Alfaman kujilla

Näin sunnuntaisin on ihana vaan fiilistellä milloin mitäkin. Istun nojatuolissa villasukat jalassa, lemppariaamiainen on syöty ja lumihiutaleet leijuu ikkunan editse. Ihan täydellinen hetki palata aurinkoiseen Lissaboniin siis!

Viime marraskuun puolivälissä lennettiin miehen kanssa pitkää viikonloppua viettämään Lissaboniin. Marraskuu ei jotenkin sytytä Euroopan citybreikkejä ajatellen, joten halusimme pelata varman päälle säiden suhteen ja matkata tarpeeksi kauas. Oikeasti olin hinkunut Lissaboniin jo pitkään - se ei vain ilmeisesti koskaan tullut mieleeni juuri silloin, kun seuraavaa kaupunkilomaa buukattiin. Nimittäin, kymmenen vuotta sitten, hädin tuskin aikuisiän saavuttaneina kullannuppuina, olimme tyttöjen reissulla Algarvessa ja teimme myös päiväretken Lissaboniin. Kaupungista jäi nuoreen, elämännälkäiseen mieleeni jotain epämääräisiä onnen tunteita mutkaisilla pikkukaduilla ja poika, joka roikkui keltaisen ratikan takaovesta jyrkässä, mukulakivisessä mäessä. Pakkohan Lissaboniin on palata, ajattelin usein. Palasinkin lopulta, mutta yllättävän kauan siihen meni.

Majoituimme tunnelmallisessa Alfamassa, siis sillä entisellä (?) työväenluokan kukkulalla keskustan itäpuolella. Mun kohdalla aluevalinta osui kuin varpaat kylppärinkynnykseen aamukolmelta, eli aivan nappiin siis. Niitä pikkukatuja, kauniita ja vähän rähjäisiä taloja, pyykkejä kuivumassa seinien välissä, naapurit aamukahvilla kadunkulmassa. Toki täältäkin, lähempää Sé:n katedraalia ja Castelo de Sao Jorgea (Pyhän Yrjön linnoitus?) löytyy ihan turistikatuja, mutta syvemmälle Alfamaan sukeltaessa saa kyllä seikkailla aika itsekseen. Alfama oli kyllä rauhallisempaa kuin mitä opaskirjoissa lupailtiin, muutamaa fadoravintolaa lukuun ottamatta tunnelma oli aika unelias - liekö marraskuulla jotain tekemistä asian kanssa? Bilettäjän kannattaa ehkä harkita majoittuvansa Bairro Alton puolella, jossa kadut alkavat elää vasta myöhään illalla.

Tekemistä Lissabonista löytyy varmasti, jos sitä kaipaa. Me ei olla museoihmisiä, joten niihin en lähde vinkkejä jakelemaan. Nähtävyyksiinkin suhtauduttiin harkinnalla ja jätettiin esimerkiksi Santa Justan hissi välistä (oikeesti onko sinne mitään järkeä jonottaa?). Pyörittiin Alfaman, Baixa-Chiadon ja Bairro Alton alueilla, eli siellä missä muutkin matkailijat yleensä. Marraskuussa Lissabonin kujilla ei ollut tungosta, mutta tsekkaamillamme nähtävyyksillä eli Belemin tornilla, Jeesus-patsaalla (juu, tänne oli pakko mennä, jotta mieheni voi lähettää katoliselle perheelleen kuvia) ja Sintran kaupungissa oli kyllä populaa vähän enemmän. Jeesus-patsaalta on muuten upeat näköalat, ihan niiden takia kannattaa matkata toispuoljokkee, jos tekemisen puute iskee!

Edit: Jeesus-patsas on siis oikealta nimeltään Cristo Rei, eli Kristus-patsas, just se sama mikä näkyy vastarannalla kaikkialle :) 

Muutama olisollukivatietää -juttu ihanasta Lissabonista:

• Belemin torni ei ole Belem -nimisen ratikkapysäkin lähellä. Rehellisesti sanottuna me ei jaksettu ottaa tästä asiasta millään tasolla edes selvää, hypättiin vaan siihen ratikkaan 15 jonka tiedettiin menevän oikeaan suuntaan. Jäätiin Belem -nimisellä pysäkillä pois ja palloiltiin aikamme, kunnes tajuttiin että tuo torni ei olekaan ihan kävellen saavutettavissa. Pahaa aavistamattomina käveltiinkin sitten taksitolpalle ja maksettiin parin minuutin taksimatkasta viisi euroa - siis aivan himona liikaa. Tää oli meiän bad, tyyppi tekee varmaan mukavan tilin kun poimii päivittäin meidän kaltaisia eksyneitä turreja kadunkulmasta ja vie perille. Ei jaksettu alkaa kinaamaan, oltiin hyvän erinomaisen brunssin jälkeen onnellisia ja tuli fiilis, ettei se multa mitään oo pois tuo femma. Tapelkoon joku joka paremmin sen osaa :)
• Juna Sintraan EI LÄHDE kymmenen minuutin välein, niin kuin kaikissa nettilähteissä luki. Vuoroväli on puolituntia. Kantsii siis vähän suunnitella Sintran reissua, eikä vaan madella asemaa kohti niin kuin aikaa olisi koko loppuelämä.
• Ainakin Alfamassa on ilmaisia, yleisiä hissejä, joilla säästää jalkaparkojaan olennaisesti jos ne vain löytää. Yksi on Rua du Madalenan huudeilla, Pingo Doce -kaupan sisällä. Se noudattaa kaupan aukioloaikoja, ja pääset hetkessä seitsemän kerrosta Alfaman sydämeen, Costa do Castelolle. Laita google mapsiin vaikka Pingo Doce, Largo do Chão do Loureiro. Tokihan me tiedettiin, että tämä hissi jossain on, kun asuntomme omistaja niin opasti. Löydettiin se kuitenkin vasta sunnuntaina, pohkeiden jo kramppaillessa.

Käytännössä meillä oli kaupungissa aikaa kolme ja puoli päivää, joista yksi meni Sintran vierailuun. Tässä ajassa ehti aivan hyvin päästä Lissabonin tunnelmaan - ihanaa olla kaupungissa, joka on tarpeeksi urbaani ja toimiva mutta kuitenkin niin kiireetön. Toki lisäpäivät eivät olisi haitanneet. Tai viikot. Tai loppuelämä. Mä rakastuin Lissaboniin. Tiedän, että se on varmasti paljon muutakin kuin Baixa, Alfama ja Bairro Alto niin hyvässä kuin pahassa, mutta jotenkin luotan omaan arvostelukykyyni sen verran, että kun se vaaleanpunainen fiilis jotain paikkaa kohtaan syntyy, niin sitä on turha kyseenalaistaa. Vikana aamuna miehen vielä nukkuessa lähdin aamukävelylle Alfamaan ja eksyin niin perusteellisesti, että jouduin avaamaan mobiilinetin puhelimesta löytääkseni takaisin ajoissa. Juoksin loppumatkan kainalot hiessä ja missasin varmasti monta ihanaa kadunkulmaa ja ikkunankarmia. Niinpä, Lissabon, meiltä taisi jäädä juttu kesken.

Tämä eläkeläispari tuli vastaan maanantaiaamuisella kujakierroksellani ja katseemme kohtasivat varovasti. Rohkaistuin hymyilemään ja sanoin bom dia, huomenta. Molempien suupielet venyivät leveään hymyyn vastaten tervehdykseeni niin sydämellisesti, että sulin varmaan Tejo-joelle asti. Lissabonin viikonloppu kääräistiin näin mitä kauneimpaan pakettiin. Kiitos Lissabon!

PS. Ois kiva tietää, mikä kaupunki on tehnyt just suhun isoimman vaikutuksen :)