Balin matkakertomus (osa 1)

Mulle tuli hirvee hinku kirjoittaa ihan oikea matkakertomus Balin reissusta, joten täältä pesee, vieläpä kahdessa osassa. Yritän tehdä näistä teksteistä mahdollisimman faktapitoisia ja olla läträämättä epäolennaisuuksilla - siis jutuilla, jotka on joko todella subjektiivisia kokemuksia tai sitten vaan makuasioita ylipäätänsä. Konkreettiset vinkkivitoset on kuitenkin inspiraatiopostausten rinnalla niitä, mitä itsekin blogeista etsin, joten yritän nyt keskittyä olennaiseen. 

Ensin perusjuttuja: Mun mielestä Bali on turvallinen, monipuolinen ja helposti hallittavissa oleva matkakohde. Voit etsiytyä vilkkaisiin turistikohteisiin tai todella rauhallisiin mestoihin, joissa oot hyvällä tsägällä ainoa ulkkis. Voit löhötä ja syödä koko lomasi tai trekkailla, snorklailla, sukeltaa ja surffata koko rahan edestä. Jos et viihdy rannalla, voi Balilla silti olla sulle jotain annettavaa - buukkaa vaikka kiva hotelli uima-altaan kera Ubudista, nauti sisämaan vehreydestä ja kulttuurinähtävyyksistä. 

Balilla on myös helppo yhdistellä eri kohteita toisiinsa, koska välimatkat ei ole ihan tuhottoman pitkiä, vaikka aikaa paikasta toiseen siirtymiseen täytyykin jonkin verran varata. Jos joskus menen Balille uudestaan, niputan varmasti uudestaan yhteen rantakohteita ja sisämaan kulttuurikeskuksen eli Ubudin. Ubud tuntui vähän jakavan mielipiteitä keskusteluissa - osan mielestä sitä hypetetään ihan liikaa ja osan sydämen se vei heti mennessään. Kuulun jälkimmäisiin. Vaikka olen muutenkin helposti syttyvää lajiketta, tarrasi Ubud muhun kiinni sellaisella ennennäkemättömällä intensiteetillä, että vieläkin huimaa. Huvittavinta on se, että vietin tuolla vaivaiset kaksi ja puoli päivää, ja se tuntuu muistoissani viikoilta...

Ubudissa mun homestayn terassilta avautu kaupungin katot

Ubud aamuseiskalta

Mulla oli kahden viikon reissun aikana neljä eri tukikohtaa Indonesiassa - kolme Balilla ja yksi Gili Airin saarella. Ensimmäiseksi matkasin heti reissuni kaukaisimpaan kolkkaan Balin pohjoisosaan, piskuiseen Les:n kylään, jota tuskin sunkaan matkaoppaasta löytyy. Täällä mua veti puoleensa yksi airbnb:stä bongaamani majapaikka, jota aiemmat vieraat kehuivat sivustolla maasta taivaisiin. Made ja Gede, ihana balilainen isäntäparini, pitävät muutamasta villasta koostuvaa majataloaan pienen kalastajakylän kyljessä. Kun saavuin perille, huomasin nopeasti, että paikka on paljon muutakin kuin majatalo. 

Pähkinänkuoressa, Bali sijaitsee Kaakkois-Aasian korallikolmiossa, jonka alueella sadan miljoonan ihmisen elinkeinon sanotaan olevan uhattuna, jos ilmastonmuutosta ei saada pysäytettyä. Nämä villat on osa kyläyhteisön mikroprojektia, jossa pyritään löytämään kestäviä elinkeinoja perinteisten, uhattujen elinkeinojen tilalle ja toisaalta myös torjumaan kiihtyvää liikakalastusta ja korallin tuhoa. Jo tässä on tarpeeksi syytä matkata kolme tuntia mutkaisia vuoristoteitä yön pimeydessä saaren toiselle laidalle.

Lisää mielettömiä juttuja sateli kuitenkin kuin kolikoita papan hedelmäpelistä pitkin mun viiden päivän oleskeluani, kun pääsin osallistumaan kyläyhteisön elämään tiiviimmin kuin osasin edes haaveilla. Hindulaiset seremoniat, synttärijuhlat sekä tanssi- ja englannintunnit kylän lasten kanssa olivat mieleenpainuvia kaikki, mutta eniten mun sydäntä jäi lämmittämään se avoimuus, jolla mut otettiin kaikkeen mukaan. Hengasin mun villalla, ja aina välillä joku tuli huikkaamaan, että lähdetäänkö tekemään sitä tai tätä. Ja ne lapset, jotka joka ilta kokoontui meiän terassille, aaahww. Kaikki halusi tietenkin treenata englantia mun kanssa.

Sami-koira asui mun villoilla Lesissä

Puutarha ja katos, jossa mä joogailin

Ei vissiin oo ketään, jolla EI olis skobaa tai prätkää täällä

Yhteisössä oli niin vilpitön ja lämminhenkinen tunnelma, että halusin vaan ajan pysähtyvän. Mihinkään ei tietenkään ollut pakko osallistua, vaan jokainen vieras päättää itse, kuinka omissa oloissaan lopulta haluaa olla. Yhtenä iltana mulla oli kova väsy, ja halusin vaan makoilla sängyssä. Jätin silloinkin oven raolleen, ja jäin kuuntelemaan lasten naurua ja puheensorinaa illassa. Ei ollut yksinmatkaavalla yksinäistä.

Täällä paikallinen kulttuuri on niin näkyvästi läsnä jokapäiväisessä elämässä, että et suorastaan voi olla sivistämättä itseäsi, kun seuraat balilaista elämänmenoa. Kun mä heräsin ekana aamuna villassani ja marssin aamupalalle, luulin hetken, että se banaaninlehteen aseteltu riisi siinä pöydällä on mulle. Kattelin sitä vähän tarkemmin ja päädyin sitten siihen, että se on varmaan jollekin lemmikille. No ei tietenkään ollut, se oli joka-aamuinen uhrilahja jumalille, haloo! Mun safkat oli astetta hevimpiä, tässä alla yksin mulle valmistettu lounas. Kattilallinen riisiä puuttuu kuvasta...

Emännän safkat täällä oli aivan tajuttomia. Menisin millon vaan ihan niiden takia uudestaan

Torielämää Lesissä

Mun vika auringonlasku Pohjois-Balilla

Lesissä ei pahemmin ole mitään "oikeita" nähtävyyksiä, paitsi yksi ihan kiitettävän korkuinen vesiputous kauniilla vuorenrinteellä. Sinne on helppo löytää kylästä, varaa kävelyyn noin 45 minuttia suuntaansa. Kylän ranta on pientä, mustaa kiveä, mikä on todennäköisesti yksi syy sille, miksi rannan tuntumassa elävä koralli on säilynyt täydessä kukoistuksessaan. Täällä kannattaa snorklata! Snorklauskamat sain lainaan perheeltä ja joka kerta joku lähti messiin "turvaamaan selustaa".

Mieleenpainuvin yksittäinen juttu mulle oli täydenkuun seremonia, joka järjestettiin kylän suurimmassa temppelissä.  Täällä tajusin, kuinka iso osa hindulaisuus on balilaisuutta, kun koko kylä poikkeuksetta osallistui tapahtumaan. Samat tyypit, jotka näin päivällä nahkaliiveissä ajelemassa prätkillä, tuli paikalle perinteisessä sarongissa. Samoin ne pojat, jotka aiemmin pelasi fudista meidän pihatiellä.

Täydenkuun seremonia, johon sain kutsun heti lentokentällä

Koreissa on uhrilahjoja, useimmiten ruokaa, jumalille. Näitä ei muuten heitetä hukkaan, vaan ne otetaan kotiin seremonian jälkeen ja syödään...

Välittyyköhän tästä kuvasta yhtään iltapäivän tunnelma?

Tuonne pohjoiseen - sanon aina Pohjois-Balilla, kun joku kysyy tästä paikasta, koska Les ei sano kenellekään mitään - jäi pala sydäntäni. Jos olet OIKEASTI kiinnostunut balilaisesta arjesta ja haluat tuntea olevasi todella kaukana kotoa, etsiydy näille seuduille. Balillakin on edelleen kolkkia, joita turismi ei ole täysin vallannut.

Lesistä matkani jatkui Ubudiin, jonne lähdettiin iskä-Geden kyydillä aamiaisen jälkeen tarkoituksena sivistää mua vielä hieman Balin hindulaisuudesta. Matkan varrella nimittäin oli kätevästi Balin suurimmat temppelit Batur ja Besakih, jotka oli muutenkin mun must see-listalla. Söpöin kaikista oli kuitenkin pienen pieni, veden päällä Batur-järvessä nököttävä temppeli, jonne Gede sanoi vievänsä vain kaikista kivoimmat vieraat, heh. Muistathan, että temppelissä on AINA pidettävä asianmukaisia vaatteita, eli saronkia ja olkapäät peittävää paitaa. Saronkihuiveja voi vuokrata suurimpien temppelien luota, mä sain oman asukokonaisuuteni Madelta-äidiltä lainaan. 

Nainen, älä muuten loukkaannu, jos sulta kysytään kuukautisista temppelin portilla - tää on ihan normaalia. Mikään kehon ulkopuolinen veri, vaikka avohaavasta, ei ole tervetullutta temppeliin. Temppelit tuntuivat musta aluksi todella intiimeiltä paikoilta, etenkin näissä suurissa temppeleissä kun on koko ajan paljon ihmisiä rukoilemassa. Olinkin iloinen, että pääsin vierailemaan niissä paikallisen seurassa. Matkailijat ovat kuitenkin selvästi tervetulleita tutustumaan, kunhan muistavat kunnioittaa sääntöjä, joten rohkeasti sisään vaan, jos yhtään kiinnostaa!

Besakih on Balin suurin temppeli, jossa jokaisen balilaisen on vierailtava vuosittain. Lähdettiin vähän myöhässä liikkeelle, koska Geden oli pakko päästä parturiin ennen temppelivierailua

Joka nurkasta voi ostaa uhrilahjan

Tämä on Batur -temppelistä, Balin toiseksi suurimmasta

Besakih on vierailun arvoinen, sanon minä joka kiertää useat pakolliset nähtävyydet kaukaa

Saavuin Ubudiin iltahämärässä ja tunsin suurta liikutusta, kun halattiin vielä Geden kanssa ja toivotettiin hyvät jatkot. Kuulostaako naivilta, jos sanon olleeni muutakin kuin maksava asiakas näille tyypeille? Joka tapauksessa, ilta oli jo niin pitkällä, että päätin vain käydä paikantamassa Yoga Barnin, tuon kuuluisan joogakoulun ja sitten hakeutua illallispöydän kautta punkkaan. Ubud pääsi mun matkareitille siksi, että halusin ottaa selvää, onko se oikeasti hypetyksensä arvoinen. Ajattelin, että jos mesta ei natsaa, voin aina joogata.

Ubud osui ja uppos muhun kuitenkin kunnolla, ja olisin voinut viettää täällä pidempään kuin kolme yötä. Olin suhteellisen tehokas ja joogasin useamman kerran Yoga Barnissa, tsekkasin riisiterassit ja shoppailin kaikki tuliaiset kahden päivän aikana. Ubudin kaduilla on tyyni tunnelma, henkevä suorastaan, muttei kuitenkaan ärsyttävyyteen asti. Siellä on PALJON turisteja, mutta kaikille tuntui olevan tilaa. 

Ubud on onnistunut tuotteistamaan itsensä henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin mekkana erinomaisesti. Terveysruokaa ja -juomaa myydään myös joka kulmalla. Muistathan muuten, että pääkatujen ravintolat ovat ihan turistihinnoissa. Hyppää sivukujille ja löydät warungeja, jotka tarjoavat herkullista, balilaista kotiruokaa apaut puolellatoista eurolla (joka on sekin kallista indonesialaiseksi, mutta tää on Ubud).

Kotona mä tykkäilen kaikista terveyspuuroista ja viherjauheista paljonkin, mutta matkoilla paikalliskeittiö on mun valinta. Tosin länkkäreille suunnatusta Balistar Coffeesta (Jl. Dewisita) ostin kahvijuoman jos toisenkin, ne kun eivät todella olleet hinnalla pilattuja. Ubud on aika hedonistinen mesta: Joogaa, hedelmäsalaatteja, jääkahvia, shoppailua, maukas lounas, ehkä kävelyä riisipelloilla, ehkä hieronta, vähän lisää joogaa ja kanelikahvia... Jep.

Sama kai se on hengaillaanko balilaisella temppelillä vai Tuomiokirkolla Stadissa...?

Ubud on ihana!

Ubudissa voi olla ruuhkaa, mutta vain tietyillä läpiajoteillä

Yoga Barnista muuten ihan pikku sananen, tällasen maallikkojoogailijan mielipide. Paikkahan on todella kaunis ja tuntivalikoima mielenkiintoinen ja laaja. Sain kokeiltua muutamaa itselleni uutta joogatuntia helposti. Sali vaan pakattiin joka kerta aivan tupaten täyteen, ja mä kun en ole tottunut joogaamaan ihan kaverin iholla, niin kaipasin vähän omaa tilaa. Ymmärrän kyllä, että jooga kuuluu kaikille, mutta kyllä sitä maksimiryhmäkokoa tulisi vähän tuolla laskea... Gili Airilta löysinkin sitten ihanan joogakoulun, josta kerron matkakertomuksen kakkososassa lisää.