Optimistin odotuksia Sri Lankasta

Ennakko-odotukset. Riskaapelit mutta väistämättömät ennakko-odotukset, joita meillä kaikilla reissaajillakin on. Vaikka matkalle lähtisi kuinka avoimena ja rauhanmerkit laseissa, uskallan väittää, että jokainen, joka on itse kohteensa valinnut, myös odottaa siltä jotain. Jotain suurta, ihanaa, ikimuistoista. Parhaassa tapauksessa odotukset kuohuvat lasista yli jo ensimetreillä, kun taas pahimmassa ne saavat reissufiiliksen taantumaan jonnekin retkipatjan ja reissussa irronneen varpaankynnen tasolle. 

Oletan sen menevän niin, että mitä enemmän kohteesta ottaa selvää ennen matkaa, sitä realistisemmiksi myös odotukset muodostuvat. En taida haluta olla realisti. Oon ehdottomasti suunnittelijatyyppiä ja hommat Sri Lankan matkaa alkavatkin olemaan sopivasti paketissa. Silti mullakin on rajani - en halua tietää liikaa. Haluun yllättyä, haluun ihmetellä ja haluun myös innostua palmuista ja rannoista vaikka oonkin jo nähnyt ne kuvissa. Siispä aina jossain vaiheessa laitan stopin suunnitteluille - kun käytännön hommat on hoidettu, siirryn fiilistelemään lähdön tunnelmaa sen sijaan, että ahmisin vielä lisää opaskirjoja yömyöhään.

Aikalailla viikon päästä laskeudutaan Colombon lentokentälle ja kaksiviikkoinen seikkailu saa alkaa. Oon niin onnellinen, oon odottanut tätä reissua jo kauan. Kuten muutamien viikkojen takaisessa kirjoituksessani kerroin, on Sri Lanka mulle tuttu isovanhempieni tarinoista jo ihan lapsuudesta asti. Mummi ja ukki on reissanneet paljon, mutta mikään heidän kohteistaan ei koskaan kiehtonut mua niin kuin Sri Lanka. Tarinat punaisista banaaneista ja viidakosta. Iloisista ihmisistä ja kepinnokassa istuvista kalastajista. Mutta mitäs kun olen viime aikoina eksynyt useampaan keskusteluun tai blogiin, jossa Sri Lankan kerrotaan olleen (lievä) pettymys? En kuulkaas usko. Menitte vääriin paikkoihin. Niin. 

No ei vaan, kuten todettua, joskus joutuu pettymään. Meillä on kuitenkin niin siistejä juttuja tulossa, että hädintuskin maltan nukkua. Kun päätin lähteä Sri Lankaan, laadin nopsaan pienen budgetlistan kaikesta, mitä haluan kokea. Ja jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, saan ruksia listalta kohdan toisensa jälkeen. Ensin ne klassiset fotot Colombo-Kandy -junasta kun rata halkoo vihreitä, kumpuilevia peltoja. Sit kokonainen päivä norsujen kanssa. Tai ehkä vaan norsun. Päätin nimittäin, etten haluakaan vierailla Pinnawelan norsujen orpokodissa tehtyäni taustatutkimusta. Paikka on vähintäänkin epäilyttävä. Löysin paljon paremman, aidosti norsujen hyvinvointiin keskittyvän, oikeasti epäkaupalliselta vaikuttavan mestan. Kerron siitä reissun jälkeen.

Suunnitteilla on myös pientä patikkaa Horton Plainsin kansallispuistossa, jonka jälkeen suunnataan mun airbnb -löydölle Kataragamaan. Tämän pitäisi olla paikka, jossa turistit ei yleensä kauaa viihdy, mutta joka on kulttuurisesti tärkein kaupunki itse srilankalaisille. Kaupunki on sekä budhalaisten että hindujen tärkein kaupunki Sri Lankassa. En kyllä yhtään tiedä, miten sen meille turreille näyttäytyy, ainakin temppeleitä pitäisi löytyä. Mutta se airbnb -löytö, pieni homestaypaikka, jota kehutaan maasta taivaisiin sivulla. Järkkäävät myös safareita Yalan kansallispuistoon, ja paikan omistaja on kuulema paras mahdollinen safariopas. Siistii, kuulostaa erittäin hyvältä. Safarille siis!

Ranta- ja kaupunkikohteet sijoittuu nyt loppulomalle, toki mulla on aikomuksena upottaa varpaani hiekkaan ja unohtaa ajankulu myös tällä matkalla. Mirissaa kehuttiin vielä vuosi sitten ilmestyneessä Mondossa rauhalliseksi ja aidoksi vaihtoehdoksi Bentotalle ja Unawatunalle. Sieltä pääsee myös valaita bongaamaan ja löytyy muutama joogakoulu, eli mesta tuntuu oikein passelilta mulle. Gallen kautta palataan sitten lähtöruutuun, kun kaksi viikkoa on hurahtanut. Kun kattelen tuota matkasuunnitelmaa, niin ei tätä kyllä taaskaan voi lepolomaksi kehua. Mutta levätään sit vikana päivänä Negombossa. Tai jotain.

Matkalla on tietysti muuttuvia tekijöitä, etenkin reppureissuilla, kun ollaan paljon julkisen liikenteen varassa. Kun pitää mielessä, että tärkeintä on matka, eikä määränpää (juu en keksinyt tätä ite), niin hommat luistaa lähtökohtasesti paljon paremmin. Ilmeisesti liikenne toimii kuitenkin ihan okei Sri Lankassa, vaikka onkin hidasta. Ja jos jotain menee pahasti pieleen, niin rahalla saa ja hevosella pääsee, vai miten sitä sanotaankaan...

Yks juttu, mistä Sri Lankaan liittyen netissä puhuttiin, oli ne ihmiset. Sanottiin, että turismi olis jo tehnyt tehtävänsä ja länkkärit olis käveleviä pikku dollarinseteleitä paikallisten silmissä. Ihmisiinhän ei voi vaikuttaa. Vai voiko? Kyllä muuten voi. No juu, en todella ole mikään mentalisti, kunhan haluun vaan uskoa, että metsä vastaa just niinku sinne huudetaan. Sydän auki, hymyssä suin, aidosti ihmisistä kiinnostuneena saa useimmiten tervetulleen vastaanoton missä vain. 

Niin. Vaikka pessimisti ei pety, mieluummin näivettyisin kotiini kuin lakkaisin hehkuttamasta tulevia matkojani tai laskisin odotusten riman tarkoituksellisesti matalalle. Se ei vaan oo mua. Niin että mulla on aikamoiset riskit kokea pettymyksiäkin. Harvoin niitä on kuitenkaan tielleni osunut. Oon kai vähän hattarapää. Sydän pampattaa, en oo pysyy housuissain, enkä vaihtais tätä fiilistä yhtään mihinkään. Kiitos sille, joka keksi lentokoneen. Ja rinkan. Ja nerokkaan matkakokosen pyyhkeen, jonka sain joululahjaks. Eniten kiitos kuitenkin sille, joka keksi maailman.

Sori nää kuvat. Mä oon Nina ja tykkään norsuista. Ja ystäväni, joka toi mulle tän taulun Etelä-Afrikasta, tietää sen.