Oon tässä suunnitellut purkavani paperille viime kesäisen Balin matkan muistoja - just ennen kuin aika kultaa ne kokonaan. Ihan ensiksi haluaisin viedä sut iltapäiväkävelylle Ubudin riisipelloille.
Balin luultavasti kuvatuimmat riisiviljelmät on ne Tegalalanin rinteillä kumpuilevat riisiterassit. Itse ajoin niiden ohi matkalla Ubudiin ilta-auringon aikaan, kun ruohonkorret oikeen kylpi oranssissa valossa. Kyllä, ne oli upeen näköisiä, sitä ei käy kieltäminen, mutta peltojen väleissä mutkittelevat polut olivat myös niin täynnä turisteja, että taianomaiseen tunnelmaan vois olla, noh, vaikea päästä. Niinpä me valitaan nyt se vähän pienempi ja vaatimattomampi polku, kun lähdetään ihailemaan Balin kuuluisia riisiterasseja.
Tavataan siis Ubudin Starbucksin kulmalla, Jalan Kajengilla, just sillä kadulla, jonka laattoihin on kaiverrettu kaiken maailman iskulauseita ja mainosviestejä. Verkkaisesti lähdetään seuraamaan tietä, pikkuhiljaa matkamuistokojut vähenee ja tie kapenee. Jyrkän mäen jälkeen se loppuu kokonaan ja hiekkainen polku alkaa. Koska nyt on heinäkuu, maa on ihan kuiva, millaistakohan täällä olisi sadekaudella? Kävellään, pysähdellään, ihaillaan riisinviljeliöitä työssään, katseiden kohdatessa hymyillään leveästi niin kuin Balilla aina. Ketään ei häiritse, että ollaan täällä, eikä kukaan yritä myydä meille mitään. Vähän hassuilta me ehkä näytetään, tai ainakin mä, kun tasapainoilen pellon reunassa kamerani kanssa. Miettiiköhän viljelijä, että hei haloo, tää on PELTO?
Aurinko paistaa lähes pilvettömältä taivaalta, mutta sen lämpö on armollista eikä yhtään liian hiostavaa. Napostellaan pähkinöitä välipalaksi. Välillä ollaan ihan metässä, ja multa meinaa usko loppua kesken samalla, kun polku katoaa heinikkoon. Ollaan kuljettu peltojen viertä ja huomattu, että toisella puolen terasseja menee samanlainen polku. Jos ei haluta palata samaa reittiä takaisin, meidän olisi vähän niinku löydettävä reitti läpi peltojen. Tasapainoillaan kastelukanavan betonireunalla, kunnes huomataan kaks polkua, jotka ilmestyi kirjaimellisesti puskista eteemme. Kumman sitä valitsis? Intuutio ohjaa vasemmalle.
Ei koskaan saada tietää, mihin toinen polku vie. Meidän valitsema polku johtaa meidät kuitenkin jyrkän rinteen kautta viljelysten ylimmälle tasangolle, josta avautuvat suunnilleen ne näkymät, joista mä uskalsin haaveilla. Yksittäisistä pelloista muodostuu tilkkutäkki, jossa jokainen palanen on omassa kasvuvaiheessaan. Yhteen on just istutettu pariviikoiset taimet, toisessa korret on jo kasvaneet hyvään mittaan. Mustana loistavilta pelloilta sato on just korjattu. Kaikkien tilkkujen välissä mutkittelee sattumanvaraiselta näyttävä verkosto kastelukanavia, jotka on tietenkin oikeasti kaikkea muuta kuin sattumalta asettuneet paikoilleen terassien välissä.
Räps-räps-räps, napsin kuvia, kun sudenkorennot leikkii märän pellon yllä. Aurinko alkaa just hitaasti liukumaan taivaalla alapäin, mutta meillä ei oo kiire mihinkään. Tästä lähtien kaikki vaikuttaa selvältä, polku on hyvin näkyvissä ja viljelijöitäkin kävelee vastaan aika-ajoin. Askelletaan hitaasti takaisin kohti kaupunkia, just sopivasti ennen kuin alkaa hämärtyä. Kun ohitetaan Sari Organik -kahvila, ollaan jo reilun vartin matkan päässä Monkey Forest Roadista. Jos oltais tiedetty olevamme niin lähellä, oltais varmasti jääty jääkahville. Yhteensä parin tunnin kävelyn jälkeen tupsahdetaan takaisin Ubudin vilkkaille kaduille.
Tää reittiehdotus löytyy muuten alun perin GreenerBali-sivustolta. Tosin mä epäilen, ettei mun kävelyreittini ollut ihan identtinen tän sivuston ehdotelman kanssa, koska mä en koskaan törmännyt artikkelissa mainittuun siltaan. Enkä tosiaan tiedä, missä kohtaa menin pieleen. Tai ehkä silta on paikoillaan vain sadekaudella? Eipä sillä mitään merkitystä olekaan, tää kävely oli just hyvä näin. Täydellinen, laiska iltapäiväkävely paratiisissa nimeltä Bali. Kiitos sulle seurasta :)
Balin luultavasti kuvatuimmat riisiviljelmät on ne Tegalalanin rinteillä kumpuilevat riisiterassit. Itse ajoin niiden ohi matkalla Ubudiin ilta-auringon aikaan, kun ruohonkorret oikeen kylpi oranssissa valossa. Kyllä, ne oli upeen näköisiä, sitä ei käy kieltäminen, mutta peltojen väleissä mutkittelevat polut olivat myös niin täynnä turisteja, että taianomaiseen tunnelmaan vois olla, noh, vaikea päästä. Niinpä me valitaan nyt se vähän pienempi ja vaatimattomampi polku, kun lähdetään ihailemaan Balin kuuluisia riisiterasseja.
Tavataan siis Ubudin Starbucksin kulmalla, Jalan Kajengilla, just sillä kadulla, jonka laattoihin on kaiverrettu kaiken maailman iskulauseita ja mainosviestejä. Verkkaisesti lähdetään seuraamaan tietä, pikkuhiljaa matkamuistokojut vähenee ja tie kapenee. Jyrkän mäen jälkeen se loppuu kokonaan ja hiekkainen polku alkaa. Koska nyt on heinäkuu, maa on ihan kuiva, millaistakohan täällä olisi sadekaudella? Kävellään, pysähdellään, ihaillaan riisinviljeliöitä työssään, katseiden kohdatessa hymyillään leveästi niin kuin Balilla aina. Ketään ei häiritse, että ollaan täällä, eikä kukaan yritä myydä meille mitään. Vähän hassuilta me ehkä näytetään, tai ainakin mä, kun tasapainoilen pellon reunassa kamerani kanssa. Miettiiköhän viljelijä, että hei haloo, tää on PELTO?
Ei koskaan saada tietää, mihin toinen polku vie. Meidän valitsema polku johtaa meidät kuitenkin jyrkän rinteen kautta viljelysten ylimmälle tasangolle, josta avautuvat suunnilleen ne näkymät, joista mä uskalsin haaveilla. Yksittäisistä pelloista muodostuu tilkkutäkki, jossa jokainen palanen on omassa kasvuvaiheessaan. Yhteen on just istutettu pariviikoiset taimet, toisessa korret on jo kasvaneet hyvään mittaan. Mustana loistavilta pelloilta sato on just korjattu. Kaikkien tilkkujen välissä mutkittelee sattumanvaraiselta näyttävä verkosto kastelukanavia, jotka on tietenkin oikeasti kaikkea muuta kuin sattumalta asettuneet paikoilleen terassien välissä.
Räps-räps-räps, napsin kuvia, kun sudenkorennot leikkii märän pellon yllä. Aurinko alkaa just hitaasti liukumaan taivaalla alapäin, mutta meillä ei oo kiire mihinkään. Tästä lähtien kaikki vaikuttaa selvältä, polku on hyvin näkyvissä ja viljelijöitäkin kävelee vastaan aika-ajoin. Askelletaan hitaasti takaisin kohti kaupunkia, just sopivasti ennen kuin alkaa hämärtyä. Kun ohitetaan Sari Organik -kahvila, ollaan jo reilun vartin matkan päässä Monkey Forest Roadista. Jos oltais tiedetty olevamme niin lähellä, oltais varmasti jääty jääkahville. Yhteensä parin tunnin kävelyn jälkeen tupsahdetaan takaisin Ubudin vilkkaille kaduille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti