Reissaajan huono omatunto

Helsingin Sanomissa julkaistiin 16. tammikuuta artikkeli, jossa kerrottiin turisteille suunnatun kotimajoituksen ajavan paikalliset kirjaimellisesti kodeistaan Lissabonissa. Vierailin vastikään marraskuussa tässä samaisessa kaupungissa, ja rakastuin palavasti. Salamarakkauttani Lissabonia kohtaan tuskin hälvensi se, että majoituimme ihastuttavassa Alfaman kaupunginosassa, kauniissa matkailijoita varten tuunatussa airbnb-asunnossa, josta oli ehkä kaupungin parhaat näkymät Tejo-joelle. Siis ei voi olla totta, joutuivatko artikkelin sukupolvien ajan tätä työläiskorttelia asuttaneet Borgesit lähtemään kotoaan mun takia?!

Ei nyt sentään, samasta kämpästä tuskin on kyse. Mutta tämä koko homma herättää niin paljon kysymyksiä ja ajatuksia, että mun on pakko istua alas kirjoittamaan niistä.

Maailma on muuttunut globalisaation myötä niin helposti saavutettavaksi, että myös raha liikkuu vaivattomammin. Matkailu ja maahanmuutto liikuttaa rahaa entistä enemmän. Puhuttaessa reilusta matkailusta ajatellaan usein kehittyviä maita, ekologisuutta sekä luonnon ja paikalliskulttuurin kunnioittamista. Mun on pakko tunnustaa, että tällainen halpojen asuntojen "poistaminen" paikallismarkkinoilta ei ole ilmiönä tullut mieleenikään. Kuten aiemmin olen kertonut, on airbnb mun mielestä aika nerokas palvelu, mutta näköjään silläkin on puolensa ja puolensa. En tiedä, kuinka suuri osa sivuston asunnoista on todellisuudessa kokoaikaisia loma-asuntoja, mutta itse olen majoittunut vain kaksi kertaa täysin matkailutarkoitukseen muokatussa kämpässä, mainitussa Lissabonissa sekä Berliinissä.  

Mitä tästä pitäisi nyt ajatella? Pitääkö potea huonoa omatuntoa? Minä poden nyt. Pyrin kaikessa kulutuksessani olemaan mahdollisimman eettinen olosuhteisiin nähden, pakko kai tähänkin on joku ratkaisu löytää? Tykkään äänestää jaloillani, voinko jatkossa vain valita asunnon, joka on ilmiselvästi jonkun koti? Onko sillä mitään merkitystä ilmiön laajenemiseen?

Vaikeita kysymyksiä. Laajemmassa mittakaavassa olen itse sitä mieltä, että matkailu todellakin avartaa puolin ja toisin ja että hyvin tehtynä se on kelpo tapa kuluttaa ylimääräiset pennoset maailmassa, joka on jo hukkumaisillaan materiaan. Rahan pitää liikkua (siksihän me sen keksimme, eikö?), ja minä liikutan sen mieluiten harrastuksiin, palveluihin ja ravintoon, koska ainakin kuvittelen tämän olevan kestävää ja monelta kantilta hyödyllistä kulutusta. Edellä mainitut myös tuovat enemmän sisältöä elämääni kuin tavarat.  

Se, että turismi nostaa paikallista hintatasoa tehden kotikaupungista monelle suhteettoman kalliin asua, on mielestäni kamalaa. Enkä mä halua viiden vuoden päästä palata Alfamaan ja huomata, että ikkunasta, josta mummo asetteli pyykkejänsä kuivumaan, kurkkaakin toinen turisti. Voi kunpa asiat pysyisivät kutakuinkin ennallaan, ja tilaa löytyisi niin turisteille kuin niille lissabonilaisille, jotka eivät halua sijoiltaan liikahtaa. Ainakin kaupungissa on herätty tähän, ja Euroopassa kun ollaan, voisi kuvitella, että raha ei merkitse ihan kaikkea ja ilmiötä voisi jarruttaa lailla ja säädöksillä. Toinen puoli tässä asiassa on se, että majoituksesta maksettava korvaus menee suoraan paikallisten kulutukseen (vai meneekö?), ehkä tämä on kuitenkin parempi kuin valuttaa rahaa byrokratian pyörteisiin kansainvälisessä hotelliketjussa yöpymällä? Toisaalta hotellit luovat enemmän työpaikkoja. Vitsi, mikä noidankehä!

En pysty nyt kehittämään mitään selkeitä vastauksia omille kysymyksilleni, mutta postauksen otsikkoon palatakseni otan vielä kantaa matkailijan mahdolliseen huonoon omatuntoon. Mulla on kokemusta muutamastakin keissistä, jossa matkailulla on ollut olennainen osa paikallisen yhteisön tukemisessa. Olen ollut mukana vapaaehtoisprojektissa, jossa kehitettiin matkailupalveluita tukemaan luonnonsuojelukeskuksen omavaraisuutta Panamassa. Myös matkatessa olen törmännyt matkailun positiiviseen hyödyntämiseen, esimerkiksi Pohjois-Balilla korallikuolemaa ja liikakalastusta pyrittiin hillitsemään luomalla paikallisille vaihtoehtoisia elinkeinoja, kuten majatalon pitämistä. Jotta postaus ei lähde rönsyilemään, lupaan kertoa näistä myöhemmin omassa osiossaan. 

Olen kuitenkin nähnyt konkreettisesti, että matkailu voi olla reilua, kunhan matkailijakin sitä on - osaten myös tarvittaessa vaatia eettisyyttä palveluntarjoajalta. Maailma muuttuu eikä globalisaation virtaa voi pysäyttää, hyppään siis jollaan, annan virran viedä ja teen parhaani. Haluan aina antaa enemmän kuin saada, kun matkustan. Käytännössä tämä on mahdotonta, koska mikään ei anna mulle niin paljon kuin matkailu ja uusien kulttuurien ja maailmankolkkien kohtaaminen, mutta mielestäni se on hyvä tavoite. Voin opettaa kierrätystä, kertoa tarinoita maailmalta ja vaikka yrittää saada paikallisen perheen lapset ymmärtämään jo nuorina, kuinka upeassa yhteisössä he elävät ja miten sitä kannattaa vaalia. 

Ja samalla tietysti tuoda sitä rahaakin ihmisille. Koska mun mielestä on ihan ok, että mun osa mun pennosista kiertää kaukaisiin maailmankolkkiin, just sille perheelle, joka myy vesimelonia kadunkulmassa. Tai sille tyypille, joka ajaa paikallisbussia kiemuraisilla vuoristoteillä ja eikä aina saavu illaksi kotiin. Tai sille kundille, joka myy mulle ylihintaisen charterkyydin paikasta A paikkaan B vaan koska voi. Huippua, jos mä pystyn antamaan takas edes vähän siitä, mitä matkustaessa saan.

Kuvat Lissabonin asunnosta ja sen huudeilta.