Kuten edellisessä kirjoituksessani kerroin, onnistuimme sinällään lungien San Pedron päiviemme aikana tekemään muutaman visiitin myös naapurikyliin Atitlánjärvellä. Mun mielestä Atitlánilta kannattaa valita se itseä eniten puhutteleva kylä tukikohdaksi ja nukkua yöt samassa paikassa, sillä lautat kulkevat järvenrantakylien väliä suht tiuhaan tahtiin.
Helpoin tutustumiskohde San Pedrosta taitaa olla San Marcos, jonne päräyttää veneellä parissakymmenessä minuutissa - se on itse asiassa just se kylä, joka siintää vuorenrinteessä San Pedron vastarannalla. San Marcos on hippien (miten nykyään määritellään "hippi"?!) suosiossa, sanottiin netissä. Odotin siis törmääväni meditoiviin partajeesuksiin, timmeihin joogamimmeihin sekä muihin yrttijuomia siemaileviin elämänsä tarkoituksen löytäneisiin urhoollisiin kanssamatkaajiin, jotka parhaassa tapauksessa olisivat tulleet etsintänsä päähän juuri tässä guatemalalaiskylässä. No en ehkä ihan, mutta jotain Balin Ubudin kaltaista saatoin uumoilla.
Mitä löysin? No ensinnäkin, jotain pientä. San Marcos on pieni. Niin pieni, että olin iloinen, ettemme valinneet sitä majapaikaksemme. Turistin San Marcos on yksi lauttarannasta alkava kadunpätkä, jonka varrella on muutama holistinen kuppila sekä tavallinen kioski. Betoniseinään spreijattu maalaus kielii kylän kantavasta teemasta.
Sanmarcoslaisten San Marcos taas alkaa tuon kadunpätkän jälkeen kyläkoululta ja jatkuu ylös kukkuloille. Pyykkinaruja, seinään maalattuja vaalimainoksia, päiväunisia koiria katoilla ja kaduilla. Me päätettiin kävellä niin ylös, että saisin hyvän kuvan 3020 metriä korkeasta, symmetrisyydellään ihastuttavasta San Pedro -tulivuoresta, jonka juurella majapaikkammekin lepäsi. Atitlánjärvihän on ainutlaatuinen juurikin siksi, että se on syntynyt kolmen tulivuoren keskelle. Nimikkovuori Atitlán on korkein, 3537 metriä merenpinnasta ja toisiksi korkeimpana kohoaa Tolimán, 3158 metriä.
Turistikadun päästä löytyi muuten myös tämä mustavalkoiselle A-neloselle printattu ja seinään teipattu paperilappu, jolla tarjotaan peräti neljää erilaista sightseeing-kierrosta tässä mökkikuntani Muurikkalan kokoisessa kylässä. Vau... yrityksen puutteesta ei sympaattista San Marcosia voi syyttää!
Kylän vasemmalta puolelta, aivan rannasta olisi päässyt pientä sisäänpääsyä vastaan Trampolín -nimiselle niemennokalle, jolla turisteja näkyi parveilevan silloinkin, kun saavuimme veneellä laituriin. Päätimme kuitenkin sijoittaa ylimääräiset quetzalimme tällä kertaa nacholautaseen.
San Marcos on pieni mutta söpö. Ja eihän koko ole olennaista. Joihinkin paikkoihin on vaan kiva mennä, laahustaa pitkin katuja ja valokuvata kaikkea, mitä eteen tulee. Meidän mielestä parasta kylässä oli kuitenkin tuuheaturkkiset koirat, jotka ottivat häntä heiluen vastaan rakastavat rapsutuksemme.
Ja kun menee kylään, jossa voi vaan tappaa aikaa valokuvaten, saattaa onnistua kerran ottamaan kuvan, jollaisesta aina välillä on haaveillut. Sellaisen carpe diem -kuvan, jossa lapset juoksee vailla huolen häivää jossain kaukaisessa kylässä maailman laidalla, tiedättehän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti