31 kuvaa Guatemala Citystä

Eli Ciudad de Guatemalasta. Englanninkielinen nimi tuntuu kömpelöltä, mutta se kai on kaupungin virallinen nimi myös Suomeksi (miksi näitä ei käännetä?), joten käytän siis sitä. 

Kuvittelin jostain syystä, että kuvani Guatemala Citystä kelpaisivat vain satunnaisesti reissun yhteenvetopostauksen kuvitukseen. Aikaa kaupungissa vietimme yhteensä alle kaksi vuorokautta, joten kerrottavaa mulla ei pääkaupungista ole ihan samassa mittakaavassa, kuin muista matkan kaupungeista. Ja eihän kukaan muutenkaan kaipaa vinkkejä Guatemala Cityyn? Opaskirjatkin suosittelevat ottamaan lentokentältä kyydin suoraan Antiguaan ja tapasin matkan aikana enemmän cityn skipanneita kuin sille aikaansa antaneita. City on turvaton, eikä siellä ole mitään nähtävää.

Jos sarkasmi ei tuosta edellisestä lauseesta välity toivomani lailla, niin lukija voi muodostaa oman mielipiteensä tämän postauksen kuvien avulla. Mä en halua ottaa kantaa siihen, kannattaako Guatemala Cityä liittää matkaohjelmaan, kaikilla kun on omat vaatimuksensa matkoillaan. Jos haluaa vaan kaunista, siistiä ja turvallista, ei se väärin oo. Kuitenkin, Guatemala City on maan pääkaupunki, ja jos haluaa saada maasta kuin maasta monipuolisen kuvan, kannattaa harkita omistavansa pääkaupungille edes hetki. Latinalaisen Amerikan pääkaupungit ovat usein suuria ja kaaottisia, ja niissä näkee koko elämän kirjon.

Näissä kuvissa mua kiehtoo juurikin ihmiset ja elämä. Ihan oikeasti, nämä taitaa olla mun lempikuvia matkalta! Näissä on suolaa ja sokeria, leikkiviä lapsia, koiranreppana kadulla, tuimailmeisiä kaupustelijoita, suuteleva pariskunta, liehuvat liput ja monta kadunkulmaa. 

Guatemala Cityssä me syötiin reissun ekat tortat katukojusta iltakympiltä, zombailtiin itsemme Panajachelin bussiin, käveltiin ennalta suunniteltuja, turvallisia reittejä ja metsästettiin reissun vikoja mangoja huonolla menestyksellä. Kuvattiin ja tunnelmoitiin. Parhaat tarinat kaupungista kuulin taksikuskeilta. Matkalla lentoasemalle kyselimme vielä turvallisuudesta ja kaupungin kehittymisestä viime vuosina, ja viesti on tämä: Ota selvää, minne mennä ja pidä silmät auki. Guatemalassa voi useimmilla alueilla aivan hyvin liikkua ulkona valoisaan aikaan, pimeällä kannattaa harkita kolmesti. 

Tapasin niin monta sydämellistä ihmistä matkan aikana, että tuntuu pahalta ajatella, että pieni, väkivaltainen vähemmistö (jengiväkivalta) pitäisi matkailijat poissa tästä upeasta maasta. 

Guatemala on rakkaan Panamani rinnalla nyt toinen lempparini lattareissa. Suosittelen sitä aivan jokaiselle, jota upeat maisemat, alkuperäiskulttuurit ja aidot ihmiset kiehtovat. Haluaisin pinnistää vielä yhteenvetopostauksen matkavinkeistäni Guatemalaan ja Belizeen. Tässä kuitenkin ensin 31 kuvaa Guatemala Citystä.

  

Sukellus Belizeen

Verbi sukeltaa kuvaa Belizeä tosi hyvin. Ja hei, hetki on vihdoin suopea muutamalle Belize-postaukselle, jotka jäivät multa loppukesästä kirjoittamatta. Olin kyllä käymässä säntillisesti kesän Väli-Amerikan reissua blogissani läpi, ja ehdin juuri ja juuri viemään matkan Guatemalan Floresiin asti, kunnes Lontoon viikonloppu rikkoi syklin ja päätin jättää belizejutut myöhempään syksyyn. Ja kappas, nyt onkin itse asiassa jo talvi ja lunta tuvassa!

Koska aikaa on heinäkuusta kulunut jo ihan, kröm, riittämiin, täytyy munkin kaivella vähän muistia ja selailla oikein ajatuksella Belizen kuvia läpi. Päätinkin julkaista nyt ensiksi kuvapostauksen, jotta pääsemme oikeaan tunnelmaan. Voi taivas, miten upeeta tuolla Caye Caulkerilla olikaan! Olin jo ehtinyt unohtaa hiekan valkoisuuden, palmujen vehreyden ja veden sinen. 

Matkustimme Belizeen monien muiden reppureissaajien tavoin Guatemalan Floresista. Belizen tukikohdaksemme valikoitui Caye Caulkerin saari reilun puolen tunnin merimatkan päässä Belize Citystä. Palaan käytännön seikkoihin myöhemmin, mutta jo nyt todettakoon, että reissaaminen Väli-Amerikassa on tehty tosi helpoksi!

Caye Caulker - myös ke-keksi kuulin leikkisästi kutsuttavan - on toinen niistä kahdesta turistisaaresta, joiden välillä ehkä sinäkin jonain päivänä teet valintaa. Toinen on San Pedro. Erot? Caulker on kuulemma rento reppukohde, San Pedro taas korkeaa tasoa kaipaaville. Emme käyneet San Pedrolla, joten vertailua en osaa tehdä. Meille Caulker oli mahtava - rento, lempeä, varvassandaaliuskottava mesta.

Kirjoittelin jo Floresissa tänne blogiinkin, että Belize oli mulle harvinaisen suuri kysymysmerkki niin maana kuin matkakohteenakin. Yleensä otan kohteistani kunnolla etukäteen selvää, ja nytkin yritin, mutta tutkimukseni eivät oikein kantaneet hedelmää. Etukäteisgooglailu kertoi maan olevan entinen Britannian siirtomaa (tiesin jo), ja että muinaisen maya-imperiumin tilukset ulottuivat myös nykyisen Belizen alueelle (tänkin tiesin). Belizessä olisi myös Amerikan mantereen pienin pääkaupunki Belmopan (tätä en tiennyt!). 

Mutta millaisia ihmisiä siellä asuisi? Millaista ruokaa he söisivät? Musiikkia kuuntelisivat? Sitä mä jännityksellä odotin, kun bussimme kiisi eteenpäin suoraa tietä kohti Karibian rannikkoa.

Noh, ihan tavallisia ihmisiähän Belizessä toki asuu, juujuu. Jokainen paikalliskulttuurin perässä matkustava kuitenkin ymmärtänee mun pointin, ja kun vielä muistutan lattarikulttuurin ja Väli-Amerikan olevan mulle se (toinen) henkinen koti, hiffaa ehkä vielä paremmin, miksi tämä omituisesti englanninkieliseksi jäänyt minivaltio 368 000 asukkaallaan herätti mussa tällaisia kyssäreitä. Opin wikipediasta, että konkistadoorit eivät jääneet asuttamaan Belizen aluetta sen köyhähkön maaperän takia. Brittiläisille merirosvoille Belize kyllä kelpasi, ja oli joukossa ilmeisesti myös muutama kunnollinen uudisasukaskin sateisesta saarivaltiosta. Britit siis asuttivat Belizen 1600 -luvulla.

Belizeläiset ovatkin mahdottoman värikästä porukkaa. Ihan joka laatua meitä ihmisiä löytyi jopa tältä pieneltä Caye Caulkerin saarelta ihan punanaamaisista maitokahvin sävyisiin ja kaakaopavuista kevyesti kellertäviin ja niin huolellisesti itseään auringolta suojaaviin aasialaisperimiin. Löytyypä maasta myös pieni amishien kaltainen, uskonnollinen yhteisö mennoniitat. Kyllä kuulkaa hieraisin silmiäni, kun bussia vastaan köröttelivät hevosvankkurit kyydissään hilkkapäisiä naisia ja parrakkaita, olkihattuisia miehiä. Mennoniittoja on Belizessä noin 10 000, ja he päätyivät maahan alun perin Saksasta monen mutkan ja vainon kautta 1950-luvulla. Belize tarvitsi maanviljelijöitä ja memmoniitat maata, jota rauhassa viljellä, joten syntyi diili. Esimerkisi koko Belizen maitotalous nojaa nyt ainoastaan mennoniittojen työhön.

Suurin osa tapaamistani ihmisistä taisi kuitenkin edustaa kreoleja, eli afrikkalaisten orjien jälkeläisiä. Yleisin musiikkityyli Caulkerilla oli reggae. Ja ainakin Caulkerilla syötiin paljon kookosriisiä, kalaa ja kanaa.

Eiks ole aika mahtavan näköistä? Karibiaa isolla koolla. Viisi päivää näissä maisemissa ei ollut liikaa, vaikka saaren päähiekkatien käveli päästä päähän vartissa. Riippukeinumista, palmujen ihailua, viereisen rantabaarin musiikin tahdissa ujosti kaulan nytkyttämistä etutakasuunnassa ja tietenkin monta keskeytymätöntä tuntia turkoosissa meressä - niistä Guatemala-Belize -kiertomatkan vika etappi koostui. Yhtenä päivänä tehtiin myös snorklausretki maailman toiseksi suurimmalle koralliriutalle Belizen edustalla, tästäkin suunnittelen hieman höpöttäväni tulevissa kirjoituksissa.

Meillä oli muuten ehkä koko saaren paras budjettimajoitus. Ainakin kaikki  viidessä päivässä tutuiksi tulleet reissaajat kadehtivat Sophie's guest roomsin meille tarjoamaa hinta-laatusuhdetta. Ja kaiken lisäksi meillä oli semioma biitsi ja laiturikin. Kaikesta tästä lisää pian, mun sormi jostain syystä syyhyää päästä painamaan julkaise -nappulaa.

Ne on nää sinisävyiset kuvat, jotka haluu tulla julkaistuksi.