Maailmalle kirjojen avulla - muutamia kirjasuosituksia kesälukemiseksi

Yksi parhaista keinoista lieventää tai lietsoa - ihan kummin vain - matkakuumetta on mielestäni lukeminen. Hyvän kirjan avulla voi matkustaa sellaiseen maailmankolkkaan, jossa ei edes ole osannut haaveilla käyvänsä. Kirjat sivistävät, sykähdyttävät ja suurentavat maailmankuvaa siinä missä matkailukin. 

Koska löydän itseni aika ajoin kirjaston hyllyjen välistä tai netin syövereistä tuskailemasta takuuvarmasti lukemisen arvoisten kirjojen etsimisen vaikeutta, ajattelin jakaa blogissani muutaman lukuvinkin, jospa vaikka sinä kaipaisit kesälukemista. Mun mielestä parhaat kirjat vievät kauas pois arjesta ja omista ympyröistä - eli useimmiten kaukomaille. Kirja voi käsitellä kevyitä tai vakavampiakin teemoja, mutta ihan hömppää mun lukulistalle ei yleensä päädy. Tässä nyt joka tapauksessa joitain mun mielestä lukemisen arvoisia teoksia, ihan satunnaisessa järjestyksessä. Kirja-arvostelut jätän niille, jotka paremmin sellaisia osaavat ja tykkäävät laatia. Kerron kuitenkin jokaisen kirjan kohdalla maan, jonne pääset sen sivuilta seikkailemaan.

Gaile Parkinin kirjoista Kigalin kakkukauppa sijoittuu Ruandaan, Kigalin kakkukauppa muuttaa taasen Zwasimaahan. Molemmat ovat kevyttä, helppolukuista ja oivaltavaa kuvausta arjesta ja elämästä näissä Afrikan maissa.

Khaled Hosseinin tuotannosta etenkin Leijapoika on jäänyt mieleeni. Muistan, kuinka en pystynyt lopettamaan lukemista, istuin ja luin, laitoin ruokaa ja luin, kävelin jopa jännityksestä ympyrää olohuoneen lattialla ja ahmin kirjan sivuja kyyneleet valuen. Lukemistani Hosseinin kirjoista Leijapoika ja Tuhat loistavaa aurinkoa sijoittuvat Afganistaniin, Ja vuoret kaikuivat osin Afganistaniin ja osin länsimaihin.

Fabio Gedan Krokotiilimeri vie myöskin Afganistaniin ja myöhemmin pitkälle pakomatkalle lähi-idän läpi Eurooppaan. Luin kirjan jo ennen kuin nykyinen pakolaisten virta Eurooppaan alkoi, ja sen pakotarina palannut mieleeni monta kertaa lukemisen jälkeen.

Chimamanda Ngozi Adichien tuotanto on mielestäni täysi kymppi. Puolikas keltaista aurinkoa on paksu romaani, jonka toivoin pituudestaan huolimatta jatkuvan ikuisesti. Tätä Biafran sodasta kertovaa, Nigeriaan sijoittuvaa teosta ei turhaan ole hehkutettu. Myös muut Adichien kirjat - Purppuran punainen hibiscus (Nigeriassa), Huominen on liian kaukana (Yhdysvalloissa) ja Kotiinpalaajat (Nigeriassa ja Yhdysvalloissa) oli mun mieleen. 

Cecilia Samartinin tuotanto vie ihanasti espanjankieliseen maailmaan (vaikka luinkin kaikki kirjat suomeksi). Ensimmäinen lukemani Samartinin kirja Nora & Alicia sijoittuu vallankumousajan Kuubaan ja sai toden totta mut pohtimaan, haluanko edes koskaan matkustaa tähän saarivaltioon... Kaunis sydän taas on El Salvadorista, köyhistä oloista Yhdysvaltoihin päätyneen Anan tarina. Samartinin kirjoittaman trilogian osat El Peregrino, La Peregrina ja Los Pegerinos taas sijoittuvat Espanjaan (ja osin myös Jenkkeihin) ja raottavat myös mystisen mustalaiselämän verhoja. Kantsii ehdottomasti lukea kirjat ilmestymisjärjestyksessä!

Jostain syystä oon valinnut kirjaston hyllyiltä usein Afrikkaan sijoittuvia teoksia. Johtuukohan siitä, että tää manner on multa vielä vierailematta? Gil Courtemanchen Kigalin sunnuntait on kaunistematon kuvaus Ruandan kansanmurhasta, ja Calixhe Beyalan Asseze afrikkalainen kertoo afrikkalaistytön (en muista, mainittiinko tarkempaa maata, mutta kirjailija on Kamerunista) tarinan maaseudun hökkelistä suurkaupungin kautta Pariisin kaduille. NoViolet Bulawayon Me tarvitaan uudet nimet - kirjan tarina on hämmästyttävän samankaltainen Beyalan kirjan kanssa - köyhyydestä irti pyristely ja maastamuutto taitaa olla aika yleisiä teemoja afrikkalaisessa kirjallisuudessa. Tai ainakin siinä, jota meillä Euroopassa julkaistaan.

Just pari päivää sitten käänsin José Saramagon Ricardo Reisin viimeinen vuosi -nimisen kirjan vikan sivun. Valitsin teoksen hyllystä ihan sen perusteella, että se sijoittuu Lissaboniin, ja huomasin vasta puolessa välissä, että kirjailijahan on saanut nobelin kirjallisuuspalkinnon. En yleensä lue tämän tyyppisiä (vanhahtavaa, ajatuksenvirran synnyttämää tekstiä) kirjoja, mutta tätä en voinut jättää kesken. Kirjassa Lissabon on todella vahvasti läsnä, melkeen kuin yksi päähenkilö, ja oli ihana päästä kulkemaan yhden suosikkikaupunkini kaduille sohvalta käsin!

Tää postaus on tosiaan ajastettu, sillä sain tekstin tempaistua loppuun just ennen Guatemalaan lähtöäni. Nyt reissussa mulla on mukana Laura Esquivelin Pöytään ja vuoteeseen, joka sijoittuu aika lähelle reissumaisemia eli Meksikoon. Oisin halunnut löytää jotain Guatemalaan sijoittuvaa, mutta vaihtoehtona oli sen verran raskaan oloisia, sisällissotateeman ympärille asettuvia teoksia, että päädyin jättämään ne myöhemmäksi.

Reissukirjan valinta ei muuten oo aina helppoa. Viime kesänä Indonesiassa mulla oli useampikin kirja mukana, mutta en saanut niistä yhtään luettua! Aika ja paikka oli niin vääriä, koska kaikki kirjat sijoittui a) väärälle maantieteelliselle alueelle, b) väärään ilmastovyöhykkeeseen (haluutko lukea palmun alla jostain lumimyrkystä?) tai c) käsitteli jotenkin ihan vääränlaisia teemoja, kuten senhetkiseen mielentilaan liian yltäkylläistä elämää. Mun on nimittäin jotenkin tosi vaikea lukea niin sanotusti ekan maailman ongelmiin pureutuvia teoksia silloin, kun matkustan jossain, jossa ihmiset näyttää mun silmiin pärjäävän paljon vähemmälläkin.

Mites sinä? Käykö opus kuin opus reissuseuraksi, jos se vaan on tarpeeksi hyvä, vai kärsitkö samankaltaisesta väärän miljöön dilemmasta, kuin mä? 

PS. Yritän päästä päivittämään reissutunnelmia blogiini myös matkan aikana, mutta saa nähdä miten käy... Instagram -tililleni nina_hannele kyllä ilmestyy varmasti kuva jos kolmaskin.