Jos on thaikkurannat tai Kreikan saaristo monelle suomalaiselle niitä vesiä, jonne sielu pimeinä talvi-iltoina halajaa, on Karibianmeri mun luvattu paratiisi. Se, jonka taivaan tähdet loistaa kirkkaimmin ja palmut huojuu huolettomimmin. Olisin sitä mieltä varmaan, vaikken koskaan olisi Karibialla pulikoinutkaan. Enkä halaja tänne näemmä vain talvisin, kun kevein mielin missaan kesämme kauneimmat päivät puolen maailman päässä.
Kolmen viikon reissumme viimeinen etappi on siis Belize, pieni separimaa keskellä lattariamerikkaa. Espanjankielen voi täällä tyystin unohtaa, jos haluaa tulla ymmärretyksi. Mun oli todella vaikea muodostaa minkäänlaista ennakkokuvaa Belizestä, mikä sinänsä oli virkistävää vaihtelua, koska tuppaan välillä tutkimaan kohteitani vähän liikaakin etukäteen. Tarinoin maasta lisää kotiin palattuani, sen voin kuitenkin paljastaa, että klikattuani itseni nettiin ekaa kertaa hotellilla täällä Caye Caulkerilla, kirjoitin googlen hakuun ensimmäiseksi amish people in Belize. Joo, ihan oikeesti.
Hyppäsin Karibianmereen siis tällä kertaa Caye Caulkerin saarella. Caye Caulker on toinen niistä kahdesta kohteesta Belizen edustalla, jonne suurin osa maahan saapuvista turisteista suuntaa. Täällä on hiekkaa, palmuja, laitureita ja auringonlaskuja. Sekä kookosriisiä, rastafareja ja korkeiden paalujen päälle rakennettuja värikkäitä taloja. Mutta ennen kaikkea palmuja ja auringonlaskuja.
On the road -tägätyt postaukset Väli-Amerikasta päättyvät tällä kertaa. Muistikirja on täynnä bussissa tärisevällä otteella kirjoitettua materiaalia - voin luvata, että etenkään Guatemala-aiheiset postaukset ei ihan heti tule loppumaan.
Näihin kuviin, ja tunnelmiin ♡
On the road -tägätyt postaukset Väli-Amerikasta päättyvät tällä kertaa. Muistikirja on täynnä bussissa tärisevällä otteella kirjoitettua materiaalia - voin luvata, että etenkään Guatemala-aiheiset postaukset ei ihan heti tule loppumaan.
Näihin kuviin, ja tunnelmiin ♡
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti