Kohta Guatemalassa

Viikot juoksee hurjaa vauhtia, enkä melkein halua uskoa, että jo viikon lopulla herään Guatemalasta. Jännittää. Hymyilyttää. Nostaa sykettä, tulee uniinkin. Yksi matkaunelma on taas käymässä toteen. Ja toisaalta, vaikka oon monta kertaa matkustanut kaukomaille, joka kerta muutamaa viikkoa ennen pitkää lentomatkaa alkaa myös vähän huimata - lähdenkö tosiaan noin kauas? 

Matkasuunnitelma on jo tehtynä ja majoitukset sekä yksi paikallislentokin varattuna. Pohdiskelen vielä, pitäiskö yksi kevyt yhdeksän tunnin shuttle -kuljetus buukata etukäteen vaiko mennä riskillä ja tingata paikan päällä hyvä diili. Matkareitti tulee kulkemaan Guatemalan pääkaupungista aina naapurimaahan Belizeen asti, josta lennetään sitten takaisin Guatemalaan. Ajomatkat maantietä pitkin ovat kartalla suht kompaktilta näyttävässä Väli-Amerikassa itse asiassa hurjan pitkiä, joten lentäminen takaisin lähtöpisteeseen osoittautui fiksuimmaksi ratkaisuksi ainakin ajankäytön näkökulmasta. Kolmessa viikossa ei ehdi muutenkaan kovin nomadiksi heittäytyä, vaan matkapäivistä tullaan pitämään kiinni, jotta ehditään nähdä kaikki, mitä halutaan. Tai haluan - matkakaverina on mieheni, joka on käynyt Guatemalassa useasti, vaikkei koko maata olekaan kolunnut. Mulle kaikki on uutta ja ihmeellistä. 

Niin, mistä mä haaveilen kun Guatemalasta ja Belizestä haaveilen? Ainakin kirkasvetisistä järvistä, tulivuorenhuipuista, Maya-intiaanien perinteisiin tutustumisesta, espanjankielisistä keskusteluista, sademetsistä ja raunioista. Vähän myös keittobanaanista ja paratiisirannasta, siitä valkohiekkaisesta, jossa palmut heiluu tuulessa.

Kuvat: Blue on Lago de Atitlán by Adam Baker // Guatemala1619 by Dennis Jarvis // Colors4 Corrado by Scorpetta // From the dock by marymariachi

Näin ensitutkimalta Guatemala vaikuttaa oikeelta matkailun pieneltä timantilta, sillä maa on hurjan monipuolinen kokoonsa nähden. Luonto on vaihtelevaa ylämaiden tasangoista tulivuoriin ja sademetsistä kahden valtameren rantaan. Kulttuurisesti rikas väestö (23 virallista intiaanikieltä, 41 prosentin alkuperäisväestö), tuhansia vuosia vanhat raunioalueet pyramideineen sekä värikkäät kylät, kadut ja torit muodostaa mun mielestä jo aika hyvän sopan sukellettavaksi.

Luonto ja kulttuuri on sellainen kombo, jonka soisin toistuvan reissullani aina kun mahdollista. Tällä kertaa erityisesti alkuperäiskulttuuri kiinnostaa mua, ja toisaalta odotan mielenkiinnolla, onko Guatemala kuinka lattari vaikka verrattuna muihin maanosan maihin. Ja kuinka erillään alkuperäiskansat elävät valtaväestöstä? Vai elävätkö? Kuinka sekoittunutta väestö todellisuudessa on? Millainen asema vaikka maya-intiaaneilla maassa on? Entä elintasoerot yleensä? Netistähän näitäkin voi googlailla, mutta on niin eri asia päästä itse paikan päälle ja haistella ilmapiiriä. Koska olen lattareissa paljon viettänyt aikaa, kiinnostaa mua myös yhteiskunnalliset asiat ja paikallislehti tulee varmasti ostettua ainakin kerran.

Oon myös aika innoissani muutamasta majapaikasta, joissa yövytään matkan varrella. Tarjolla ois niin paljua Atitlán -järven maisemissa kuin kotimajoitus maya-perheen luona. Mitään luksusta ei kuitenkaan ole luvassa, vaan paljusta kilpaillaan kaikkien muidenkin hostellivieraiden kesken, heh. Tai niin, mielummin ajattelen, että on jo luksusta päästä matkaan ja saada itse valita, mitä tekee. Majoitustarjonta Guatemalassa oli ennakkoon netistä tsekattuna ihan ok, ja mun hintaluokkaan löytyi lähes joka kohteesta muutama passeli vaihtoehto. Paikan päällähän vasta sitten selviää hinta-laatusuhteen taso ja todellinen majoitustarjonnan laajuus.

Jos oon oikein ymmärtänyt, reppureissaajat ei oo mikään uusi näky Guatemalassa, mutta turismi ei olisi kuitenkaan päässyt pyyhkimään pois maan autenttisuutta. Liikkumisen paikasta toiseen pitäisi sujua kätevästi shuttle-kuljetuksilla silloin, kun paikallisbussit tuntuu liian haastavilta. Haluun kyllä testata myös nää chicken busit - mulla on muutama niin hyvin mieleen painunut muisto paikallisbusseista Panamassa ja Nicaraguassa, että lisää otetaan, kiitos. Sitä paitsi, mun ykkösmotivaattori salilla käymiseen on viime kuukaudet ollu rinkankantovoiman kehittäminen, joten täytyyhän mun testata tuloksia ihan käytännössä!

Lukaisin tossa myös Guatemalan matkustustiedotteen - aika karua luettavaa. Väkivaltarikollisuutta, heikko liikennekulttuuri, hurrikaanikausi kesä-marraskuussa. Ja suunnilleen sama toistuu Belizen kohdalla. Säikähtäisin varmaan, jos en olisi Väli-Amerikassa ennen matkaillut ja etsinyt tietoa eli aitoja maassa asuvien/ matkanneiden kokemuksia ennen tiedotteen lukemista.

Varovaisuus on messissä aina kun reissaan, koska missä vain voi sattua pahasti jos kohdalle osuu. Toisaalta matkustustiedotteisiin on kerätty kaikki pahimmat skenaariot yhteen listaukseen, eikä lueteteltu kaikkia niitä matkaajia, jotka selvisivät ilman ongelmia reissultaan. Ja kun vertaan esimerkiksi Panaman matkustustiedotetta omaan kokemukseeni maassa asumisesta, tuntuu tiedotteen sisältö jopa - anteeks vaan - liioitellulta. Joka tapauksessa nää ilmoitukset on hyvä lukea, sillä kuten työkaverini fiksusti sanoi poliiseksi naamioituneista raiskaajista (juu, näin täällä sanotaan) ääneen lukiessani, ehkä mulle sitten näennäisen normaalilta vaikuttavassa, mutta todellisuudessa uhkaavassa tilanteessa muistuu mieleen lukemani ja onnistun keplottelemaan itseni vaaratilanteesta ulos, mene ja tiedä.

Huomasin, että pälätän tässä Guatemalasta ummet ja lammet, vaikka Belizekin kuuluu matkaohjelmaan. Mutta mun on pakko tunnustaa, että Belizessä meitä odottaa vaan loppuloman biitsichillailut, eikä mitään snorklausta kummempaa ole tarkoitus tehdä. Caye Caulkerin saari on ainoa Belizen kohteemme, mutta ei todellakaan huono sellainen - pitäähän joka reissulla yksi hienohiekkainen rantaparatiisi olla, eikö? Belizellä on myös kunnia olla mulle maa numero 40 - onnea jo etukäteen!

Sekava lähtöfiilistelypostaus tuli näköjään kirjoitettua - snadisti sekavat on tunnelmatkin. Siis lähdenkö mä oikeasti noin kauas?

Tyhjän paperin ilo

Tyhjä paperi, mikä ihana tunne!

En puhu nyt tyhjän paperin pelosta eli siitä, miten kirjoittamisessa vaikeinta on usein aloittaminen, vaan siitä aanelosesta, jonka otan eteeni aina pidemmän reissun varmistuttua ja jolle piirrän kuusi tutisevaa pystyviivaa ja tilanteesta riippuen muutamat vaakaviivatkin. Kyllä, aloitan edelleen omatoimimatkan suunnittelun väsäämällä tällaisen "lukujärjestyksen", jossa jokainen ruutu vastaa yhtä matkapäivää ja jokainen rivi matkaviikkoa. Lukujärjestystä täytetään lyijykynällä - ainahan suunnitelmiin tulee muutoksia!

Viimeksi piirtelin ruudukkoa helatorstain tienoilla, heti sen jälkeen kun olin saanut varattua itselleni kesälomalennot kauas pois ja venyteltyä lennonvarausjännityksen aiheuttaman päänsäryn hiiteen. Oonko ainoa ihminen, joka joka ikinen kerta lentoja varatessaan menee paniikkiin ja varmistelee kaikkien päivämäärien ja syötettyjen tietojen olevan oikein noin kolmekymmentäseitsemän kertaa? Ja käy työpaikan intranetistä vielä kerran varmistamassa, että olihan ne lomapäivät nyt ihan varmasti samat, mitä lentolipuissa tulee lukemaan?

Kun tulin maaliskuussa Sri Lankasta takaisin, ajatuksissa oli viettää kesäloma jossain suhteellisen lähellä, ehkä jopa Euroopassa. Balkanille olisi kiva palata, ja koska talviloma ja kesäloma ovat tänä vuonna mulla aika lähekkäin, tulisi reissubudjetti olemaan ehkä hieman niukahko kaukomatkalle. Toisaalta Kaakkois-Aasiaan voisi saada kesällä halvat lennot ja reissaaminenhan siellä ei maksa mitään... Pas**n marjat, niinhän siinä sitten kävi, että vingautin itselleni kalleimmat lentoliput sitten vuoden 2014 ja tajusin itekin vähän kuin varkain: Me lähdetään GUATEMALAAN! Ja BELIZEEN!

Mistä moinen päähänpisto? En ees tiedä, elämä halusi vaan järjestää niin, että mun on aika palata ison meren taa ja toiselle "kotimantereelleni" Väli-Amerikkaan. Koska parempi puoliskoni vierailee kotonaan Panamassa näilläkin hetkillä, on se vaan fiksua, että hyväksyn tosiasiat ja lennän perässä, eiks niin?

Haaveilin Guatemalasta joskus Panamassa asuessani, mutta sitten unelma unohtui jonnekin muiden noin sadankuudenkymmenenviiden itelleni vielä tuntemattoman maan joukkoon. Murehdin aikoinani isostikin, kun Meksikon matkaan ei millään saanut ympättyä Guatemalaa, mun kärsimätön kaikkitänneheti -sydämeni ei osannut suhtautua asiaan niin, että kaikelle on varmasti aikansa. Ja nyt kun mulla ja miehelläni on pitkästä aikaa sauma reissata yhdessä pidempi pätkä, pyysi tyyppi anoen, että jäätäisiin hänen huudeilleen jo ihan kustannussyistä. Saisin valita kohteen! Mietin Kuubaa, mutta ensimmäisen jenkkiristeilijän seilattua satamaan 2. toukokuuta mulle vaan tuli sellanen tappiomieliala. Kuuba on nyt pilalla. Kaput. Americano. Ja sitten muistin Guatemalan, tuon Väli-Amerikan helmen.

Guatemalassa tuntuu olevan kaikki, mitä just nyt kaipaan. Upea ja vaihteleva luonto, alkuperäiskulttuuria, maya-raunioita, sademetsää, vuoria, järviä, espanjan kieli ja latinalaisamerikkalaisuus. Hassua oikeestaan, että koko idea tuli niin puskista. Guatemala on mulle täysin tuntematon, mutta kuitenkin tunnen jo valmiiksi sellasta hellyttävän yksipuolista yhteenkuuluvuuden tunnetta maan kanssa vain siksi, että olen viettänyt paljon aikaa samalla suunnalla Panamassa - siis vaan kahentuhannen kilsan päässä!

Tuntuu aivan mielettömän hyvältä suunnitella tätä reissua ja plänit alkaakin olemaan pian paketissa. Vaikka kuinka haluan, ei musta ole seilaamaan kolumbusmaisesti reissufiilisten merivirtojen mukaan, vaan suunnittelin reitin ja matkapäivät taas etukäteen. Kolmen viikon aikana matkaamme Atitlán-järveltä aina Belizeen asti - muuten se, mitä Guatemalasta ei näyttänyt löytyvän, oli paratiisiranta. Sisälläni asuva maabongari (jota muuten olen yrittänyt viime aikoina savustaa ulos, sillä maabongaus ei ehkä sittenkään sovi mun elämänkatsomukseen) halusi joka tapauksessa piipahtaa jossakin Guatemalan naapurimaista, joten Belizen Caye Caulker riippukeinuineen ja vitivalkoisine rantahiekanjyvineen istui suunnitelmiin passelisti kuin se vika, puuttuva palapelin pala.

Matkaan on vielä aikaa kuukauden päivät, joten ehkäpä tulen kirjoittelemaan tarkemmista suunnitelmistamme myöhemmin. Kaikkea mielettömän siistiä, kuten tulivuorella patikointia, Tikalin maya-raunioita ja paljussa löhöilyä näissä maisemissa on kuitenkin luvassa. Majoitukset on valittu tarkkaan, ja hostellien sekä bed&breakfast -mestojen lisäksi vietän muutaman yön maya-perheen kotimajoituksessa pienessä Sololán kyläpahasessa. Ihanaa!

Oon myös onnellinen, että pääsen taas espanjankieliseen maahan, siinä kielessä vaan on mulle sitä jotain. Haaveissa on pitkiäkin keskusteluja paikallisten kanssa pimenevässä illassa, saa nähdä miten mun käy. Kuitenkin fakta on, että maan kuin maan kulttuuriin pääsee ihan eri tavalla sisään, kun osaa paikallista kieltä. Toivottavasti saan hyviä juttuja myös tänne blogin puolelle. Tosin, Guatemalassa puhutaan espanjan lisäksi 24 eri kieltä, eikä espanjankieli ole edes kaikilla hallussa. Guatemalan opetusministeriön sivuilla kerrotaan, että 41 % maan asukkaista pitää itseään alkuperäisväestöön kuuluvana. Voihan vitsit, miten mielenkiintoista!

Guatemala, voy por ti!

PS. Siitä lennonvarausjännityksestä vielä - oon kerran oikeasti varannut lennot väärällä nimellä. Siis apua, miten joku voi erehtyä omasta nimestään? Kyseessä oli silloin Lufthansan lennot ja ainakin heillä sai tiedot korjattua 24 tunnin sisällä varauksen teosta kohtuullisen pienillä kuluilla. Käytännöt vaihtelee eri lentoyhtiöissä, mutta jos joskus mokaat samalla lailla, hoida asia heti! Huomenna voi olla jo liian myöhäistä...

PPS. Kaikki Guatemala/Belize-vinkit on enemmän kuin tervetulleita ♥

Ekan maailman ongelmia eli pakkaamisen vaikeus

Seisoin äsken keskellä huonetta ja raaputin päätäni sängylle levitettyjen vaatepinojen edessä. Äh, miks mä en voi pitää vaan mustista ja valkosista ja vaikka sinisistä vaatteista? Mun kesävaatteet on niin kaiken kirjavia, että jos pakkaan mukaani vain a) kaikista kivoimmat ja b) kaikista käytännöllisimmät, saatan perillä joutua tuskailemaan kerran jos toisenkin sitä, ettei mulla muka ole mitään päällepantavaa, kun kaikki kledjut vaan riitelee keskenään.

Kaiken lisäksi olen lähdössä Sri Lankaan kaikkien aikojen pienimmällä rinkalla, joka oikeastaan on vain iso reppu. Haluun vaan kulkea helposti paikasta toiseen ja toisaalta haastaa itteni hiffaamaan, että vähälläkin tulee tosiaan toimeen. Rakkaan rinkkani olen jo antanut lainaan ja se seikkailee jossain päin Thaimaata, joten en voi perääntyä. On siis sopeuduttava.

Pakkaaminen on taitolaji, josta on varmasti olemassa monia mestarillisia taidonnäytteitä, jotka toimii ainakin kehittäjillään mainiosti. Ite oon huomannut pakkaavani reissu reissulta hieman vähemmän vaatteita mukaan, muut peruskamat eli hygieniatuotteet ja elektroniikka ynnä muu vievät kyllä vuosi toisensa jälkeen vakio-osan matkatavaroista. Kun puhutaan lämpimiin ilmastoihin suuntautuvasta matkasta, jonka luonne vaatii itsenäistä paikasta toiseen liikkumista ja välillä vähän randomolosuhteissakin oleilua, oon tehny omalta kohdaltani muutaman huomion: 

1) Fiksuinta on ottaa max. kaksi "hienompaa" asukokonaisuutta mukaan. Suomen kesä on niin pirskatin lyhyt ja mulla on tropiikissa asumisen ajalta kertynyt niin paljon kivoja vaatteita - hirveä hinku siis olis ottaa kaikki mukaan. Tiedän, etten kuitenkaan raaski pahemmin käyttää kesäisiä sifonki- ja pitsiunelmia silloin kun lämmöt huitelee yli kolmessakympissä ja rinkka hiertää selkää jossain tien poskessa bussia odotellessa. Etenkin moni ihana paita on tullut takaisin reissusta käyttämättömänä takaisin kotiin

2) Ei oo hirveesti väliä onko perustoppeja mukana 5 vai 10. Mä kuitenkin päätän pesettää tai pestä jotain matkalla

3) Kannattaa ihan oikeasti miettiä, sopiiko mukaan valikoituneet vaatteet yhteen. Yritän nyt Sri Lankaa varten ihan oikeasti valita vaatteeni käyttötarkoitus edellä, mikä osoittautuu jälleen kerran jotenkin vaikeaksi

Oon pitkään tykänny pakata vaatteet rinkan sisään muovipusseihin, joista ne on helppo nostaa esiin aina uudessa majapaikassa, eikä tarvitse myllätä koko rinkkaa yhden topin vuoksi. Mun taktiikka on ollut laittaa topit, shortsit, rantakamat ja paremmat "iltavaatteet" omiin pusseihinsa. Tää on toiminu ihan ok, kun tilaa on ollu rinkassa se 65 litraa. Mutta entä nyt, kun tilaa on ehkä 40 litraa? Tein koepakkauksen ja vähän tiukalta tuntui se määrä, mitä mukaan haluisin ottaa. Pakko karsia niin, että kun viimeksi Balille otin viidet shortsit, nyt mukaan lähtee kolmet. Toppeja taisi olla viimeksi kymmenisen, nyt maksimi on seitsemän. Mut ku mä haluisin pukeutuu ees vähän kivasti ees joskus loman aikana! Mitä mä teen!?

Ekan maailman ongelmia, tiedän. 

Sitten sain pienen neronleimauksen, jonka ansiosta ajattelin kokeilla tällä kertaa vähän erilaista taktiikkaa.  Pussitan vaatetyyppien sijaan asukokonaisuuksia.  Mulla on aiemminkin käynyt niin, että just se toppi joka sopis parhaiten niiden jäljellä olevien puhtaiden haaremihousujen kanssa, onki likanen. Ja kaikki on pielessä. Onnistuisinko estämään tälläset mogat, joita pienellä valikoimalla reissatessa usein käy, tällä uudella hienolla tsydeemillä? Nähtäväks jää. Yhteen pussiin siis rönttötopit, t-paidat ja shortsit samoista värimaailmoista, toiseen vähän paremmat vaatteet ja eksoottisemmat kuosit, joiden kanssa pakkaan valkosen ja mustan paidan. Rantakamat yhteen ja vielä pitkähihaset erikseen. 

Koko homman sujuvuus tulee olemaan kiinni mun omasta tahtotilasta siis. Pukeutuminen on niin fiilisjuttu, että voi tulla houkutuksia soveltaa kesken matkan. Onneks siitä ei tarvii vielä stressata. Sen sijaan kesken loppuva tila vähän ahdistaa. Pinkeenä on reppu nimittäin. Tuliaisia varten otan mukaan vielä kangaskassin, jonka saan nyt sullottua pieneen nurkkaan repussa. 

Hoh hoijaa, oon pyöriny ympyrää useemman tunnin tässä reppuni edessä. Paakkaaminen ei todellakaan oo mun lempparijuttuja. Mutta ootas vaan sitä hetkeä, kun ovi läimähtää takana kiinni ja yhtäkkiä ollaankin vaan minä ja reppu. Mikä fiilis, kevyt taakka ja seikkailu edessä. Tiiän kyllä, et me pärjätään.

Mä lähden nyt uusia matkatarinoita kasaamaan. Yks unelmistani on toteutumassa <3

Is whale watching ok?

Otsikon mukaisen lauseen näppäilin kännykällä googleen yksi ilta ennen nukkumaanmenoa. Välillä sitä erehtyy pitämään maailmaa jo täysin valmiina paikkana ja toivoinkin, että google levittäisi eteeni täyskäden kaltaisen kokoelman yksiselitteisiä vastauksia, etenkin kun kysymyksenasettelu oli mielestäni nerokkaan yksinkertainen. En oleta, että valasretket ovat valaiden ja ympäröivän ekosysteemin terveyttä edistäviä, mutta ovatko ne kuitenkin ok? Mitä tulee ottaa huomioon, jos haaveena on valasbongaus?

Tämä tiedonhakuni liittyy tietenkin tulevaan Sri Lankan matkaani. Koskaan aikaisemmin matkoillani en ole ollut näin lähellä mahdollisuutta tutustua näihin maapallomme suurimpiin nisäkkäisiin eli sinivalaisiin, ja houkutus tosiaan on suuri. Villieläimet - isot sekä pienet - ovat mahtavia, ja niiden bongaaminen muistuttaa mua siitä, että maailma pyörii vielä radallaan ja kaikella on oma paikkansa. Mutta niin, kuinka eettistä valasbongaus on? Kuten arvata saattaa, kyllä/ei -vastausta kuukkeli ei mulle lahjoittanut, vaan aihetta täytyy hieman pyöritellä. Olennaista on, millainen yritys valassafarin takana on, ja mun tärkein tehtävä matkailijana onkin valita kestäviä ja eettisiä periaatteita noudattava retkenjärjestäjä.

Tässä muutama ohjenuora, joita Responsible Travel on listannut sivustollaan liittyen eettiseen valasbongaukseen:

Valitse operaattori, joka on perillä siitä, mitä eettisyys valassafarilla tarkoittaa. Mä tutkin nettisivuja jo etukäteen, ja kohteessa aion vielä kysellä retkenjärjestäjiltä lisää. Vastuullisella operaattorilla on vastuullisen toiminnan politiikka (responsible whale watching policy), josta kaikkien työntekijöiden täytyy olla selvillä. Ei tarvitse olla ekologi, vastuullisen matkailun asiantuntija tai edes osa-aikainen puunhalaaja voidakseen esittää muutama toimintaan liittyvä kysymys. Kuinka lähelle valaita menemme? Miten varmistatte, että varmasti näen valaan? Pelkäävätkö valaat ihmisiä? Turistia miellyttävä pyrkyri vastaa näihin kysymyksiin juuri niin kuin olettaa, että haluat, eli väärin. "Etsimme valaan vaikka mikä olisi, jos näemme sellaisen kiihdytämme nopeasti vauhtia jotta saat parhaat kuvat" tai "eivät valaat meitä pelkää, turha huoli!" on vääriä vastauksia. Jos vastaus näihin sinänsä huvittaviin kysymyksiin lähdetään rakentamaan valaan ja mielellään myös ympäröivän ekosysteemin hyvinvoinnin näkökulmasta, ollaan oikeilla vesillä.

Vastuullisella valassafarilla oppaana on asiantuntija. Responsible Travel kirjoittaa, että opastuksen on oltava ensisijaisesti sivistävää, ei viihteellistä. Mun mielestä tää on hyvä pointti. Luontomatkailun ehkä arvokkain tarkoitus on opettaa meille lisää luonnosta ja sen mahtavuudesta, jotta arvostaisimme rakasta tellustamme (vielä) enemmän.  Joskus valassafareilla jopa tehdään tutkimustyötä samalla, kun matkailijat nauttivat elämyksestä ja rahoittavat osaltaan tutkimusta. Epäilen kyllä, että Sri Lankassa ei ihan näin pitkällä vielä olla... Sivusto myös kehottaa unohtamaan nauhalta tulevat automaattiselostukset kokonaan.

Valaita lähestytään aina hitaasti sivulta, ei koskaan edestä tai takaa; Kun valas havaitaan, veneen vauhtia hidastetaan välittömästi; Valasparvea ei koskaan hajoteta veneellä. Hyviä juttuja tietää nämäkin. Operaattorin todelliset toimintatavat selviää vasta merellä, mutta ei kai järjestäjä kehtaisi valehdella päin naamaa jos kyselen näitä etukäteen? Jos näin kuitenkin kaikesta huolimatta kävisi, lupaan laittaa sanan kiertämään vastuuttoman toiminnan harjoittajasta. Tiedättehän, meidän matkailijoiden voima on suuri, etenkin nyt, kun internet tarjoaa nopean ja tehokkaan kanavan jakaa kokemuksia. Älä ikinä mieti, ettet vois vaikuttaa!

Googlailin tietysti myös tarkemmin valassafaritilannetta juuri Sri Lankassa ja nimenomaan Mirissassa, jotta selviäisi edes pintapuolisesti, millä tolalla asiat ovat. Maa, jossa turistit saavat vielä iloisesti ratsastella elefanteilla, ei varmaan saa vuoden eettinen matkailumaa -palkintoa, mutta en jaksa uskoa, etteivät vastuullisen matkailun vaatimukset olisi pikku hiljaa leviämässä Sri Lankaankin kasvavan turismin myötä. Löysin onneksi muutaman hyvältä vaikuttavan ja keskustelupalstoilla kehutun retkenjärjestäjän, joten mulla on ainakin pari firmaa, jotka etsiä käsiini kun Mirissaan saavun.

Päätöstä siitä, lähdenkö tukka hulmuten ja kamera muovipussilla suojattuna tyrskyihin, en ole vielä tehnyt, mutta pohjatyö on valmiina. Olisi kai helppoa jättää valassafari väliin ja lunastaa hyvä mieli silmänräpäyksessä, mutta se olisi ihan fuskausta. Ei mun silmien ummistamisella olisi mitään vaikutusta mihinkään, mutta sillä, että tuen vastuullista luontomatkailua voi hyvinkin olla. Ihminen on niin utelias epeli, että se tulee aina hinkumaan mitä ihmeellisimpien elukoiden lähelle. Tehdään se siis vastuullisesti. Paitsi ai niin, mä tulen todella helposti merisairaaksi - saa nähdä, uskallanko edes lähteä pienehkön paatin kyydissä avomerelle. Täytyy muistaa ainakin ottaa kaks muovipussia mukaan, toinen kameralle ja toinen... sille.

Mitä ajatuksia aihe sussa herättää? Olen avoin kaikille näkökulmille (kuten postauksen otsikko kertookin...)!

Optimistin odotuksia Sri Lankasta

Ennakko-odotukset. Riskaapelit mutta väistämättömät ennakko-odotukset, joita meillä kaikilla reissaajillakin on. Vaikka matkalle lähtisi kuinka avoimena ja rauhanmerkit laseissa, uskallan väittää, että jokainen, joka on itse kohteensa valinnut, myös odottaa siltä jotain. Jotain suurta, ihanaa, ikimuistoista. Parhaassa tapauksessa odotukset kuohuvat lasista yli jo ensimetreillä, kun taas pahimmassa ne saavat reissufiiliksen taantumaan jonnekin retkipatjan ja reissussa irronneen varpaankynnen tasolle. 

Oletan sen menevän niin, että mitä enemmän kohteesta ottaa selvää ennen matkaa, sitä realistisemmiksi myös odotukset muodostuvat. En taida haluta olla realisti. Oon ehdottomasti suunnittelijatyyppiä ja hommat Sri Lankan matkaa alkavatkin olemaan sopivasti paketissa. Silti mullakin on rajani - en halua tietää liikaa. Haluun yllättyä, haluun ihmetellä ja haluun myös innostua palmuista ja rannoista vaikka oonkin jo nähnyt ne kuvissa. Siispä aina jossain vaiheessa laitan stopin suunnitteluille - kun käytännön hommat on hoidettu, siirryn fiilistelemään lähdön tunnelmaa sen sijaan, että ahmisin vielä lisää opaskirjoja yömyöhään.

Aikalailla viikon päästä laskeudutaan Colombon lentokentälle ja kaksiviikkoinen seikkailu saa alkaa. Oon niin onnellinen, oon odottanut tätä reissua jo kauan. Kuten muutamien viikkojen takaisessa kirjoituksessani kerroin, on Sri Lanka mulle tuttu isovanhempieni tarinoista jo ihan lapsuudesta asti. Mummi ja ukki on reissanneet paljon, mutta mikään heidän kohteistaan ei koskaan kiehtonut mua niin kuin Sri Lanka. Tarinat punaisista banaaneista ja viidakosta. Iloisista ihmisistä ja kepinnokassa istuvista kalastajista. Mutta mitäs kun olen viime aikoina eksynyt useampaan keskusteluun tai blogiin, jossa Sri Lankan kerrotaan olleen (lievä) pettymys? En kuulkaas usko. Menitte vääriin paikkoihin. Niin. 

No ei vaan, kuten todettua, joskus joutuu pettymään. Meillä on kuitenkin niin siistejä juttuja tulossa, että hädintuskin maltan nukkua. Kun päätin lähteä Sri Lankaan, laadin nopsaan pienen budgetlistan kaikesta, mitä haluan kokea. Ja jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, saan ruksia listalta kohdan toisensa jälkeen. Ensin ne klassiset fotot Colombo-Kandy -junasta kun rata halkoo vihreitä, kumpuilevia peltoja. Sit kokonainen päivä norsujen kanssa. Tai ehkä vaan norsun. Päätin nimittäin, etten haluakaan vierailla Pinnawelan norsujen orpokodissa tehtyäni taustatutkimusta. Paikka on vähintäänkin epäilyttävä. Löysin paljon paremman, aidosti norsujen hyvinvointiin keskittyvän, oikeasti epäkaupalliselta vaikuttavan mestan. Kerron siitä reissun jälkeen.

Suunnitteilla on myös pientä patikkaa Horton Plainsin kansallispuistossa, jonka jälkeen suunnataan mun airbnb -löydölle Kataragamaan. Tämän pitäisi olla paikka, jossa turistit ei yleensä kauaa viihdy, mutta joka on kulttuurisesti tärkein kaupunki itse srilankalaisille. Kaupunki on sekä budhalaisten että hindujen tärkein kaupunki Sri Lankassa. En kyllä yhtään tiedä, miten sen meille turreille näyttäytyy, ainakin temppeleitä pitäisi löytyä. Mutta se airbnb -löytö, pieni homestaypaikka, jota kehutaan maasta taivaisiin sivulla. Järkkäävät myös safareita Yalan kansallispuistoon, ja paikan omistaja on kuulema paras mahdollinen safariopas. Siistii, kuulostaa erittäin hyvältä. Safarille siis!

Ranta- ja kaupunkikohteet sijoittuu nyt loppulomalle, toki mulla on aikomuksena upottaa varpaani hiekkaan ja unohtaa ajankulu myös tällä matkalla. Mirissaa kehuttiin vielä vuosi sitten ilmestyneessä Mondossa rauhalliseksi ja aidoksi vaihtoehdoksi Bentotalle ja Unawatunalle. Sieltä pääsee myös valaita bongaamaan ja löytyy muutama joogakoulu, eli mesta tuntuu oikein passelilta mulle. Gallen kautta palataan sitten lähtöruutuun, kun kaksi viikkoa on hurahtanut. Kun kattelen tuota matkasuunnitelmaa, niin ei tätä kyllä taaskaan voi lepolomaksi kehua. Mutta levätään sit vikana päivänä Negombossa. Tai jotain.

Matkalla on tietysti muuttuvia tekijöitä, etenkin reppureissuilla, kun ollaan paljon julkisen liikenteen varassa. Kun pitää mielessä, että tärkeintä on matka, eikä määränpää (juu en keksinyt tätä ite), niin hommat luistaa lähtökohtasesti paljon paremmin. Ilmeisesti liikenne toimii kuitenkin ihan okei Sri Lankassa, vaikka onkin hidasta. Ja jos jotain menee pahasti pieleen, niin rahalla saa ja hevosella pääsee, vai miten sitä sanotaankaan...

Yks juttu, mistä Sri Lankaan liittyen netissä puhuttiin, oli ne ihmiset. Sanottiin, että turismi olis jo tehnyt tehtävänsä ja länkkärit olis käveleviä pikku dollarinseteleitä paikallisten silmissä. Ihmisiinhän ei voi vaikuttaa. Vai voiko? Kyllä muuten voi. No juu, en todella ole mikään mentalisti, kunhan haluun vaan uskoa, että metsä vastaa just niinku sinne huudetaan. Sydän auki, hymyssä suin, aidosti ihmisistä kiinnostuneena saa useimmiten tervetulleen vastaanoton missä vain. 

Niin. Vaikka pessimisti ei pety, mieluummin näivettyisin kotiini kuin lakkaisin hehkuttamasta tulevia matkojani tai laskisin odotusten riman tarkoituksellisesti matalalle. Se ei vaan oo mua. Niin että mulla on aikamoiset riskit kokea pettymyksiäkin. Harvoin niitä on kuitenkaan tielleni osunut. Oon kai vähän hattarapää. Sydän pampattaa, en oo pysyy housuissain, enkä vaihtais tätä fiilistä yhtään mihinkään. Kiitos sille, joka keksi lentokoneen. Ja rinkan. Ja nerokkaan matkakokosen pyyhkeen, jonka sain joululahjaks. Eniten kiitos kuitenkin sille, joka keksi maailman.

Sori nää kuvat. Mä oon Nina ja tykkään norsuista. Ja ystäväni, joka toi mulle tän taulun Etelä-Afrikasta, tietää sen.

Kiihkoilukarenssi päättyy tänään

Tänä aamuna heräsin, pesin hampaat, heitin berocat lasiin ja meikkasin. Sitten viskasin uuden, kirppisryhmästä bongatun rantatunikan niskaan ja otin pari tanssiaskelta. Jep, ihan normiaamu, tunika päällä töihin, kun on kelitkin lämmenneet! 

Eikun oikeasti, vaihdoin kyllä tunikani farkkuihin ja villapaitaan salamannopeasti, kun huomasin että taas olis pari minuuttia aikaa suoriutua ovesta ulos. Nyt on vaan niinku merkkipäivä, tai -paalu vai miten sitä sanotaan. Lähtölaskennan aika! Kuukauden päästä istun koneeseen, kun otetaan ystäväni kanssa suunta kohti Sri Lankaa. Paljon suunnitelmia on toki jo tehty, mutta läheisteni hermoja säästääkseni yritän ajoittaa paksuimmat ja yltäkylläisimmät fiilistelyt näin matkaa edeltävään kuukauteen.

Sri Lanka on siitä jännä kohde, että olen tavallaan halunnut sinne aina. Isovanhempani nimittäin matkustivat tuonne kaksi tai kolme kertaa 70-luvulla. Heidän seinäänsä koristaa edelleen taulu srilankalaisista kalastajista - niistä jotka istuvat puisilla seipäillään vedessä, tiedättehän. Mummi on kertonut samat tarinat punaisista banaaneista ja ystävällisistä paikallisista (jotka, öö, osasivat suomea) kymmeniä kertoja. Meidän reissu tulee olemaan toki täysin erilainen jos pelkästään siksi, että matkustamme omatoimisesti ja kierrämme mummin ja ukin vierailemat resortit kaukaa. Silti on jotenkin kaunista, että neljäkymmenvuotinen ympyrä sulkeutuu, jos näin voi sanoa, kun matkaan punaisia banskuja mussuttamaan Intian valtamerelle.

Sri Lankalla on siis suhteellisen pitkä historia myös suomalaisten matkakohteena. Sri Lankahan on kai nyt vähän muotiakin, viime vuonna Mondo-lehti hehkutti sitä useaan otteeseen ja se on tulossa valmismatkavalikoimiinkin takaisin. Mua salaa vähän harmittaa, että mun "persoonallinen" kohdevalinta ei ookaan niin omaperäinen, kun Abreut sun muutkin on viime aikoina postaillu kuvia julkisuuteen Sri Lankan lomistaan. Heh, ihan tyhmää ajatella näin, tiedän. Oikeasti oon ihan onnessani, meillä on kyllä maailman paras reissu vaihteeksi tulossa, oonhan mä suunnitellu sen itse (kr-höm). Olin siis alun perin suunnitellut lähteväni itekseni matkaan, mutta sitten ystäväni hyppäsi kelkkaan jopa hyväksyen mun alustavan matkasuunnitelman mukisematta. Kaksin aina kaunihimpi!

Aika tehokas kaksi viikkoa on taas tulossa, mutta en silti tinkinyt reissun rantalomaosuudesta, joka on neljä yötä. Muissa paikoissa nukutaankin sitten 2-3 yötä, paitsi reissun alku- ja loppupäässä, jossa ollaan vain pakolliset yhdet yöt. Matka alkaa junamatkalla Colombosta Kandyyn, suunnilleen keskelle saarta. Kandystä jatketaan kohti etelää ja isosti odotan Yalan kansallispuiston vierailua. Jos tuuri käy, pääsen bongaamaan leopardin. Todennäköisyys tähän ei vissiin ole suuren suuri, mutta mahdollista se kuitenkin on. Leopardi, elefantti ja valas - nää kolme isoa jos saisin ikuistettua verkkokalvolle, olisi budgetlistalla taas vähemmän ruksittavia. Etelässä vielä rantaillaan ja Gallen, Sri Lankan kenties tunnetuimman satamakaupungin kautta matkataan takaisin Negomboon, joka on lentokentän läheisin resortti. Täällä ladataan akut pitkää lentomatkaa varten yhdessä yössä, heh. Ja syödään niitä banaaneita kuin viimeistä päivää sitten.

Iso osa majoituksista on jo buukattu, tosin ne ovat kaikki vain varauksia, jos vielä jotain parempaa tulee eteen. Mun mielestä olisi ihanaa olla superspontaani ja huoleton, mutta en todellisuudessa edes yritä lähteä parin viikon matkalle ilman suht tarkkaa suunnitelmaa. Ei musta vain ole siihen - haluan olla varma, että oon kartottanu hyvin kaiken, mitä kohde tarjoaa ja sitten valinnut itelleni parhaan kombon kivoja juttuja. Haluaisin vielä löytää tuonne rantakohteeseen eli Mirissaan jonkun kivan perhemajoituksen. Mulla on niin hyviä (vaikkakin vähäisiä) kokemuksia perhemajoituksista, että sellainen kutkuttaisi. Täytyy vielä tutkailla asiaa... seuraavaksi varmaan olisi viisumihakemuksen aika - sen pitäisi olla kyllä erittäin simppeli, netissä täytettävä ja maksettava kaavake, jonka saannissa ei ole ongelmia.

Mutta siis jee, matka lähestyy! Ihanaaihanaaihanaa! Oon myös innoissani siitä, että mulla on nyt ekaa kertaa uusi näkökulma reissaamisen, kun olen aloittanut tämän pienen blogini. Tulee varmaan kirjattua asioita ylös eri tavalla, samoin kuvaaminen saa uuden motivaattorin blogin myötä. Sri Lanka on varmaan niiiiin mun mesta - kumpuilevia plantaaseja, vuoria, viidakon reunustamia rantoja, hyvää kasvisruokaa ja tietysti ystävällisiä ihmisiä. Fiilikset on korkeella!  

Kuvat näpsin mummin ja ukin vanhasta karttapallosta, jossa Sri Lankan nimi on vielä Ceylon.