torstai 14. heinäkuuta 2016

Mammojen pyykkiranta | Guatemala

Atitlán ja sen kylät on kohdelleet meitä erinomaisesti. Neljä yötä San Pedrossa on nyt nukuttu (vaihtelevalla menestyksellä, viime yönä vetelin ysituntiset, jee!). Tässä pikkukylässä on ollu kaikki mitä mä tarvitsin potkaistakseni lomareissun käyntiin - sopivan vaatimattomat mut enemmän kuin riittävät palvelut, pienet välimatkat naapurikyliin, herkullista ruokaa, lungi meininki ja ihanan tervetullut fiilis myös paikallisväestön puolesta. Niin ja poreallas.

San Pedron lisäksi ollaan vierailtu hippimeininkiin kallellaan olevassa San Marcosissa sekä alueen suurimmassa kylässä Santiagossa. 

Santiago oli ihan extempore, ja onneks käväistiin, sillä oisin voinut jäädä vielä tunneiksi istumaan kylän keskusaukiolle katselemaan leikkiviä lapsia, hymyilemään typerästi vanhoille herrasmiehille olkihatuissaan ja osoittamaan sanatonta ihailua rouville, jotka kantoivat päänsä päällä vadissa päivän satoa torille myytäväksi. Atitlánin alue on maya-intiaanien kotiseutua. Tänään jatkan matkaa toiselle puolen järveä, kotimajoitus odottaa ja toivottavasti opin paljon uutta näistä hymyilevistä ihmisistä.

Hotlalla oon seurannu päivä toisensa jälkeen, kun mammat pyykkää rantavedessä perheensä pyykit. Aamusta myöhäiseen iltapäivään joku on jatkuvasti hankaamassa kirjavaa kangasta kiveä vasten ja puristamassa pesuvesiä vaatteista pois. Sitten vaatteet lentää saaviin ja saavi nousee kevyesti pään päälle, kuinkas muutenkaan.

Musta tuntuu, et täällä ei oo viikonpäiviä. On vaan aamuja ja järvi, joka on aina aamun sarastaessa paikoillaan. Ehkä oon väärässä, ehkä rouvilla on tarkat päivät. Pyykkipäivät.











Ps. Aamulla kun tein jumpan NÄISSÄ maisemissa, hotellin talkkari kysy multa ystävällisesti naama peruslukemilla, että eikö tuollainen rehkiminen väsytä. Olin hetken hiljaa, vilkaisin järvelle ja sanoin, että tavallaan juu. Mitä tohon voi oikeen vastata, kulttuurissa jossa kunnosta pidetään huolta raskaalla työllä, jos pidetään. Virnisteltiin vielä iteksemme molemmat. Mä sille, kuinka ikinä voisin väsyä tällaisiin treenimaisemiin, talkkari varmaankin huvittavalle punanaamaiselle gringalle, joka vapaaehtoisesti laittaa itsensä hikoilemaan. Pääasia kai, et molempia hymyilytti.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti