Otsikko kiteyttääkin hyvin meidän kahden päivän visiitin Ljubljanaan muutama kuukausi takaperin - herkuttelua, kiireetöntä olemista ja verkkaisesti etenevää askellusta kohti kaupungin keskellä sijaitsevaa, kukkulan laella lepäävän linnan porttia. Kukkulalle kavuttiin ensisijaisesti maiseman vuoksi, ja autuas haukotus sävytti päidemme liikettä vasemmalta oikealle, kun miehen kanssa yhteistuumin päätettiin kääntyä kannoillamme linnan ovelta. Aika kallista, ei kovin kiinnostavaa, ja ennen kaikkea mielessäni oli päällimmäisenä kahvila, jonka ohitimme aiemmin aamupäivällä. Kahvila, joka viileänä päivänä lupaili liikaa kaikkea ihanaa.
Nousu Ljubljanan linnan laelle oli kyllä aika jyrkkä, joten ymmärtäähän tuollaisten himojen synnyn nyt vallan hyvin. En kerta kaikkiaan olisi pystynyt keskittymään kulttuuriin, historiaan tai taiteeseen, sillä mun oli pohdittava, ottaisinko takaisin kaupunkiin päästyämme suklaa- vai marjakakkua, täyteläistä raakaversiota vaiko kenties ihan vaan kaakaota jäätelöllä. Ljubljanan yli puoli vuosisataa vanhassa linnassahan voi myös esimerkiksi mennä naimisiin, mutta vain keskiviikkoisin ja lauantaisin - ja tänään oli maanantai. Niinja, mehän ollaan jo naimisissa. Linnan ihastelu toteutettiin siis ulkoa käsin.
Ylhäältä linnan puistosta avautuva näkymäkään ei tarjonnut yllätyksiä meille, jotka jo rohkeasti ennen matkaa guugletimme "Ljubljana" ja saimme kuvahaussa kymmeniä maiseman kaltaisia tuloksia. Onneksi kaiken ei tässä valmiissa maailmassa enää tarvitse yllättää, ja onhan omalla kameralla napattu kuva joka reissurepen ja -ritvan mielestä aina kaikista paras. Kirpeä joulukuinen keskipäivä ei houkutellut jäämään piknikille linnan pihalle, mutta aivan varmasti tilanne olisi toinen vaikka kesäaikaan - täällä järjestetään kuulemma myös paljon ilmaisia tapahtumia konserteista muihin kulttuuririentoihin. Ehkä jostain tällaisesta tapahtumasta muistona puun latvassa killuivat kaksi pastellinväristä ilmapalloa.
Tämä saattaa olla ärsyttävin kirjoitus, jonka olen onnistunut rustaamaan blogiini. Sen lisäksi, että kertoiluani sävyttää arveluttava sarkasminpoikanen, lässähtää koko postauksen idis kohta vähän niin kuin kasaan. Se kahvila, joka oli muuten aivan ihana, oli se juttu, josta halusin tänne tulla vinkkaamaan. Mutta katsokaas kun, en tullut sitten ottaneeksi selvää paikan nimestä, niin vinkkaaminen on vähän vaikeaa. Siksi olen vihainen itselleni ja äänensävynikin tätä kirjoittaessa on vähintäänkin sitruunainen. Heh.
Oikeasti olin varma, että löytäisin kahvilan jälkeen päin googlen kartasta, ainahan mä löydän. Etsinnät vain olisi kannattanut aloittaa hieman aiemmin, koska vettä on myös Ljubljanan kolmoissillan ali virrannut jo sen verran, ettei mulla ole enää tarkkaa muistikuvaa kahvilan sijainnista. Oikeastaan muistan Ljubljanasta vain hailakan keltaisen valon, punaiset katot ja tiistai-aamuisen ahaa-elämykseni, kun tajusin aamiaisella Organic Garden -vegeravintolassa (muistin nimen!), että myslihän maistuu ihan taivaalliselta kylmän (manteli)maidon kanssa. Olen aina pitänyt jogurtin ja myslin liittoa pyhänä ja rikkoutumattomana ja katsonut oudoksuen vierestä ihmisiä, jotka hotelliaamiaisilla lorauttavat myslinsä sekaan pelkkää maitoa.
Päätin nyt kuitenkin julkaista muutaman kuvan vinkiksi, sillä onneksi kamerani napsuu matkoilla aika tiuhaan. Ja kas kummaa, otin sitten kuitenkin kuvan kahvilan nimestä, ihan osoitteen kera! Aikamoinen nimihirviö, mutta johtanee perille suklaanhimoiset. Myös vihreä tee oli täällä suorastaan herkullista, ei yhtään terveellisen makuistakaan. Tää kahvila on kyllä nimenomaan talvikahvila lämpimine interiööreineen ja tuhtine herkkuineen - kesällä olisin varmaan hinkunut terassille joen rantaan.
Ljubljanassa on muutenkin kiva valikoima kasvispainoitteisia kahviloita ja ravintoloita. Ympäri Eurooppaa levittäytynyt vegaanipikaruokapaikka Loving Hut sijaitsee lähellä rautatieasemaa ja hostelli Celikaa, ja vegeburrito siellä maksoi alle viisi euroa. Balizika café hieman vanhan kaupungin ulkopuolella tarjosi teestä, panineista ja hedelmälautasista koostuvan aamiaisemme alle kahdellakympillä. Tuo aiemmin mainitsemani Organic Café keskustassa oli hienoinen upgreidaus kahdesta edellämainitusta - joissakin ravintoloissa vaan huomaa, kun kokki rakastaa ruokaa, jota valmistaa ♥
Hintatasoltaan Ljubljanan trendikkäät vegepaikat olivat muuten lähellä Helsingin hintoja, mistä yllätyin kovin. Toisaalta, enpä mä Sloveniasta tai Ljubljanasta kovinkaan paljoa ottanut selvää etukäteen, ihan ennakkoluuloihini taisin tällä kertaa perustaa ajatukseni ennen maahan saapumista.
Mulle jäi sellainen olo, että Ljubljanalla on joku salaisuus, jota se ei kertonut mulle. Ehkä mä olin sille väärä tyyppi, tai aika ei ollut oikee, tiedä häntä. Mulla on vaan tosi vahva fiilis siitä, että jotain makeeta mulla jäi nyt Ljubljanasta näkemättä. Tiedätkö sä, mitä se vois olla?
