Aamiaisia maailmalla

Palasin pitkästä aikaa vanhoihin matkakuvakansioihini ja mietin, saisko niistä aikaiseksi mitään tänne blogin puolelle. Kevyet kuvapostaukset on hauskoja silloin, kun materiaalia löytyy ja postaukseen keksii jonkun punaisen langan. Mulla on varmaan jo juhannuksen herkkukattaukset mielessä, kun simmuni jäivät tapittamaan  muutamia ruokakuvia. Rakastan pitkiä aamiaisia niin kotona kuin matkoillakin ja innostuinkin kaivelemaan koneestani aamiaiskuvia niin kauas menneisyyteen, kun matskua riitti. Ruokakuvia löytyi muuten helposti parilta viime vuodelta, mutta mitä taaemmas ajassa selasin, sitä harvinaisemmiksi ne mun albumeissa muuttuivat. Onko ruokien kuvaamisen muoti alkanut vasta viime vuosina (kenties Instagramin innoittamana) vai olinko ennen vaan jotenkin separi tässä(kin) asiassa?

Lomalla aamiainen on mun mielestä päivän paras ateria. Tää toki vähän riippuu tilanteesta, sillä aina aika ei anna myöten ihanaa, pitkää aamiaistuokiota varten, vaan on kiirehdittävä eteenpäin. Silti näen aamiaisen niin tärkeänä osana matkaa, että etsin usein aamiaispaikkoja valmiiksi netistä tai suosin hotelleja, joiden aamiaista on kehuttu vähintäänkin vuolaasti varaussivustojen arvostelut -osiossa. Paahtoleipä mehulla ja muna pekonilla on mun brekupainajainen. 

Unelmien aamiainen taas vois olla esimerkiksi tämä Berliinin Prenzlauer Bergissä sijaitsevassa Café Napoljonskassa viime syyskuussa nautittu kokonaisuus, johon valikoin listalta suussasulavan ituhippitoastin ja marjaisan myslijogurtin. Jotain suolasta, jotain makeaa, cappucino. Täydellistä.

Hotelliaamiaisista puheen ollen, monissa maissa tuntuu olevan tapana tarjota aina samat vaihtoehdot aamiaiseksi. Gili Airilla Indonesissa, samoin kuin naapurissa Balilla, aamiainen oli usein joko toast jollain tapaa valmistetulla munalla, tai sitten lettu ja hedelmäsalaattia. Eikä mikä tahansa lettu, vaan sellanen, mihin on jo paistovaiheessa upotettu banaania tai ananasta. Ananas on ihana hedelmä mutta ei vaan jotenkin natsannut mulle letussa. Banaanilettuja tuli siis syötyä monena aamuna, varta vasten mulle paistettuna. Oli aika luksusta pistää nenä aamulla huoneesta ulos ja saada alta aikayksikön tuore aamiainen katettuna omalle terassille - noin kymmenellä eurolla/yö. 

Kuvan breku mulle tarjoiltiin Firda Homestay -nimisessä pienen pienessä perhehotellissa Gili Airilla. Tätä hotellia voin todella suositella koko sydämestäni.

Tämä järkyttävän huonolaatuinen kuva löytyi jo edesmenneen, vikaksi nokialaisekseni jääneen N8:n kätköistä ja lienee napattu Istiklal kadun varrelta Istanbulista. Lautasella lepää peynirli simit eli simit-rinkilä juustolla. Simit on herkku, johon tutustuin Turkissa matkaoppaana pyöriessäni sekä muutamalla Istanbulin matkallani. Simit kuuluu mun mielestä sarjaan mitenjokunäinyksinkertainenvoiollanäinälyttömänhyvää - jopa viiksekkäältä papalta katukärrystä ostettu liiran käntty sulaa yleensä suussa.

Jerusalemissa meillä oli vuokrahuone, josta pääsi suoraan omalle terassille. Vanhan kaupungin muslimikorttelin hedelmätori pursusi väriä ja tuoreutta, joten aamiaistarpeet hankittiin tietenkin sieltä. Esillepano jäi näköjään tällä kertaa aika koruttomaksi ja kokonaisuus hiilarivoittoiseksi, mutta reissussa on turha takertua makroihin. Ehkä meillä oli leivän väliin jotain juustoa?

Ai nami, yllä oleva on ehkä mun lempparibrekukuva. Ainakin aamiainen on vielä suht tuoreena mielessä, sillä se nautittiin Sri Lankan matkalla maaliskuussa. Kandyn B&B:ssämme Hanthana Jungle View:ssä emäntä jaksoi kattaa kunnon buffan, vaikka meitä majoittujia oli vain kourallinen. Aamiaiselle sai valita niin perinteisiä länkkärimakuja kuin srilankalaista, mausteisempaa sorttia, ihan huippukombo. Tuo pieni rulla lautasen vasemmassa reunassa on muuten banaanilettu srilankalaiseen tyyliin - bansku on tällä kertaa käärittynä letun sisään.

Meille tarjoutui Sri Lankassa myös mahdollisuus vetää napaan oikein aamiainen paikalliseen tapaan Kataragaman kylässä. Kokemus oli jälleen kerran sivistävä ja opin, että srilankalaisen aamiaisen erottaa illallisesta niinkin simppeli asia kuin leipä - mitä sitä turhaan toimivia curryreseptejä eri vuorokaudenajoille muuttamaan. 

Vietimme taannoin vappua Köpiksessä, ja yllä kuvassa onkin mun vuoden 2016 virallinen vappubrunssi. Jännäsin Kööpenhaminan hintatasoa ennen matkaa, ja olin onkinut Laundromat Cafén kohtuuhintaisen brunssin tietooni jo etukäteen. Nasta mesta ja hyvä ruoka, menisin uudestaan oikein mielelläni tilaisuuden tullen.

Entäs sitten Lissabon? Quinoan sunnuntaibrunssi Bairro Alton kaupunginosassa notkui terveellistä ja semiterveellistä lähiruokaa, joista moni laji sai etuliitteekseen sanan luomu. Aivan satavarmasti haluan tän pöydän ääreen joskus vielä takaisin! Hinta taisi olla 15 euroa, joka on suhteellisen paljon paikalliseen hintatasoon nähden, mutta hymyssä suin itse summan pulitin. Äh, ja Lissabon on muutenkin siis niin ihqu.

Lisää muistoja Israelista, meidän beduiiniaamiainen Negevin autiomaassa. Tai no "beduiiniaamiainen", ihan pöydän ääressähän tuo syötiin, mutta ruokalajit olivat kuulema perinteistä autiomaakamaa. Israelin matka kesällä 2014 oli roadtrip, ja matkan varrella yövyimme Negev Camel Ranchilla Dimonassa.  Ranch oli kirjaimellisesti keskellä ei mitään, ja siellä majaili varmaan kymmenen kamelia yhtä lähitienoolaista kohden. Kun heräsin keskellä yötä, näin elämäni kirkkaimman tähtitaivaan. Arvaatte ehkä kuvan perusteella, että toi leipä oli taivaallista? 

Vielä toinen näyte N8:n surkeasta kuvanlaadusta (kuvaajassa ei mitään vikaa!). Kolmen dollarin megapannukakku hedelmäsalaatilla taidettiin tilata jokaisena aamuna Nicaraguan Ometepella. Ometepen saari sijaitsee keskellä suurehkoa Nicaragua-järveä, ja siellä kohoaa kaksi ylvästä tulivuorta. Olen onnellinen ja onnekas, kun pääsin vierailemaan mestoilla ennen kuin kiinalaiset iskivät hakkunsa nicaragualaiseen maaperään tarkoituksenaan louhia kilpailija Panaman kanavalle - kanavan kun on tarkoitus kulkea nimittäin juuri tämän järven poikki. Siinä pilataan taas yksi ainutlaatuinen maisemaympäristö kokonaan.

Yllä olevaan kuvaan liittyy paljon tunteita. Nautin nuo kakunjämät joulupäivän aamuna vuonna 2011 piskuisella Santa Claran rannalla Panamassa. Joulu kaukana kotoa herättää tunteita varmasti jokaiselle, joka sen on joskus kokenut. Soitto jouluaattona kotiin oli haikea ja juteltuani jokaisen perheenjäseneni kanssa yksi kerrallaan suljin viimein puhelimen. Tunsin olevani todella kaukana kotoa, aivan maailman toisella laidalla. 

Koti-ikävä ei kuitenkaan ole syynä itse kakun ainutlaatuisuuteen. Tää panamalainen kuivatuista hedelmistä valmistettu joulukakku oli nimittäin lahja eräältä panamalaisherrasmieheltä, josta tuli vuosien päästä mun appiukko. Autuaan tietämättömänä ylipäätänsä siitä, että tulisin joskus menemään naimisiin, taisin ahmia kakun foliovuoasta viimeistä murua myöten.

Hypätään sitten näköjään vielä takaisin Balille. Tarkemmin saaren pohjoisosaan, jossa tapasin ne kaikista, saako sanoa, aidoimmat ja sydämellisimmät balilaiset. Balilta löytyy kuulkaas paikkoja, joihin massaturismin lonkerot eivät ulotu! Aamiainenkin oli paikalliseen tapaan erittäin riisillä höystetty. Ja suurella sydämellä valmistettu ♥

Makumatka maailmalla päättyy Prahaan, joka on budjetilla matkaavan kaupunkilomailijan paratiisi. Praha on halpa, siis HALPA, ja ravintolavalikoima hakkaa Helsingin mennen tullen. En valitettavasti muista, missä tämä jugge syötiin, mutta vanhassa kaupungissa tai sen liepeillä se ei ollut. Prahaan matkaava, suuntaa rohkeasti pois massan luota! Hinnat tippuu ja taso nousee, kun siirryt kauemmas Kaarlen sillalta. 

Tuliko nälkä? Mulle tuli. Onneksi juhannus on jo ovella, ja grilliä voi alkaa lämmittämään. Mitä ihaninta jussia jokaikiselle!

Taivaanrannanmaalailua Nørrebrossa

Leikitkö koskaan ulkomaanmatkallasi sellaista ajatusleikkiä, että kävellessäsi jollain ihanalla kadulla kuvittelet hetken, että tää on sun kotikatu? Tää vois olla mun porttikongi, toi tuolla mun parveke, tuolla mä tekisin ruokaostokset ja vähän isommassa kaupassa kävisin siellä aseman lähellä... Mä harrastan tätä todella usein - melkein aina - kun ihastelen kivoja kaupunkeja ja kaupunginosia. Ja nykyään, kun käytän yhä enemmän kotimajoitusta matkoillani, on tällainen haaveilu vielä aidomman tuntuista! Postiluukusta kolahtava aamulehti suorastaan hämää aivot nanosekunniksi kuvittelemaan, että mun elämä on siirtynyt salamannopeasti uuteen miljööseen. Muuten, parvekerivistön kaunein parveke ei kuvitelmissani koskaan ole se mun, vaan valitsen ehkä toisiksi tai kolmanneksi kivoimman. Mitäköhän tääkin musta kertoo? 

Joka tapauksessa, Kööpenhamina yllätti ihastuttamalla mut kovin itseensä. Tarkemmin sanottuna, Nørrebron kaupunginosa sen teki. Kauniit asuintalot pihoineen ja puutarhoineen, rento tunnelma ja hyvä valikoima palveluita sai mut miettimään, että täällä mä voisin oikeasti ihan asuakin. Reissuhan osui vappuviikonlopulle, mutta en usko tämän oikeastaan vaikuttaneen tunnelmaan kovinkaan paljoa itse kaupungin kaduilla - ei ainakaan samalla tavalla kuin Suomessa. Kadut olivat siistissä kunnossa eikä humalaisia näkynyt missään. Vappua Nørrebrossa juhlittiin lähinnä suuressa puistossa, Fælledparkenissa, jossa sielläkin pääpaino tuntui olevan vasemman puolen poliittisten puolueiden ja järjestöjen järjestämissä häppeningeissä. Mekin hengailimme puistossa muutaman hetken musiikkia kuunnellen, kunnes mieli teki taas karata takaisin kaupungin kaduille.

Muutaman ravintolavinkin alueelle annoin muuten edellisessä Köpis -postauksessani. Pidemmittä höpöttelyittä, kutsun sut piipahtamaan mun kuvien kautta hetkeksi Nørrebron kaduille ja puistoihin.

Niin, ja siitä ajatusleikistä - ootko tullut koskaan ajatelleeksi, kuinka moni ihminen maailmassa haaveilee asuvansa just sun kotikaupungissa? Ei siis yleisesti jossain tietyntyyppisessä paikassa, vaan just siellä, missä sä nyt. Seuraavan kerran, kun omat nurkat ahdistaa, kokeile miettiä sitä - ehkä ahdistus helpottaa edes vähän ja tunnet taas kiitollisuutta omasta kotikaupungistasi ♥

Budjetilla Kööpenhaminassa

Jos lokeroisin itseni matkailijana, sujahtaisin aika ketterästi boksiin, jossa lukee budjettimatkailija. Oli rahaa käytössä enemmän tai vähemmän, mun simppeli strategiani on aina ollut se, että mitä enemmän säästän, sitä enemmän pääsen matkustamaan. Ja toimiihan tuo ihan hyvin. Tosin pahimmat seikkailuntäyteisimmät pihtarivuodet ovat jääneet toistaiseksi taakse ja nyt työssäkäyvänä olen yrittänyt opetella hiljalleen myös sellaista ajatusmallia, että matkalla voi olla ihan kivakin välillä investoida laatuun. Silti säästeliäisyys on mulla selkärangassa. Hinta-laatusuhde on se kaikista tärkein, mutta on myös tilanteita, jolloin sitä kahisevaa vain ihan oikeasti on rajallinen määrä käytössä ja matkabudjetti määräytyy sen mukaan. Näin oli meillä pari viikkoa sitten Kööpenhaminassa, ja asetinkin itselleni haasteen: Millainen olisi budjettimatkailijan Köpis?

Koska serkkupääkaupunki Oslon hintataso jätti muhun elinikäiset traumat, päätin tutkia tarkkaan etukäteen, millainen budjetti Kööpenhaminassa olisi hintatietoiselle matkailijalle realistinen. Pärjäisikö viidelläkympillä per päivä? Tämä viiskymppinen sisältäisi siis kaiken muun paitsi jo ennalta maksetun majoituksen (50€/yö airbnb-huoneessa) ja lennot (109€/naama). Ja juu, tuskin löytyy Euroopasta sellaista kaupunkia - paitsi se Oslo - josta ei halpaa kebabia saisi, mutta jos nyt kuitenkin haluaisin jotain spessua elämääni, kun matkaan kerran lähden? Voisinko nauttia sunnuntaina hitaasta brunssista miellyttävässä ympäristössä? Ja juoda illallisella muutakin kuin vettä? 

Yllätyin iloisesti jo tutkiessani Köpiksen ravintolatarjontaa etukäteen kotona - hintaskaala on laaja ja edullisia sekä kivan näköisiä paikkojakin löytyi netistä useita. Julkisen liikenteen päivälipun hintakin oli kohtuullinen ja keväinen sää toivottavasti tarkoittaisi sitä, että ulkona voisi nauttia ilmaisista nähtävyyksistä eli puistoista, kortteleista ja kadunkulmista. Ennusteeni povasi siis jos ei nyt ihan korkeapainetta, niin ainakin myötätuulta mukavalle budjettiviikonlopulle Kööpenhaminassa. Ja hyvinhän siinä kävi - reilu satanen eli 800 kruunua riitti kivasti kahdeksi vuorokaudeksi. Laitan nyt jakoon mun vinkit budjettiviikonloppuun Köpiksessä.

Ensinnäkin, asuinalueen valinnalla voi useimmiten vaikuttaa reissukassan hupenemiseen etenkin kaupunkilomilla. Mä oon alkanut yhä useammin kyseenalaistaa sitä, onko joka reissulla fiksua majoittua juuri kaupungin keskustassa tai sen tuntumassa. Heti kun Köpiksen lennot oli ostettu, aloin tutkimaan kaupungin karttaa ja majoitustarjontaa. Koska lähes kaikki noin viidenkympin airbnb-huoneet sijaitsivat Nørrebrossa eli keskustan ulkopuolella, heitin alueen nimen hakukoneeseen ja sainkin nopeasti tietää, että mestahan on oikein hip just nyt Köpiksessä. Googlasin myös samalla julkisen liikenteen hinnat - 80 kruunua eli 10,70€ vuorokaudelta ja totesin, että Nørrebrohon me suunnataan.  Sieltä pitäisi edullisen majoituksen lisäksi löytyä edullista safkaa sekä aitoa ja nuorekasta köpisläistä meininkiä.

Mun on sinänsä helppo säästää matkoilla, koska en hirveästi viihdy museoissa tai monumenteilla - ainakaan Euroopassa. Mulle jokainen kaupunki on nähtävyys itsessään ja etenkin lyhyt pyrähdys missä vain tarkoittaa sitä, että haluan viettää aikaa siellä, missä paikallinen elämä näkyy. Tämän sanottuani nielaisen kuitenkin puolet lauseesta heti takaisin. Keräsin nimittäin ennen matkaa pienen listan itseäni kiinnostavista Kööpenhaminan ilmaisista nähtävyyksistä: Kasvitieteellinen puutarha, Christiansborgin linnan torni, Christiania sekä Nyhaven eli se kaikista kuvatuin ja turistisin alue, jossa ei onneksi tarvitsisi kuin piipahtaa. Listalle kirjasin myös Bolsjefabrikenin eli Karkkitehtaan, johon harmikseni ei kuitenkaan ehditty tutustumaan. Bolsjefabriken ei ole oikea makeistehdas, vaan riippumaton poikkitaiteellinen kulttuuritila Nørrebrossa. Siellä järjestetään näyttelyitä ja kulttuuri- sekä musatapahtumia laidasta laitaan ja sisäänpääsy on maksuton. Tämä ja kasvitieteellinen puutarha jäivät tällä kertaa tsekkaamatta.

Christiansborgin linnan torniin sen sijaan jonotimme reilun vartin - olihan pakollinen maisemakuva jostain napattava. Täytyy kyllä sanoa, että Kööpenhamina ei ole parhaimmillaan yläilmoista katseltuna. Tuskin jonottaisin torniin uudestaan, vaikka ilmainen olikin.

Christianiassa vierailu oli listassani siksi, että kaikki vaihtoehtokulttuuri vain on kiinnostavaa. Odotin upeaa katutaidetta ja letkeää meininkiä ja sain, noh, rentouttavan lepohetken laiturin nokassa sen punaisten lyhtyjen kaduiltakin tutun makean tuoksun leijaillessa ympäriinsä. Itse Christianian "keskustassa" en viihtynyt sekuntiakaan, mutta kauempana rannassa oli itse asiassa ihan kiva dallailla ja ihmetellä hassun näköisiä tönöjä ja metalliromufuusiofillareilla vastaantulevia elämäntapahippejä. Christianiassa ei muuten saa valokuvata. Sain kuitenkin napsittua muutamia kuvia juuri tuolta poukaman rannalta, tyhjiltä poluilta.

Nyhavenissa käytiin tosiaan vain pyörähtämässä. Satama-alueen terassit olivat tupaten täynnä, eivätkä kaikki kevätpäivästä nauttijat edes olleet turisteja. Silti täällä ja Strøgetin ostoskaduilla oli kovin persoonaton tunnelma mun makuun.

Kun kierrettiin keskustassa ja näillä manitsemillani nähtävyyksillä lauantaina, saatiin vapautettua sunnuntai kotikulmille Nørrebrohon ja säästettiin myös päivälipun hinta. Nørrebron tunnelmista suunnittelen omaa postausta, mutta voin jo nyt sanoa, että onpahan nastaa seutua! Valokuvauksellisia katuja ja kivoja ravintoloita sekä puistoja, joissa pääsin tekemään yhtä lempijutskistani eli vaan seuraamaan paikallisten lasten ja koirankusettajien toimintaa. Tällänen mä oon.

Myös ravitsemuspuoli oli oikea menestys. Tiiätkö, Köpiksessä voi saada brunssin paljon edullisemmin kuin Helsingissä. Sunnuntaiaamupäivänä suunnattiin ihanaa Guldbergsgadea pitkin Elmegade viiteentoista hauskan Laundromat Cafen pyykkibrunssille. Täällä brunssilautanen on sisältönsä perusteella joko likainen (pekonii ja makkaraa!) tai puhdas (hummusta ja salaattii!). Brussit kustansi 139 kruunua eli 18€ kappale ja täytti vatsan iltaan asti, suosittelen. Ja jos pidemmällä reissulla olet, niin voit pestä pyykkisi samalla keikalla - tää oli mun mielestä oikeasti hauska ja ehkä ihan toimivakin konsepti.

Samoilla kulmin sijaitsi meidän italialainen illallispaikka Quattro Fontane (Guldbergsgade 3), jonne suunnattiin pizzan himon saattelemina lauantai-iltana. Eikä minkä tahansa pizzan hei, vaan valkoisen sellaisen. Valkoinen pizza on niin paljon parempaa kuin tavallinen, en valkoista pizzaa ensimmäistä kertaa Italiassa maistettuani tiedä, miksi kukaan edes laittaa tomaattikastiketta pizzaan. Quattro Fontanesta sai ison ja herkullisen italialaisen pizzan hintaan 105 kruunua eli 14€. Ei överihalpaa, mutta lätty oli niin herkullinen, että hintakin taisi vähän menettää merkityksensä. Budjetissa kuitenkin pysyttiin kirkkaasti, ruokajuomineen.

Muuten, tämä Sankt Hans Torvin ympäristö, jossa edellä mainitsemani raflat Nørrebrossa sijaitsivat, vaikutti tosi kivalta alueelta Ravintoloita ja kahviloita on vieri vieressä kauniilla pikkukaduilla. Johonkin näille main majoittuisin, jos saisin nyt päättää.

Ehdottomasti hintalaatusuhteeltaan paras ruokapaikka löytyi kuitenkin tällä kertaa ihan keskustasta - ja aivan sattumalta. Kun lauantaiaamu venähti tapansa mukaan aamupäiväksi ja tilanne oli se, että aamiaista olisi saatava ja nopeasti, kiinnittyi mun katse kylttiin kreikkalaisen Ellas -ravintolan (Fiolstræde 21) seinässä: Frokost 12-16 68kr. Olin niin nälkäinen, ettei pieneen mieleeni juolahtanut kellonajan olevan aika hassu aamiaiselle. Ehkä joku kreikkalainen tapa? Vasta jälkeenpäin muistin opasajoiltani hauskan kömmähdyksen, joka tapahtui lähes jokaisessa tanskalaiskollegan pitämässä skandinaavisessa tervetulotilaisuudessa - frokost tarkoittaa tanskaksi lounasta, ei brekua. Tässä vaiheessa mulla oli kuitenkin jo napa äärillään kreikkalaisista herkuista (siis hintaan 68 kruunua/9€!) ja aivan yhdentekevää, millä nimellä tätä viininlehtikääryleitä, tsatsikia, fetaa, lihapullia, tuoreita salaatteja ja vastaleivottua leipää sisältävää buffaa kutsutaan. Tämä ravintola ei kyllä ollut sieltä nuorekkaimmasta päästä, mutta iloisten eläkeikäisten naurua oli kiva kuunnella herkuttelun lomassa.

Muita korvamerkittyjä, mutta käymättä jääneitä edullisia ravintoloita olivat aamiaispaikat Paludan's bog & Café sekä Dalle Valle -ketju, joista molemmista olisi saanut brunssin alle sadalla kruunulla. Peru/Meksiko -fuusioruokaa tarjoavaa Llamaa olin alun perin kaavaillut illallispaikaksi, mutta keskustaan matkaaminen iltasella ei enää houkuttanutkaan. Nørrebrossa oli niin valtavan hyvä ravintolatarjonta! Toisaalta myös tästä söpönnäköisestä kahvilasta Christianhavissa olisi saanut brunssilautasen alle seitsemänkympin.

Jälkeenpäin ajateltuna tuntuu hassulta, että pelkäsin niin kovasti Kööpenhaminan olevan liian kallis nautittavaksi. Tosin, onhan se elinkustannusindeksiltään heti Oslon jälkeen kahdeksanneksi kallein Euroopan kaupungeista. Edellä listassa ovat vain Lontoo ja sveitsiläisiä kaupunkeja. Mutta taaskaan, kaikki ei ole niin mustavalkoista kuin tilastot esittävät, eikä viisikymppiä Köpiksessä ollutkaan ihan niin pikkuraha, kuin esimerkiksi juuri Oslossa muutama vuosi takaperin. Rahaa jäi jopa (omiin) tuliaisiin: Ostin todella päheet plehat neljälläkymmenellä kruunulla keskustan kolmikerroksisesta ja ah, niin pastellinsävyisesti Tigeristä. Budjetissani oli siis lopulta ilmaa reilut viisi euroa!

Mä itse asiassa ihastuin Kööpenhaminaan niin kovasti, että haaveilen jo uudesta viikonlopusta kaupungissa. Pitäiskö ensi kerralla käydä nappaamassa kuva myös tanskalaisille niin rakkaasta Pieni merenneito -patsaasta?