Kotona taas. Paluumatka Sri Lankasta oli aika puuduttava, pitkä lento Colombosta Lontooseen meni jotenkuten koomaillen ja liiemmin tunteja laskematta, mutta Heatrow:lla parin tunnin vaihto tuntu ikuisuudelta ja reilu parituntinen Lontoo - Helsinki -pätkä kolmelta sellaiselta. Kyllä maistu uni viime yönä.
Mutta joo, ei vide miten ihana reissu takana onkaan. Kohtalaisen liikkuva sellainen tällä kertaa (siis ei urheilumielessä!), mutta niin kuin silloin väsyneenä kuuden aamuherätystä kelloon illalla taas näppäillessä kelailin, jälkeenpäin kaikki on sen arvoista. Eikä niitä kuuden herätyksiä niin montaa ollu. Neljä vaan. Muuten elettiin ilman herätyskelloa. Ja melkeen ilman kelloakin.
Matka alkoi Colombosta, josta mieleeni jäi lähinnä kuumuus ja yllättäen hiljaiset kadut.
Colombo. Odotin, että olisit sekava ja kaaottinen. Olitkin hiljainen, lähes seisaalleen nukahtanut, kun ajeltiin tuktukilla Tripadvisorin suosittelemaan ruokapaikkaan vain todetaksemme, että se on kiinni. Siis eiks siesta olekaan espanjalainen juttu? Yhden asian mä tuktukin kyydistä väsyneillä aivoillani tallensin, kun ajettiin rannan ohi. Sadat colombolaisperheet siinä piskuisella kaupunkirannalla viettämässä sunnuntaita yhdessä. Lapset lennättämässä leijoja, kundit potkimassa palloa, äidit ja isät tekemässä jotain, mitä ne nyt yleensä tekee. Katsomassa varmaan rakastaen lapsiaan. Oltiin niin kaukana, etten nähnyt kunnolla. Syötiin sitten muuten hyvät biryanit juna-asemalla, muovituoleissa, paikassa jonka nimeen en kiinnittänyt mitään huomiota. Kuitenkaan, Colombo ei puhutellut mua (matkapäiväkirjasta 28.2.).
Saavuttiin Colombon lentokentälle helmikuun vikana sunnuntaina alkuiltapäivästä. Allekirjoittanut oli aikamoisessa tokkurassa matkan jäljiltä, onneksi ystäväni oli paljon skarpimmalla aivokapasiteetilla liikkeellä. Olin kuitenkin etukäteen tulostanut (juuri tyypillistä pitkien lentojen aiheuttamaa tokkuraani varten) kaikki maailman ohjeet ja vaihtoehdot matkantaittoon lentokentän ja Colombon kaupungin välillä.
Päädyttiin käyttämään ensimmäistä listalla olevaa vaihtoehtoa, eli bussia. Bussit löytyvät lentokentän ulostulon vasemmalta puolelta, käveltiin noin sata metriä ennen kuin törmättiin ekaan bussiin. Bussin numeron piti olla 187-E3, muttei siinä meidän bussissa mitään numeroa ollut. Sen sijaan siinä oli telkkari, kunnon kajarit ja värivaloja. Jee.
Bussimatkan piti kestää lähemmäs kaksi tuntia, joten oli iloinen yllätys, kun matka taittuikin alle tunnissa. Lentokentän ja Colombon välille nimittäin avattiin pikatie vuonna 2015, eli tietoni bussimatkan kestosta oli vanhentunut. Bussi ei ollut tupaten täynnä ja kustansikin vain 110 rupiaa eli noin seitkytä senttiä, ja jätti näppärästi kaupungin keskustaan, josta napattiin vikoilla voimilla tuktuk hotellille. Mä jäin koomailemaan, kaveri lähti kävelylle.
Meille Colombo oli vain pakollinen hengenveto ennen matkan todellista ensimmäistä määränpäätä eli Kandyä. Mun päikkäreiden jälkeen lähdettiin etsimään ruokaa, ja saatiin ensimmäinen oppi kaupungista: Ravintolat on kiinni lounaan ja illallisen välillä. Tulipahan ajeltua kaupungin rantakatua vähän edestakaisin. Kaverini oli nähnyt avoimia kuppiloita rautatieasemalla, joten suunnattiin sinne. Samalla varattaisiin liput seuraavan päivän Kandyn junaan.
Biryanit (riisikasvispaistos) nassuun ja ensikosketus myöhemmin matkalla olennaiseksi osaksi ruokaympyrääni muodostuneisiin roteihin hoitui nopeasti kansankuppilassa. Sitten reippaasti varaamaan niitä junalippuja. Meidän kuva matkankulusta oli yhtä kirkas kuin Colombon sininen taivas sinä iltapäivänä, joten itkuhan siitä meinasi simmuun tulla väsyneellä, kun virkailija sanoi, ettei haluamaamme puoli yhdentoista junaan ole enää paikkoja jäljellä. Siis suunnitelmiako pitää lähetä muuttamaan tässä aivotilassa? Apua.
Saatiin sitten liput puoli yhdeksän express -junaan, haluamaamme kakkosluokkaankin vielä. Just ja just selvisin kahden tunnin aikataulumuutoksesta. Otettiin kakkosluokka muuten siksi, että ykkösessä on KUULEMANI mukaan ilmastointi ja ikkunoita ei saa auki. Todella kylmää ja tylsää siis. Nämä kakkosluokan liput kustansi 600 rupiaa kappale, lippuja oli eri juniin sekavasti vähän erihintaisia, mutta edullistahan tuo junamatkailu Sri Lankassa meille länkkäreille on.
Mä siis suosittelen, että Colombosta Kandyyn matkaavat kävisivät varaamassa lippunsa mahdollisimman ajoissa - kakkosluokatkin on junissa aika pieniä, ja junia tosiaan myydään loppuun. Kolmosluokka sopii sellaiselle seikkailijalle, jota tungos, hiki, seisominen ja ahtaus eivät haittaa. Ovat nimittäin melko tupaten täynnä. Kolmosluokkaan kuitenkin ymmärtääkseni saa aina lippuja, koska sinne ei oteta varauksia. Kandyyn pääsee Colombosta myös bussilla. Onneksi otettiin juna. Pari päivää myöhemmin nimittäin hypättiin puolesta välistä matkaa ääriään myöten täynnä olevaan Colombo - Kandy -bussiin, jossa matkustettiinkin sitten etuoven portailla. Ovi auki tietenkin, että ilmanvaihto pelaisi. No, olihan se aika jännää.
Toinen syy suosia junaa reitillä Colombo - Kandy tulee tässä:
Tää oli yks mun elämäni parhaista junamatkoista, kiistatta ainakin topkolmosessa. Kun saavuttiin Kandyyn kaks ja puol tuntia myöhemmin, tunsin viimein olevani kuivilla lentorasituksesta ja valmiina seikkailuun. Tää on varmasti ikimuistonen maa, kelasin kun katsoin kolmosluokan oviaukosta roikkuvia, nauravia naamoja Kandyn asemalla. Niinhän se olikin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti