.
Vaikka Kandyn puoltoista päivää jäi meidän osalta ihanan laiskaksi laahustamiseksi, saatiin me yksi turistijuttukin plakkariin ja vierailtiin pienellä teeplantaasilla Kandyn kupeessa. Jaankin tietoni paikasta ilomielin täällä blogissa, koska mestasta oli todella vaikea löytää yhtään mitään infoa netistä. Mitään nettisivuja paikalla ei ole, vaan onnekkaasti joidenkin hakusanojen avulla löydettiin tämä pieni, teenystäville sopiva vierailukohde keskustelupalstoilta. Paikallisetkaan eivät oikeen tuntuneet osaavan suositella kyseistä paikkaa, vaikka kuinka kyseltiin. Tuktuk-kuskikin kärräsi meidät aluksi väärään paikkaan (eli varmaankin sinne, mistä saa komissiota) ja jouduttiin vääntämään rautalangasta, minne halutaan.
Lopulta päästiin kuitenkin - vielä sovussa saman tuktuk-kuskin kanssa - perille Geragama Tea Centeriin, joka sijaitsee noin puolen tunnin ajomatkan päässä Kandystä. Ystäväni on innokas teenjuoja, mutta Kandyn teemuseo vierailukohteena ei puhutellut meistä kumpaakaan. Haluttais nähdä sitä teetä niin kuin oikeesti, kasvamassa vuorten rinteillä. Aikaa vierailla Sri Lankan tunnetuilla teeplantaaseilla Nuwara Elliahin seudulla meillä ei ollut, joten tämä oli hyvä löytö - kyydit Kandystä tuktukilla edestakaisin 1000 rupiaa ja aikaa vierailuun menisi kaksi tuntia.
Geragama on siis teetehdas, jonka ympäristössä leviää kymmenen hehtaarin plantaasi. Tehdas tuottaa pääasiallisesti mustaa Ceylon -teetä, noin 40 - 50 kiloa päivässä. Arvokasta valkoista teetä syntyy tässä ohessa 25 kiloa kuukaudessa. Tehdas tarjoaa maksuttoman kierroksen tiloissaan, mutta älkööt huoliko, tämä on kyllä huomioitu myytävän teen hinnassa. No ei, ei tee mahdottomia maksanut, 600 rupiaa boksi. Ja ennen ostoksia tehtaan tyttö upeassa syvänturkoosissa sarissaan kierrätti meitä kompleksissa ja kertoi teen valmistusprosesseista ja eri teelaaduista. Esillä oli paljon teenvalmistuksessa käytettäviä masiinoita, joista suurin osa näytti todella vanhoilta. Kierroksen jälkeen saatiin vielä kupposet kuumaa, jotta tämä kaikki opittu ikään kuin kulminoituisi konkretiaksi makuhermoillamme. Luin muuten jostain blogista, että opasta pitäisi tipata, mutta tämä tyttö ei kyllä ottanut tippiämme vastaan. Että ostakaa vaan sitä teetä.
Odotin kuitenkin vielä tehtaaseen tutustumista enemmän itse pelloilla seikkailua. Krö-höm, seikkailuapas hyvinkin. Kuvitelmissani vaeltelin vehreillä plantaaseilla ilta-auringossa ja ihailin teenpoimijoita työssään. Kai tämä oli joku wish-for-it -takauma Balin riisipelloilta. Todellisuus meni tällä kertaa hieman toisin, kun hommauduttiin alle minuutissa teemummojen turistiansaan ja lopulta lähes juostiin karkuun paria meidän kireistä kukkaronnyöreistä suuttunutta kauhukakaraa, jotka siis kinusivat meiltä rahaa tai koulukyniä. Harmi, kyniä olisin mielelläni antanutkin, antaisin koulukynän vaikka jokaiselle maailman lapselle, jos voisin, mutta sellaisiapas ei ollut meillä mukana.
Mummot sen sijaan saivat 20 rupiaa palkaksi siitä, että "opettivat" meitä repimään teenlehtiä puista. Älä sä hei mee samaan ansaan, viattomat mummelit olikin tällä kertaa piinkovia bisnesnaikkosia, heh. Pääsin kuitenkin myös ottamaan muutamia askeleita teeplantaasilla ja näin omin silmin, miten tee kasvaa. Teepuut ovat itse asiassa todella kauniita, muistuttavat tavallaan vähän bonsai-puuta ulkonäöltään. No juu, en tiedä mitään kasveista ja olen pahoillani, jos vertaukseni on hieman kömpelö. Kyllä mä kuitenkin voisin haluta teepuun kasvamaan ikkunalaudalle, menestyisiköhän?
Kandy on kaaoksenkin kera mielestäni vierailun arvoinen paikka, vaikka mitään syvää rakkautta kaupunkia kohtaan en missään vaiheessa tuntenut. Kandy oli kuitenkin hauska, värikäs ja aito. Täällä oli hyvä harjoitella tinkaamisen jaloa taitoa tuktuk-kuskien kanssa ja aitoa, srilankalaista kansancurrya saa sadalla rupialla ympäri kaupunkia. Tuliaiskaupunkinakin Kandy on hyvä, paras meidän vierailemistamme kohteista. Onneksi ostin ne näkemäni norsuhousut heti Kandystä, koska muualla niitä ei enää tullut vastaan.
Kandy on kuuluisa järvestään, joka toki suomalaiselle tuntuu lähinnä söpöltä, vaikkakin liian symmetriseltä lammikolta. Alla vielä muutama kuva järven ympäristöstä. Kävelyllä bongattiin muun muassa lepakoita (!) ja iso määrä erilaisia lintuja. Viimeisen Kandyn päivämme vietimmekin sitten ihastuttavan Manika -elefantin seurassa Elephant Freedom -projektissa Pinnawalassa. Siitä luvassa seuraavassa kirjoituksessa lisää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti