...Ja kylän seiniä koristava, värikäs katutaide toimivat mun malleina, kun harjoittelin valokuvaamista Guatemalassa. Matkaan tässä postauksessa kuvien muodossa takaisin Atitlánjärven San Pedroon, jonka rentoa ja idyllistä meininkiä suositan ilomielin kaikille Guatemalan matkailijoille.
Opetettiinko sulle lapsena, että katukoiria ei saa silittää? Niin mullekin. En ole vuosiin totellut.
Oikeasti nyt on käynyt niin, että muutosvoimalla ladattu syksy on hyökännyt mun kimppuun ja saanut mut suuntaamaan vimmaisen katseeni hetkeksi enemmän tulevaan kuin menneeseen. Kesälomasta tarinoiminen täällä blogissa tuntuu just nyt vähän hölmöltä. Olis pitäny kirjoittaa nopeammin, rykäistä tekstiä toisen perään, tuottaa arkistoon juttuja julkaistavaksi. Olla oman elämäni pieni juttunikkari, tehokas ja kaukaa viisas. Mutta ei, oon antanut juttujen syntyä omalla painollaan, välillä tekstiä on syntynyt vähän hapuillen ja inspiraation tasot vaihtelevat päivästä toiseen. Enemmän on niitä laiskoja päiviä.
Oikeasti musta on ihan ok, että blogi jää välillä taka-alalle ja muu elämä haukkaa isomman osan mun ajastani, tämähän on yksi mun harrastuksista. Toisaalta, silloin kun kirjoitan, haluaisin tekstieni olevan lukemisen arvoisia. Nyt ei tunnu irtoovan yhtään mitään. Tiesin kyllä vuodenvaihteessa blogiani aloitellessa, että näitä fiiliksiä varmaankin tulee ja päätin, etten antaisi sen stressata. Kyllä se inspis sieltä taas ilmaantuu aikanaan. Ehkä joudun hakemaan sitä Lontoosta ensi viikolla.
Parempi siis sulkea kone, laittaa kynttilät palamaan ja raottaa partsin ovea niin, että syksyn tuoksu pääsee sisään. Kyllä mun runosuoneni tästä vielä puhkeaa kukkaan ja pääsen jatkamaan Väli-Amerikan juttuja Belizestä. Kuka tietää, vaikka se tapahtuisi ihan vaikka ylihuomenna.
PS. Eläinrakkaille tiedoksi, että nämä San Pedron katukoirat olivat todella hyvässä lihassa ja onnellisen näköisiä tyyppejä. Kai koirat ovat tavallaan jonkun, vaikka kukaan ei tiedä tarkkaan kenen. Ruokitaan siis varmuuden vuoksi myös naapurin rakki, tuumasi kahvilanpitäjä portinpielessä seisoskellessaan. Ihania hauvoja, kerta kaikkiaan. Ja ihmisiä.
Niin tuttuja paikkoja taas! Samoja katumaalauksia oon mäkin kuvaillut :D Ja noi San Pedron koirat oli kyllä maailman symppiksiä. Siellä ne vaan makoili kadun reunassa ja ravintoloiden pöytien alla ja sitkun joskun harvoin niiden piti oikeasti siirtyä sivuun niin sit ne loi niitä syyllistäviä "onks ihan pakko" -katseita :D
VastaaPoistaMullakin tulee välillä ihan totaallisia stoppeja bloggaamiseen ja silloin kaduttaa ettei tullut kirjoiteltua enempää silloin kun sitä inspistä riitti. Oon kuitenkin todennut että ihan turha mun on blogista stressata. Jos jotakuta mun jutut kiinnostaa niin kyllä ne varmasti jaksaa niitä hitaammallakin tahdilla lukea :)
San Pedrossa oli kyllä muutenkin niin lungi ja seesteinen fiilis, tykkäsin siitä ja sen hauvoista tosi paljon :)
PoistaOnneks matkatarinat tai vinkit ei vanhene kovin nopeasti, joten viiveellä kirjoittelu haittaa ehkä enemmän mua ku monia lukijoita... kiva muuten kun kommentoit, mikään ei tsemppaa kirjottamaan paremmin kun kiva viesti kommenttiboksissa :)