lauantai 17. syyskuuta 2016

Eilisen uutisia Guatemalasta

Vietin viime syntymäpäiväni Atitlánilla San Pedrossa. Oon heinäkuun lapsi, ja koska mun lomakin on ollut viimeiset kolme vuotta heinäkuussa, oon saanut herätä monena synttäriaamuna kaukaa kotoa. On aivan mahtava synttärilahja saada viettää päivä tällaisissa maisemissa.


Tää kirjoitus ei kuitenkaan liity sen enempää mun synttäreihin, vaan toimii ainoastaan löyhänä aasinsiltana postausideaani, jonka sain aamukahvin ääressä tuona samana aamuna, kun otin jälleen askeleen kohti kypsää kolmenkympin virstapylvästä. Käteeni osui aamiaista odotellessamme päivän lehti, jota aloin uteliaana selaamaan. Mitkä ovat Guatemalassa maanantaipäivän polttavia puheenaiheita? Millaiset uutiset korostuvat? Onko huonoja enemmän kuin hyviä? Vaikka tunsin istuvani seesteisessä paratiisissa, tiesin kuitenkin ympäröivän yhteiskunnan olevan monisävyinen ja haasteellinen monella tapaa. Katsotaan siis, mistä Guatemalan Prensa Libre kirjoitti 11. heinäkuuta vuonna 2016...


Etusivulla komeilee aika itsestään selvästi maailmanmestaruutta juhlivan Portugalin fudismaajoukkueen kuva - finaalihan pelattiin edellisenä päivänä. Talouden pääuutinen sen sijaan liittyi Bono 14- nimiseen valtion lainaan, jolla pyritään elvyttämään Guatemalan taloutta. Guatemalan pankki vapauttaisi tulevana torstaina eli neljästoista päivä yhteensä 31 000 000 000 quetzalia guatemalalaisten lainattavaksi. Ulkomaan uutisista taasen kanteen pääsi Venezuela, jonka kansalaisten kerrottiin marssineen joukolla rajan yli Kolumbiaan etsimään ruokaa perheilleen. Paikallisuutisista kannessa olivat myös bussiväkivalta ja talousrikoksiin syyllistyneet hotellinpitäjät.

Ehkä mielenkiintoisin uutinen löytyi kuitenkin lehden sisäsivuilta: Éxodo de niños deja huella en Nahualá - lasten "joukkopako" jättää jälkensä Nahualaan. Enpä napannut kunnon kuvia juuri tästä artikkelista, mutta kerron lyhyesti sen sisällöstä. Artikkeli löytyy myös espanjaksi linkin takaa.

Useat Sololán Nahualássa (eli Atitlánin vastarannalla San Pedrosta) asuvat yhteisöt taistelevat Yhdysvaltoihin kohdistuvan maastamuuton kourissa. Esimerkiksi Panimajássa luokkahuoneet jäävät vajaiksi ja kadut loistavat tyhjyyttään, kertovat opettajat ja kylän johtajat. Uutinen kertoo, että koululaisten määrä tällä alueella on laskenut puolella viidessä vuodessa. Vuonna 2011 Panamaján peruskoulussa oli 200 oppilasta, tänä vuonna heitä on kirjoilla vain 102. Maastamuuttoa vähentämään pyrkivän Quédate -ohjelman mukaan Nahualásta on lähtenyt vaaralliselle matkalle kohti Yhdysvaltoja noin kymmenentuhatta kyläläistä. 

Köyhyys ajaa Yhdysvaltoihin, julistaa otsikko. Elämä kuitenkin harvoin muuttuu paremmaksi rajan takana. Jenkkiviranomaiset kertovat pidättäneensä tammi-huhtikuussa 81 alaikäistä guatemalalaista PÄIVÄSSÄ. Suurin osa pidätetyistä lapsista on kotoisin Huehuetenangon, Quichén, Totonicapánin, San Marcosin ja Sololán alueelta, eli juuri sieltä, missä suurin osa asukkaista kuuluu johonkin alkuperäisväestöryhmään.

Artikkelin lukeminen sai mut miettimään jälleen kerran, miten kaksi niin erilaista todellisuutta, mun ja vaikka jonkun nahualálaisen teinitytön, voi edes mahtua tälle samalle maantieteelliselle alueelle. Mutta totta kai voi, sehän on selvää, on vaan aivan eri asia lukea köyhyydestä vaikka punaisen ristin kuukausikirjeestä kotisohvalta kuin ihan vierestä. Tässä jutussa kerrottiin myös keinoista, joilla maastamuuttoon pyritään tarttumaan. Quédate-projekti järjestää nuorille suunnattuja kursseja, joilla opetetaan englantia, tietotekniikkaa, viestintää ja matkailupalveluiden perusteita. Tavoitteena on tietenkin antaa valmiudet luoda pohja tarpeeksi hyvälle toimeentulolle, jotta maastamuutto ei enää houkuttelisi nuoria. 




Ulkomaan uutisten pääjutussa kerrottiin, kuinka 25 000 venezuelalaista käveli rajan yli Kolumbiaan hakemaan ruokaa. Tämä Kolumbian ja Venezuelan raja oli ollut suljettuna pitkään, mutta Kolumbian viranomaiset päätyivät avaamaan sen väliaikaisesti Venezuelan hankalan tilanteen vuoksi. Rajan sulkeminen oli Venezuelan presidentin päätös, jota kolumbialaiset päätyivät uhmaamaan nälkää näkevien ihmisten edessä. Aika hurja uutinen tämäkin.

Ulkomaan uutiskynnyksen ylitti myös Puerto Ricon San Juanissa järjestetty ammattitaksinkuljettajien mielenosoitus Überia vastaan. Vaikka Über-auton ajaminen on Puerto Ricossakin kielletty sakon uhalla, ilmeisesti uhkailu ei täälläkään sitten toimi tarpeeksi tehokkaasti.

Sanomalehdessä kerrottiin myös uudesta ammattikoulutuksesta, jonka Guatemalan liikkuva poliisi järjesti paikallisille linja-auton kuljettajille. 150 Chimaltenangolaista kuskia pääsi koulutuksen ensimmäiseen osaan.





Siirrytään sitten hyvä elämä -osastoon. Kaljuuntuminen voi johtua monesta syystä, mutta sitä voidaan hoitaa. Artikkelissa puhuttiin uudesta 3D -teknologiasta, jota käytetään hiusimplanttien istutuksen tukena. Jutun lopussa on palvelua tarjoavan firman nettisivusto - näköjään maksettuja artikkeleita löytyy myös Guatemalan suurimmasta päivälehdestä...


Tän jalkapalloaiheisen etusivun siivittämänä mun oli muuten pakko tsekata, millaista menestystä Guatemalan jalkapallomaajoukkue on arvokisoissa niittänyt. Maailmanmestaruuskisoissa se ei ole ollut kertaakaan, mutta olympialaisiin se on osallistunut kolmesti vuosina -68, -76 ja -88. Väli-Amerikan cupissa menestys on ollut vaihtelevaa: Vuonna 2001 Guatemala voitti mestaruuden ja vuonna 2014 se tuli kakkoseksi. Myös vitos- ja kutossijoja jengiltä kuitenkin löytyy ihan viime vuosilta.


Hauska muuten, miten Walmart tarttui heti tuohon Bono 14 -lainaan koko sivun mainoksellaan. Lainaa vaan pankista ja ostoksille! No, kulutuksen kirittämiseenhän tuo laina lanseerattiinkin. Silti mua välillä mietityttää lattareiden kulutuskäyttäytymisen amerikkalaistuminen, jota olen itse tosin todistanut lähinnä Panamassa. Sitä vaan toivoisi, ettei kukaan ottaisi enempää lainaa, kun voi maksaa takaisin.

Tällaisia uutisia luin aamun lehdestä 29 -vuotisaamunani. Jos osaisin kaikkia maailman kieliä, lukisin lehden ihan joka maassa, jonne matkustan. Mitä enemmän opin ympäristöstäni, sitä enemmän saan reissustani irti. Mites sinä? Haluatko tietää, mitä ympäröivässä yhteiskunnassa tapahtuu, vai otatko mieluummin etäisyyttä uutismaailmaan?


2 kommenttia:

  1. Tämä oli yksi mielenkiintoisimmista blogiteksteistä pitkään aikaan. Ehkä sen takia, että tykkään itsekin lukea uutisia maailmalla (ja kotona) ja Guatemala kiinnostaa. Paikallinen uutislehti kertoo kyllä aika paljon maasta ja kulttuurista, olispa mahtavaa tehdä vastaavaa analyysiä aina reissatessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tästä kirjoituksesta oli iloa muillekin kuin mulle :) mäkin olen myös kotioloissa kova lukemaan uutisia - oli mielenkiintoista muuten huomata, ettei Prensa Libressä ollut yhtään uutisia Euroopasta... maailma näyttää erilaiselta toisesta uutisvinkkelistä.

      Poista