tiistai 19. heinäkuuta 2016

Antigua B/W

Kaksi Antigualle, Guatemalan entiselle pääkaupungille omistettua päivää ovat jo ohi, ja kirjoittelen tätä tekstiä Cobán -nimisessä kaupungissa suunnilleen keskellä Guatemalaa (kai). Palelen riippukeinussa peiton alla, ihan suomenkesämeininki siis.

Sen tarkemmin nyt tässä välissä Antiguan päivien kuvailuun tai ylipäätänsä mihinkään syvällisempään selostukseen matkan kulusta sortumatta haluan julkaista muutamia mustavalkokuvia tästä Unescon maailmanperintökohteesta. Antiguaa sanotaan Keski-Amerikan parhaiten säilyneeksi kolonialistiseksi kaupungiksi ja sen viivotinsuorat mukulakivikadut tosiaan kielivät konkistadorien vaikutuksesta kaupungin syntyyn. Vaikka Antiguan kivitalojen julkisivut loistavat sateenkaaren väreissä, tykästyin kovin siihen, miltä mesta näyttää mustavalkoisen filtterin läpi. 

Guatemalaa ja kohteitamme tuun käymään tiukemmin läpi vasta matkan jälkeen. Ei täältä reissun päältä kannata tuhlata aikaa kännykällä räpeltämiselle saatikka jättää postauksia puolitiehen matkaväsyn tai ajanpuutteen takia. Välillä on kuitenkin kiva päivittää fiiliksiä reissun aikana - sellaisissa postauksissa on aina omanlaisensa, inspiroitunut lataus.  

Nyt kuitenkin luvatut mustavalkoräpsyt Antiguasta, sitten iltapala ja punkkaan, huomenna matka jatkuu Floresin kaupunkiin.













2 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia! Kiva kuulla lyhyitä päivityksiä matkan päältä. Mullekin käy usein sama, ettei reissussa ehdi kirjoittaa, mutta kotiin palattua on mieli täynnä juttuideoita. Mukavaa reissun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon:) tietyllä tavalla olis kiva kirjottaa enemmänkin, ajatuksia on paljon ja tunteitakin matkalla tulee koettua laidasta laitaan, mutta ehkä on kuitenkin hyvä idis syventyä matkapostauksiin sitten ajan kanssa ja vähän etäältä, kun reissu on ohi...ettei mene ihan sillisalaatiksi kirjoitukset :D

      Poista