Kannattaako sinne Balille matkustaa?

Tosiaan, matkustin viime kesänä Balille. Kun tulin takaisin, mulle esitettiin kysymys, josta menin ihan hämilleni. Kannattaako sinne Balille oikeesti matkustaa? Musta kysymys oli ihan järjetön, koska hihhuloin reissun jäljiltä seitsemännen ja kahdeksannen taivaan välillä enkä voinut uskoa, että joku epäilisi, ettei Balille kannattaisi matkustaa. Loukkaannuinkin jopa vähän, heh. Toettuani muistin kuitenkin ne kaikki artikkelit, blogitekstit ja keskustelupalstat, joita selasin ennen reissua ja hiffasin, mihin kysyjän epäilykset saattoivat perustua.

Ihmisillä tuntuu olevan Balista kaksi mielikuvaa - luksusresortit tai hedonistinen surffibiletys. Se on kai ihan ymmärrettävää, sillä jompaakumpaa näistä Balilta usein lähdetään hakemaan. Mulla oli kuitenkin mennyt jotain todella pahasti ohi, kun kumpikaan näistä ei edes käväissyt mielessäni silloin kun aloin haaveilla Balista. Muutaman googlen kuvahakuun näppäillyn hakusanan jälkeen olin jostain syystä hypnoottisen varma, että löytäisin Balilta kaiken etsimäni - hyvää ruokaa, vehreyttä, valkoisia rantoja, joogaa ja paikalliskulttuurin, johon voisin päästä hyvin sisään lyhyessä ajassa. Niin ja halusin löytää merenrantakylän, joka olisi todella kaukana kaikesta. Sellaisen, jonka torilla voisin seistä ja ihmetellä elämänmenoa.

Tiiätkö mitä? Mä sain nää kaikki. Helposti. Kato vaikka.

Balilla mä...

...makasin riippukeinussa ja katselin, kun kalastajakylän lapset lennätti leijaa aamusta iltaan

...näin ensimmäistä kertaa sinisen meritähden snorklatessani

...osallistuin sydän innosta pakahtuen hindulaiseen täydenkuun seremoniaan

...istuin lainasarongissani sivuttain naapurin tytön skootterin pakkarilla ja puristin penkistä kiinni rystyset valkoisina, vaikka vauhtia oli vaan parikymmentä kilsaa tunnissa

...söin riisiä joka päivä ja kun yhtenä päivänä meinasin jäädä ilman, oli pakko vaihtaa ruokatilaus viime tipassa (ai mikä hiilarihimo?)

...osallistuin syntymäpäiväjuhliin ja totesin, ettei se kermakakku tässäkään maailmankolkassa maistu hyvältä

...heräsin aamukuudelta(!) lähteäkseni mamman kanssa torille tekemään päivän ruokaostoksia

...istuin lattialla puolilootuksessa parinkymmenen lapsen ringissä ja kuuntelin, kun jokainen vuorollaan kertoi unelmistaan. Onnistuin vaivihkaa pyyhkäsemään sen vasemmasta silmäkulmasta pilkistävän liikutuksen kyyneleen pois just ennen kun tuli mun vuoro, eikä kukaan varmasti huomannu mitään

...kävelin Balin suurimman temppelin kujilla saronki vaatteideni päällä ja esitin coolisti isännälleni, ettei oo yhtään kuuma

...vaelsin sademetsässä

...vaelsin riisiterasseilla

...vaelsin mustahiekkaisilla rannoilla

...vaelsin valkohiekkaisilla rannoilla

...joogasin kolmessa eri paikassa ja meditoin ohjatusti ensimmäistä kertaa elämässäni

...tunsin selittämätöntä kotiin saapumisen tunnetta kun pääsin Ubudiin

...tunsin et mut on riistetty kodistani, kun saavuin Gili Airille eikä mistää saanut Nasi Campuria ja ilmasta puuttui suitsukkeiden tuoksu

...tajusin ensimmäistä kertaa elämässäni niitä ihmisiä, jotka palaa vuosi toisensa jälkeen samaan paikkaan lomalle. Anthony Bourdainin sanoin: Could this be my end of the road?

Mun mielestä Balille siis todellakin kannattaa matkustaa. Eihän Bali oo pelkkiä infinity pooleja, luksusaamiaisia tai järjetöntä biletystä. Se ei myöskään oo pelkkää hippeilyä, joogaa ja valaistumisia. Tai edes pelkkiä loputtomia hiekkarantoja ja auringoslaskussa nautittuja kala-aterioita. Niin kuin melkein missä tahansa muuallakin, voi olla, että on nähtävä hieman vaivaa, jos haluaa tehdä reissustaan ikimuistoisen, mitä ikinä se kullekin tarkoittaa. Resortin porteilta kun aukeaa kokonainen maailma.

Jos pohdit, oisko Bali sua varten, mieti aluks, mitä reissultas haluat, ja lähde rakentamaan matkasuunnitelmaa sitä kautta. Kerron tarkemmin matkani käytännön jutuista Balin matkakertomuksessani, joka on mulla jo työn alla. Jos päätät antaa Balille mahdollisuuden, yhden asian mä sulle jo tässä vaiheessa ujosti vinkkaisin kaikella rakkaudella: Poikkea rohkeasti valtaväylältä ja hakeudu sinne, missä balilaiset elää omaa arkeaan. Tuut huomaamaan, miten vastaanottovirkailijan muodollisen ystävällinen hymy eroaa paikallisen perheenisän leveästä virnistyksestä, kun sut pitkän päivän jälkeen toivotetaan tervetulleeksi kotiin.

Iltapäiväkävelyllä paratiisissa - Balin riisiterassit

Oon tässä suunnitellut purkavani paperille viime kesäisen Balin matkan muistoja - just ennen kuin aika kultaa ne kokonaan. Ihan ensiksi haluaisin viedä sut iltapäiväkävelylle Ubudin riisipelloille.

Balin luultavasti kuvatuimmat riisiviljelmät on ne Tegalalanin rinteillä kumpuilevat riisiterassit.  Itse ajoin niiden ohi matkalla Ubudiin ilta-auringon aikaan, kun ruohonkorret oikeen kylpi oranssissa valossa. Kyllä, ne oli upeen näköisiä, sitä ei käy kieltäminen, mutta peltojen väleissä mutkittelevat polut olivat myös niin täynnä turisteja, että taianomaiseen tunnelmaan vois olla, noh, vaikea päästä. Niinpä me valitaan nyt se vähän pienempi ja vaatimattomampi polku, kun lähdetään ihailemaan Balin kuuluisia riisiterasseja.

Tavataan siis Ubudin Starbucksin kulmalla, Jalan Kajengilla, just sillä kadulla, jonka laattoihin on kaiverrettu kaiken maailman iskulauseita ja mainosviestejä. Verkkaisesti lähdetään seuraamaan tietä, pikkuhiljaa matkamuistokojut vähenee ja tie kapenee. Jyrkän mäen jälkeen se loppuu kokonaan ja hiekkainen polku alkaa. Koska nyt on heinäkuu, maa on ihan kuiva, millaistakohan täällä olisi sadekaudella? Kävellään, pysähdellään, ihaillaan riisinviljeliöitä työssään, katseiden kohdatessa hymyillään leveästi niin kuin Balilla aina. Ketään ei häiritse, että ollaan täällä, eikä kukaan yritä myydä meille mitään. Vähän hassuilta me ehkä näytetään, tai ainakin mä, kun tasapainoilen pellon reunassa kamerani kanssa. Miettiiköhän viljelijä, että hei haloo, tää on PELTO?

Aurinko paistaa lähes pilvettömältä taivaalta, mutta sen lämpö on armollista eikä yhtään liian hiostavaa. Napostellaan pähkinöitä välipalaksi. Välillä ollaan ihan metässä, ja multa meinaa usko loppua kesken samalla, kun polku katoaa heinikkoon. Ollaan kuljettu peltojen viertä ja huomattu, että toisella puolen terasseja menee samanlainen polku. Jos ei haluta palata samaa reittiä takaisin, meidän olisi vähän niinku löydettävä reitti läpi peltojen. Tasapainoillaan kastelukanavan betonireunalla, kunnes huomataan kaks polkua, jotka ilmestyi kirjaimellisesti puskista eteemme. Kumman sitä valitsis? Intuutio ohjaa vasemmalle.

Ei koskaan saada tietää, mihin toinen polku vie. Meidän valitsema polku johtaa meidät kuitenkin jyrkän rinteen kautta viljelysten ylimmälle tasangolle, josta avautuvat suunnilleen ne näkymät, joista mä uskalsin haaveilla. Yksittäisistä pelloista muodostuu tilkkutäkki, jossa jokainen palanen on omassa kasvuvaiheessaan. Yhteen on just istutettu pariviikoiset taimet, toisessa korret on jo kasvaneet hyvään mittaan. Mustana loistavilta pelloilta sato on just korjattu. Kaikkien tilkkujen välissä mutkittelee sattumanvaraiselta näyttävä verkosto kastelukanavia, jotka on tietenkin oikeasti kaikkea muuta kuin sattumalta asettuneet paikoilleen terassien välissä.

Räps-räps-räps, napsin kuvia, kun sudenkorennot leikkii märän pellon yllä. Aurinko alkaa just hitaasti liukumaan taivaalla alapäin, mutta meillä ei oo kiire mihinkään. Tästä lähtien kaikki vaikuttaa selvältä, polku on hyvin näkyvissä ja viljelijöitäkin kävelee vastaan aika-ajoin. Askelletaan hitaasti takaisin kohti kaupunkia, just sopivasti ennen kuin alkaa hämärtyä. Kun ohitetaan Sari Organik -kahvila, ollaan jo reilun vartin matkan päässä Monkey Forest Roadista. Jos oltais tiedetty olevamme niin lähellä, oltais varmasti jääty jääkahville. Yhteensä parin tunnin kävelyn jälkeen tupsahdetaan takaisin Ubudin vilkkaille kaduille.

Tää reittiehdotus löytyy muuten alun perin GreenerBali-sivustolta. Tosin mä epäilen, ettei mun kävelyreittini ollut ihan identtinen tän sivuston ehdotelman kanssa, koska mä en koskaan törmännyt artikkelissa mainittuun siltaan. Enkä tosiaan tiedä, missä kohtaa menin pieleen. Tai ehkä silta on paikoillaan vain sadekaudella? Eipä sillä mitään merkitystä olekaan, tää kävely oli just hyvä näin. Täydellinen, laiska iltapäiväkävely paratiisissa nimeltä Bali.  Kiitos sulle seurasta :)

Mun matkailuaakkoset

Mä olen todella huono tilanteissa, joissa mun pitäisi jotenkin kertoa olennaisimmat asiat itsestäni tai ylipäätänsä esitellä itseni uusille ihmisille. Sinkkuna inhosin deittailua, enkä esimerkiksi osallistu luokkakokouksiin sun muihin kovin innokkaasti. En ole ujo tai epäsosiaalinen, mutta jokin sellaisessa "faktat pöytään nyt" -tilanteessa inhottaa. Mun mielestä sosiaalisten tilanteiden olisi vaan hyvä soljua omalla painollaan, heh. Siispä olen tässä pohdiskellut, että mitenköhän kertoisin luontevasti lisää itsestäni, jotta blogi saisi enemmän tarttumapintaa ja mun tarinointi kehykset, joihin asettua. Ja onhan se kiva aina tietää enemmän ihmisistä, jotka blogitekstien takana värjöttelevät, eikö?

Pidemmittä pyörittelyittä, päätin laatia spontaanisti mutta ajatuksella mun omat matkailun aakkoset, matkablogista kun on pääasiassa kyse. Joskus yksi sana kertoo enemmän kuin tuhat - ainakin jos sinut laitetaan valitsemaan vain se yksi :)

Mun matkailuaakkoset:

A - Aurinko. Voi että, olen auringon lapsi. Kuulun niihin, joihin auringonvalo vaikuttaa aina positiivisesti. Aurinko on aina tervetullut, kaikkina vuodenaikoina ja kaikilla leveyspiireillä. Olenkin kiitollinen tästä runsasaurinkoisesta talvesta.

B - Bali. Matkustin viime kesänä omatoimisesti Balille. Onnistuin hyvin matkasuunnitelmissani, sillä mulle jäi fiilis siitä, että näin kaikki Balin parhaat puolet. Parasta oli Pohjois-Balin piskuinen kalastajakylä, jossa majoituin paikallisen perheen, tai oikeastaan yhteisön vieraana. Opetin lapsille englantia ja lapset mulle balilaisia tansseja. Sain myös joogata yllinkyllin.

Tätä paikkaa ja sen ihmisiä Pohjois-Balilla en unohda

C - Celsiukset. On mun mielestä olennainen osa matkan suunnittelua. Suosin lämpöä, mutta myönnän, että on kohteita, joihin mielikuvissani sopisi paremmin kylmyys. Esimerkiksi Islantiin voisin matkustaa mieluusti viileään vuodenaikaan.

D - Dollarit. No joo, mikä vaan valuutta. En käytä mielelläni sanaa budjettimatkailu, mutta kyllähän se minua kuvastaa. Hinta-laatusuhde on tärkeä, ja kaivan hyviä diilejä välillä kämmenet verillä, etenkin kaupunkilomille. Pahimmat opiskelijabudjetit on onneksi takana, ja pihistelen vain, kun sille on aihetta!

Segovia joskus vuonna kivi. Surku, mutta mulla on säilynyt Espanjan vuosista ehkä maksimissaan tusina kuvaa

E - Espanja. Maa ja kieli. Päätin jo lukiossa, että haluan kirjoitusten jälkeen viettää välivuoden ulkomailla. Päädyin Madridiin, jossa kolmen vuoden aikana karistelin viimeiset teiniangstit olaltani. Koen, että Madrid on se kaupunki, jossa kasvoin aikuiseksi. Espanjankieli jäi muhun kiinni, ja on kulkenut matkassani päivittäin, tuoden monia mielettömiä juttuja elämään.

F - Fiilis. Vibat. Tunnelma. Tärkeää, minne vain meenkin.

Berliinissä on niin hyvät vibat!

G - Guia, opas espanjaksi. Olen työskennellyt matkaoppaana juu. Se oli yksi mun unelmista. Menoa ja meininkiä riitti, enkä päivääkään vaihtais pois vaikka muutamia pettymyksiäkin opastyössä tuli vastaan.

H - Hiekka. Sitä saa olla hiuksissa, varpaissa, kassissa, sandaaleissa ja pyyhkeessä. Niin ja mielellään rannalla.

I - Instant-kahvi.  Koska aamiainen ei kuulu automaattisesti mun majoituskriteereihin, otan matkoille mukaan aina vähän pikakahvia, ettei aamu mene pilalle. HYVÄ kahvi ei myöskään ole globaali ilmiö, joten joskus pikakahvi kaunistaa. Nykyään mulle tulee pikakahvin tuoksustakin heti reissufiilis, koska mielleyhtymä reissujen aamukahveihin on niin vahva. Pikakahvi ei oo kuitenkaan mun valinta normaaliolosuhteissa.

Aamuinstantit Lissabonissa

J - Jooga. Mä annan tän kirjaimen joogalle, vaikka se onkin suht tuore rakkaus. Haluun vaan joogata mahdollisimman monessa maassa.

K - Katukeittiö. Katsoin A. Bourdainin Singapore-jakson varmaan viisi kertaa ennen Singaporen matkaa. Asteikolla yhdestä kymmeneen oon ehkä kasin kieppeillä ennakkoluuloton. Sisäelimet ei kyllä uppoa. Oonko onnekas, kun en ole missään päin maailmaa sairastunut vatsatautiin?

Mun eka illallinen Singaporessa. Little Indiassa oli mun mielestä kaupungin parhaat safkat.

L - Lissabon. Tää kaupunki osu ja uppos. Koska uudestaan?

M - Menolippu. En oo koskaan ottanut pelkkää menolippua minnekään, siis sillä tavalla, ettei mulla ole paluulippua mistään muualta varattuna. En tiedä, onko pelkkä menolippu edes mulla haaveena, mutta tosi vaikeina päivinä ajatus sen mahdollisuudesta on niin lohdullinen.

Kuva on Tempelhofin käytöstä poistetulta lentokentältä. Mielenkiintonen paikka, ready to take off?

N - Norsut. Kun lapsena leikittiin nimileikkiä, jossa piti sanoa oma nimi ja nimikirjaimella alkava asia, josta pitää, oli tää aina mun vastaus. En ole vielä koskaan nähnyt "voimaeläintäni" luonnossa, onneksi asian pitäisi korjaantua ihan lähitulevaisuudessa!

O - Omatoimimatkat. Paketit ei vaan ole mua varten, en ikinä pääsisi pakettimatkalla tekemään ja näkemään niitä juttuja, mitä haluan. Tässä ei siis ole kyse hinnasta, vaan puhtaasti sisällöstä.

Splitin rautatieasema Kroatiassa. Täältä junailtiin Ateenaan asti.

Hupsis, tästä tulikin niin pitkä lista, että se on parempi jakaa kahteen osaan. Isken ilmoille kakkososan kyllä pikimmiten. Tätä on muuten todella hauska tehdä!

Ihanaa viikonloppua!

Me puedes enseñar como nadar?

Olin kuullut kuumista lähteistä, mutten ollut koskaan uinut sellaisessa. Ecuadorissa pääsin kokemaan tämänkin huvin ensimmäistä kertaa. Odotukseni olivat kovat, liekö syynä se, että lapsuuteni suuri maailmanmatkaaja-idolini Nuuskamuikkunenkin palasi Muumeissa kerta toisensa jälkeen kuumille lähteille salaperäisillä retkillään.

Herään aamulla aikaisin Bañosin kylässä syömään aamiaiseni, jotta se ehtisi sopivasti sulaa ennen altaaseen hyppäämistä - yksi mummoni kullanarvoisista vinkeistä, joita yritän parhaani mukaan noudattaa maailmalla, heh. Kävelen kylästä vuoren rinteelle, muistoissani valo on jollain tavalla paksua ja todella keltaista ja ilma puhtaan raikasta, ei kylmää eikä kuumaa. Kuten usein aiemminkin tällä matkalla, luulen olevani ajoissa liikkeellä, mutta uimala onkin jo tupaten täynnä. Vaihdan uikkarit meluisassa pukuhuoneessa, jossa pitkä- ja tummahiuksiset naiset pesevät yhtä tummahiuksisia lapsiaan. Pukuhuoneessa haiskahtaa viemäri.

Altaita on useampi. Yksi todella kuuma, yksi jäätävän kylmä. Itse viihdyn lähes kaikkien muiden tavoin siinä mukavimmassa, lempeän kuumassa altaassa. Tiedän, että vesi on mineraalipitoista ja että sukeltamista kannattaa välttää. Kukaan ei kuitenkaan ole kertonut, että altaassa lilluisi myös kasoittain hiekkaa. Pian hiukseni ovat yksi iso rasta. Jään nököttämään altaan reunalle, vaikka vahinko on jo tapahtunut. Silloin noin kahdeksanvuotias tyttö räpiköi luokseni vaaleanpunainen uimarengas ympärillään.

Me puedes enseñar como nadar? Voitko opettaa mua uimaan?

Euroopassa, etenkään Suomessa, en ole tottunut spontaanisti tuttavuutta tekeviin lapsiin, ja etsin kiireesti katseellani tytön vanhempia. Tytön äiti hymyilee sydämellisesti altaan toiselta reunalta. Mulla ei ole hajuakaan, miten uimaan opetetaan, mutten tietenkään kehtaa torjua tytön pyyntöä. Tienes el pelo como una princesa, sulla on prinsessan hiukset, tyttö huudahtaa. Mulla on edelleen sama takkupesäke niskassa, vaan Ecuadorissa jokainen pikkutyttö tuntuu ihailevan vaaleita hiuksia, onhan Disneyn prinsessoillakin usein vaaleat hiukset. Prinsessathan osaa kaiken, myös opettaa uimaan.

Olisiko fiksuinta aloittaa koirasta? Sitähän lapset kai ensimmäisenä oppii uimaan? Mitä muita niitä tyylejä on? Mä osaan vaan sammakkoa pää pystyssä. Nappaan tytön käsivarsien päälle ja käsken potkia jaloilla. Näin iskäkin mua opetti. Tyttö potkii ja nauraa, potkii kovemmin ja on tukahtua nauruunsa. Eiku pidä jalat suorana, niin pysyt paremmin pinnalla, neuvon. Tyttö puhuu jotain naurunsa seasta, mutten ymmärrä oikein mitään. Sitten yritämme ottaa kädet mukaan. Helpommin sanottu kuin tehty - kun käsiä liikuttaa, unohtuu jalat ja toisinpäin. Hirveä pattitilanne uimaopettajan urallani, tosin jälkeenpäin olen nauranut sille vakavuudelle, jolla suhtauduin tilanteeseen. Mutta hei, tyttö pyysi että opetan, ja mä lupasin!

Me räpiköidään vielä hyvä tovi, ja mulle alkaa tulla kuuma. En ole myöskään ihan varma, kuinka terveellistä mineraalivedessä on lillua tuntitolkulla. Silti musta on aika mieletöntä, että tyttö pyysi mua opettajakseen. Yritän kysellä tytöltä kaikenlaisia perusjuttua espanjaksi, mutta musta tuntuu edelleen, ettei me oikein ymmärretä toisiamme. Mun espanja on ehkä liian Espanjassa opittua, tai tytön äidinkieli on joku muu kuin espanja. Kyllästytään molemmat uimaopetteluun, ja alan pyörittämään tyttöä uimarenkaan avulla ympäri allasta. Pian äiti huikkaa tytön luokseen, se nos agota el tiempo, meidän täytyy mennä. Tyttö tulee vielä luokseni ja kietoo kätensä mun kaulaan. Hymy, halaus ja vihreä vuorenrinne jäävät mun mieleen tästä päivästä, pitkäksi aikaa.

Parhaat matkamuistot syntyvät kohtaamisista, enkä haluaisi unohtaa niistä yhtäkään. Just nyt, kun taivas lahjoittaa vihdoin lunta yli mun omien tarpeiden, on hyvä hetki vaipua teekupin kanssa nojatuolin syövereihin ja omistaa hetki ihmisille, jotka ei edes muista tavanneensa mua, mutta joita mä en ole unohtanut. Tämäkin tyttö on kohta aikuinen. Ehkä hänen elämässään vieraili muitakin prinsessoja, joista joku osasi opettaa paremmin uimaan. Kun laitan silmät kiinni ja kuvittelen keltaisen valon ja hiekkaiset hiukseni, voin melkein kuulla hersyvän naurun polskinnan seassa. 

Ja siksi matkustan.

Baños, Ecuador

Paljon on vettä virrannut joessa siitä, kun vuonna 2009 olin ensimmäisellä reppureissullani Ecuadorissa

Blogin nimi

Nimen antaminen blogille voi olla helppoa tai vaikeaa, nimi voi olla spontaani oivallus tai sitä on voitu hioa viikkokausia. Useimmiten nimen takana on ainakin jonkinlainen tarina.  Blogille valittu nimi tietenkin kertoo myös kirjoittajasta sisällön takana. Valotankin tässä postauksessa hieman enemmän sitä, mitä nimen rannalla lähes autiolla taakse kätkeytyy.

Noh, ensimmäiseksi tunnustan, että nimeä on "hiottu" huimat muutama minuutti (pyörittelin sanoja rannalla ja lähes edestakaisin...). Kuten jo avauspostauksessani kerroin, haluaisin muovata tästä pienestä blogistani itselleni hyvän mielen paikan, joten laitoin silmät kiinni ja kuvittelin olevani siellä, missä oloni on huoleton ja sydämeni vapaa turhista suojakilvistä. Hästäg henkinenkoti (hehheh) voisi lukea alla olevassa kuvassa, jos julkaisisin sen nyt sosiaalisessa mediassa. 

Koska maailma ja sen tutkiminen on blogini kantava teema ja pakkomielteeni jatkuva inspiraationi lähde, viittaa rannalla lähes autiolla myös omiin matkailumieltymyksiini. Matkustan mielelläni niin ranta-, kaupunki- kuin luontokohteissakin, mutta etenkin kaukomatkoilla meren ääreen on jossain vaiheessa päästävä. Kun valitsen rantakohdettani, välttelen viimeiseen asti tupaten täysiä aurinkotuolirivistöjä. En vaadi rannaltani palveluita, askeettisimmassa tapauksessa nappaan aamulla mukaani pullon vettä ja pussin kuivattuja banaanilastuja, joita sitten mussutan leuka polvissa palmun alla.

Ei rantojeni TÄYSIN autioita tarvitse olla - olisihan se aika itsekäs ja vähän tylsäkin ajatus jo sinällään. Hienointa on eksyä rannalle, jossa näkee paikallisen elämän syklejä - kalastajia nousemassa rantaan, lapsia lennättämässä leijaa, paikallisia perheitä viettämässä iltapäivää varjon alla. Juuri tällainen paikka oli viime kesänä vierailemani kalastajakylä Balin pohjoisosassa. Ylipäätänsä auringon ottaminen on minulle toissijaista, eikä paikallisten edessä aina edes kehtaa hillua uikkareissa. Kun matkustaa, on hyvä muistaa meren tärkeys myös paikallisille yhteisöille.

Mielestäni rannikko on kaunis säästä ja vuodenajasta riippumatta. Talvisella rannalla maisemassa on särmää ja myrskyissä meri näyttää todellisen voimansa - minua luonnon voimakkuus kumma kyllä rauhoittaa. Alla oleva kuva on otettu Latvian Jurmalassa toukokuun alussa. Ajoimme tiukalla aikataululla vuorokaudeksi vuokraamallamme autolla väliä Riika - Vilna edestakaisin, ja sain kun sainkin taivuteltua aamu-unisen mieheni lähtemään matkaan aikaisin, jotta ehtisimme tehdä mutkan Jurmalan kautta paluumatkalla Riikasta Vilnaan. Niin kuin lähes aina, mutkan kautta koukkaaminen kannatti. Saimme lähes goottisen rannan itsellemme, ja tunsimme olevamme todella kaukana kaikesta.

Helsingissäkin meri on tärkeä arjen terapeutti, onneksi asun juoksumatkan päässä rannasta. Suomessakin on varmasti paljon kaunista rantaa, mutta tässä vaiheessa joudun tuomaan esiin yhden heikkouteni - olen kotimaanmatkailun suoranainen musta lammas. Karkeasti sanottuna olen käynyt Järvenpäätä kauempana ehkä kymmenen kertaa elämäni aikana, jos mökkimatkoja ei lasketa. Yritän parantaa tässäkin asiassa, ja tavoitteeni on vierailla vuosittain uudessa kotimaan kohteessa (suosituksia otetaan vastaan, olen oikeasti ihan noviisi!). Viime kesänä sain ruksittua Hangon yli listaltani.

All in all, rannalla lähes autiolla tulee ajansaatossa toivottavasti käymään läpi monta upeaa rantaa. Todellisuudessa nimi on kuitenkin enemmän symbolinen, sisältäen toteutuneita ja toteutumattomia matkaunelmia, jatkuvaa kaukokaipuuta ja välillä naurettaviin mittasuhteisiin kasvavaa reissufiilistelyä. Kirjoitettua tulee varmasti muustakin, onhan työssäkäyvän matkaajan elämä jatkuvaa tasapainottelua arjen ja reissaamisen välillä. 

Sen lisäksi, että blogi toimii omana julkisena reissuvihkonani, olisi mahtavaa, jos siitä olisi joskus jotain konkreettisista hyötyä kanssamatkaajille. Itse olen saanut blogimaailmasta paljon kullanarvoisia vinkkejä matkoilleni - sellaisia, joita ei oikeastaan mikään kaupallinen taho tarjoa. Toivon todella, että saan laitettua hyvän kiertämään omilla reissutarinoillani. 

Stockholm B/W

Käsi ylös ne, joiden kokemukset Tukholmasta ovat peräisin liian lyhyistä yöunista, haaleahkosta olotilasta ja aivan liian lyhyestä (maissa vietetystä) ajasta. Jep, minäkin vierailin Tukholmassa viimeksi kymmenisen vuotta sitten jollain lukioristeilyllä. Olisin varmasti palannut aiemmin, jos olisin tiennyt kuinka kiva Tukholman kaduilla (ei vain sillä Drottninggatanilla) on pyöriä, jopa lumisateessa!

Vietin siis viime viikonlopun Tukholmassa. Olen aiemmin saattanut passiivisesti dissailla rakkaan naapurimme pääkaupunkia ja pitänyt sitä potentiaalisten matkakohteiden häntäpäässä. Oikeastaan tuumasin ääneen perjantaina, ettei tätä "voi edes laskea ulkomaanmatkaksi", krö-höm... Olin todella väärässä niin asenteeni kuin kaupunginkin suhteen, Tukholma on nasta mesta! Ja todellakin "ulkomailla",  se tuli ilmi heti kun pääsimme laivasta ulos ja aloimme tinkimään taksihinnoista lumipyryssä.

Pari päivää meni nopeasti, kun ilman sen kummempia suunnitelmia kävelimme pitkin Söderin kukkuloita ja Gamla stania tunnelmallisessa lumisateessa. Olin viikkoa aikaisemmin jäädyttänyt varpaani totaalisesti Tallinnassa, joten osasin varustautua Tukholman reissulle paremmin varustein. Onneksi, sillä vauhti pysyi seesteisenä ja valokuvattua tuli yllättävänkin paljon. Kaksi päivää Tukholmassa ei oikeastaan edes ole pitkä aika, mutta mielestäni ihan sopiva visiitti lähikohteeseen, jonne on helppo halutessaan palata. Arjesta pääsi irti, kun päivät haahuili kamera kädessä kaduilla ja illalla ulkoisti itsensä nauttimaan kaupungin tunnelmasta - on ne ruotsalaiset kyllä muuten aika hilpeetä porukkaa fikansa ja ölinsä ääressä.

Mustavalkokuvat sopivat täydellisti viime viikonlopun Tukholmaan - suuret, hiljalleen leijailevat lumihiutaleet ja välillä pilvien raosta kurkistava, matalalta paistava aurinko loivat kaupunkiin lähes leffatunnelman. Haluan palata Tukholmaan pian, ehkä kuitenkin lämpimään vuodenaikaan. Enkä muuten todellakaan päiväristeilyllä. Ja vaikka suhtaudun varauksella opastettuihin kaupunkikierroksiin, hingun päästä osallistumaan yhteen - nimittäin kävelykierrokseen Tukholman kattojen yllä (vinkvink)! 

Alla kuviani Tukholmasta, Stockholm black&white edition.