Belizen Caye Caulker oli täydellinen päätöspiste meidän minirundille Väli-Amerikassa, rantaa ja vesileikkejä on kiva saada aina sopivassa suhteessa ujutettua lomaan kuin lomaan. Belize on varmasti paljon muutakin kuin paratiisisaarta, mutta mun kokemukseni maasta rajoittuu nyt tälle kahdeksan kilometrin pituiselle kaistaleelle Karibianmeressä.
Aloin itse asiassa oikein miettimään, että miltä Manner-Belizen maisemat näyttivätkään matkalla Floresista Belize Cityyn. Tie rajalta rannikolle oli suora ja maisema ympärillä vehreä. Koko matkan ohitse vilisi tienpientareella astelevia ihmisiä. Koululaisia, teinejä, mammoja ja pappoja. Nuoret naiset tiukoissa farkuissaan ja avarissa kaula-aukoissaan, tuttua karibialaista ylpeyttä olemuksessaan. Voimakasrakenteinen, harmaahapsinen isoäiti lapsenlapsi käsipuolessaan. Ja ne mennoniittavaunut, joista aiemmin mainitsin. Värikästä.
Matkustimme Guatemalasta Belizeen jälleen helposti ja stressittömästi shuttlella. Löysin netistä jonkun jenkkibloggaajan kirjoituksen siitä, miten Floresista pääsee paikallisliikennettä käyttäen Belize Cityyn. Kun jutun lopussa kirjoittaja totesi, että rahaa säästyi kokonaiset viisi USD:tä ja aikaa meni aamusta myöhäiseen iltapäivään, päätettiin buukata tylsä turismo wifeineen taas allemme.
Tingittiin lähtöhintaa jonkin verran alas, eikä lopulta voitu hylätä saamaamme tarjousta. Meidän kanssa samalla dösällä matkustanut espanjalaistyttö oli tosin saanut vielä paremman hinnan - oon todennut tän jo useasti, mutta Guatemalassa kannattaa tinkiä. Kuljetuksemme maksoi 225 quetzalia eli 28 euroa henkilöltä - tähän sisältyi venekuljetus saareen. Pelkkä venekuljetus maksoi satamasta ostettuna 15 amerikan dollaria.
Matka Floresista Caye Caulkerille alkoi kahdeksalta matkatoimiston paahtoleipäaamiaisella. Sitten rinkat heitettiin pikkubussin katolle ja startattiin matka. Guatemalan puolella ajelimme pitkään samaa reittiä kuin Tikalin kansallispuistoon mennessä, kunnes tie risteytyi kahdeksi ja bussi jatkoi Melchor de Mencos -kyltin osoittamaan suuntaan. Matkatoimiston pojat pelottelivat meitä aiemmin sillä, että shuttlet täyttyvät nopeasti, mutta ainakin tämä kiesi oli puolityhjä. En enää tässä vaiheessa jaksanut pahastua siitä, että myyntimies onnistui taas vähän viilaamaan meitä linssiin.
Saavuttuamme rajalle meitä oli ensimmäisenä vastassa rahanvaihtajakaveri. Päätettiin vaihtaa vaan parikymppiä, koska uumoiltiin, että tyypin kurssi ei olisi ehkä ihan edullisimmasta päästä. Rahanvaihdon jälkeen heitettiin rinkat selkään ja paineltiin porukalla maastapoistumistiskille. Maastapoistumisleimat iskettiin vuoronperään kaikille ja Guatemala jäi taakse.
Belizen ja Guatemalan välinen raja oli helppo ja mukava ylittää. Belizen maahantulotiskeillä istui molemmilla niin lungit kaverit, että mun oli ihan pakko tarkistaa, jäikö leimasta mitään jälkeä passiin. Rajalla pääsi myös siistiin vessaan. Toisella puolella rajaa vaihdoimme myös isompaan bussiin, jonka kyydissä matkattiin Belize Cityyn ja satamaan asti. Sama dösä jatkoi Chetumaliin Meksikoon. Yksi kyytiläinen oli päättänyt skipata Belizen ja reissata suoraan fishtacojen luvattuun maahan.
Ensivaikutelmani Belizestä oli siis kovin ruraali. Ja monikulttuurinen. Odotin näkeväni myös piskuisen pääkaupungin Belmopanin bussin ikkunasta, mutta harmikseni pikatie vei meidät suoraan Belize Cityyn. Olimme pikavenesatamassa yhden maissa ja perillä saarella kahdelta. Speed boat -matka Belize Citystä Caye Caulkerille kesti noin neljäkymmentä minuuttia. Köpöttelimme peräkanaa veneestä laiturille etsimään matkatavaroitamme. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja tuulenhenkäys oli kuuma. Laskin rinkkani maahan ja huokaisin hikisenä - missio me, saari, hiekka ja palmut suoritettu.
... kookosriisin tuoksuiseksi. Ei ehkä yllättänyt, mutta suurin osa ruoasta tarjoillaan kookosriisin kera. Kookosriisi linkittyy mun mielessä ehdottomasti kaukomatkailuun ja lämpimille leveysasteille, eikä tätä herkkua tee edes kotona mieli. Kookosriisiä sai niin kadulta kuin kalleimmista ravintoloistakin. Toinen suosittu riisi oli papuriisi, rice & beans.
...karibialaiseksi, isolla K:lla. En odottanut yhtä lungia meininkiä Belizeltä, kuin mihin Panaman ja Costa Rican Karibian puoleisella rannikolla oon törmännyt. Ehkä ajattelin, että britit olisivat jättäneet edes jotain jäämiä jäykkyydestä kulttuuriin. Todellisuudessa go slow -kehotus on Caye Caulkerin motto, ja meno sen mukaista. Niin paljasvapaiset lapset, kuppiloiden ovilla norkoilevat koirat kuin snorklausretkiä kaupittelevat rastapäät taisivat tietää, mitä downshiftaus tarkoittaa, jo ennen kuin aate termi keksittiin.
Karibialainen oli tietysti myös infrastruktuuri - korkealle paalujen päälle rakennetut talot ja toinen toistaan värikkäämmät maalipinnat saarella oli ilo mun silmälle.
...hummerin ystävän unelmaksi. Hummeri oli useimman tasokkaammaksi itsensä profiloivan ravintolan listalla. Kuulemani mukaan taso vaihtelee aika lailla, ja sainkin onneksi hyvät suositukset yhteen ravintolaan sille illalle, kun päätin lohkaista hupenevasta matkabudjetista leijonanosan tähän harvinaiseen herkkuun. Ai nami, tää oli niin tuoretta, niin maukasta, niin aidon makuista. Ja täydellinen kypsyys.
...loistavaksi tukikohdaksi sukeltamaan ja snorklaamaan haluaville. Belizen ja Meksikon Yucatanin niemimaan edustalla sijaitsee maailman toiseksi suurin valliriutta Suuren Valliriutan jälkeen. Belize on onnistunut suojelemaan omaa osuuttaan jo vuosikymmenien ajan tiukalla kontrollilla. Ei siis ihme, että vesiä kehutaan. Mekin kävimme snorklaamassa. Näin manaatteja!
...Guatemalaa noin kaksi kertaa kalliimmaksi. Moni Belizestä Guatemalaan matkustanut varoitteli Belizen päiväbudjettinsa olleen huomattavasti suurempi, kuin Guatemalassa. Ja tottahan sen olikin, edullisin ateriamme, vihannekset nuudelilla katukeittiössä, maksoi 7 Belizen dollaria eli kolme ja puoli euroa. Ananas kaupassa maksoi 10 dollaria eli melkein viisi euroa!
...sokerihiiren unelmaksi. Tai kauhuksi, miten sen ottaa, heh. Artesaanijäätelöä, pirtelökojuja, amerikkalaistyylisiä munkki- ja donitsikahviloita ja tietenkin banaanilettuja hedelmäsalaatteineen oli tarjolla runsaasti. Saaren erikoisuus on kiska, josta saa uppopaistettuna muun muassa snickersiä ja oreo-keksejä. Huh!
...aika amerikkalaiseksi. Jenkithän löysivät Belizen paratiisirannat jo vuosikymmeniä sitten, eikä saaren turistien yleisin kansallisuus jäänytkään millään tavoin epäselväksi. Punakaksi palanutta ihoa, xxxl-kokoista matkamuistopaitaa ja golf-autoja, joilla ajellaan surutta muutaman sadan metrin matka kokista ostamaan. Kumma kyllä, jenkkimeininki ei edes häirinnyt mua. Lähinnä se nauratti satunnaisesti. Heinäkuu ei ole Belizessä korkeasesonkia, eikä turisteja ollut liiaksi. Meininki oli rento ja iloinen, ja belizeläiset todella mukavaa porukkaa.
...todella rauhalliseksi! Mikään bilekohde Caye Caulker ei ole. Viimeisinkin rantabaari sulki ovensa kahdeksan maissa. Kun illallisaika yhtenä iltana venyi lähemmäs yhdeksää, oltiin oikeasti huolissamme siitä, saataisko mistään enää ruokaa. Pääkatu oli aivan tyhjä jo yhdeksältä. Nukuin Belizessä kuin tukki.
...kaikesta (turismista) huolimatta aidoksi. Ja värikkääksi. Mä tykkäsin Caye Caulkerista ja päivät suloisessa, paalujen päälle rakennetussa puutalossa menivät oikeastaan todella nappiin. Ihana Sophie´s Guest Rooms sijaitsi aivan saaren pohjoisessa päädyssä, sopivan syrjässä pääkadusta.
Tää majoitus oli todellinen löytö - yö kahden hengen huoneessa maksoi 30 amerikan dollaria, muualla hinnat lähti oikeastaan viidestäkympistä/yö. Muutama tutuksi tullut matkakaveri asui yhdessä saaren hostelleista, ja se oli kuulema kauhein murju, missä tyypit olivat koskaan asuneet... Hinta-laatusuhde ei vissiin ihan aina näillä turismista elävillä Belizen saarilla kohtaa, mutta huolellinen esityö kantoi meidän kohdalla taas hedelmää. Meidän rannalta oli myös saaren parhaat auringonlaskut ♥
Muuten, useimmat Caye Caulkerin parhaista kuppiloista ovat piilossa pikkukatujen päissä tai palmupensaiden takana. Vinkit niin pihistelyyn, vegeilyyn kuin kuninkaalliseen hummeri-illalliseenkin annan seuraavassa postauksessa.
Matkustimme Guatemalasta Belizeen jälleen helposti ja stressittömästi shuttlella. Löysin netistä jonkun jenkkibloggaajan kirjoituksen siitä, miten Floresista pääsee paikallisliikennettä käyttäen Belize Cityyn. Kun jutun lopussa kirjoittaja totesi, että rahaa säästyi kokonaiset viisi USD:tä ja aikaa meni aamusta myöhäiseen iltapäivään, päätettiin buukata tylsä turismo wifeineen taas allemme.
Tingittiin lähtöhintaa jonkin verran alas, eikä lopulta voitu hylätä saamaamme tarjousta. Meidän kanssa samalla dösällä matkustanut espanjalaistyttö oli tosin saanut vielä paremman hinnan - oon todennut tän jo useasti, mutta Guatemalassa kannattaa tinkiä. Kuljetuksemme maksoi 225 quetzalia eli 28 euroa henkilöltä - tähän sisältyi venekuljetus saareen. Pelkkä venekuljetus maksoi satamasta ostettuna 15 amerikan dollaria.
Matka Floresista Caye Caulkerille alkoi kahdeksalta matkatoimiston paahtoleipäaamiaisella. Sitten rinkat heitettiin pikkubussin katolle ja startattiin matka. Guatemalan puolella ajelimme pitkään samaa reittiä kuin Tikalin kansallispuistoon mennessä, kunnes tie risteytyi kahdeksi ja bussi jatkoi Melchor de Mencos -kyltin osoittamaan suuntaan. Matkatoimiston pojat pelottelivat meitä aiemmin sillä, että shuttlet täyttyvät nopeasti, mutta ainakin tämä kiesi oli puolityhjä. En enää tässä vaiheessa jaksanut pahastua siitä, että myyntimies onnistui taas vähän viilaamaan meitä linssiin.
Saavuttuamme rajalle meitä oli ensimmäisenä vastassa rahanvaihtajakaveri. Päätettiin vaihtaa vaan parikymppiä, koska uumoiltiin, että tyypin kurssi ei olisi ehkä ihan edullisimmasta päästä. Rahanvaihdon jälkeen heitettiin rinkat selkään ja paineltiin porukalla maastapoistumistiskille. Maastapoistumisleimat iskettiin vuoronperään kaikille ja Guatemala jäi taakse.
Belizen ja Guatemalan välinen raja oli helppo ja mukava ylittää. Belizen maahantulotiskeillä istui molemmilla niin lungit kaverit, että mun oli ihan pakko tarkistaa, jäikö leimasta mitään jälkeä passiin. Rajalla pääsi myös siistiin vessaan. Toisella puolella rajaa vaihdoimme myös isompaan bussiin, jonka kyydissä matkattiin Belize Cityyn ja satamaan asti. Sama dösä jatkoi Chetumaliin Meksikoon. Yksi kyytiläinen oli päättänyt skipata Belizen ja reissata suoraan fishtacojen luvattuun maahan.
Ensivaikutelmani Belizestä oli siis kovin ruraali. Ja monikulttuurinen. Odotin näkeväni myös piskuisen pääkaupungin Belmopanin bussin ikkunasta, mutta harmikseni pikatie vei meidät suoraan Belize Cityyn. Olimme pikavenesatamassa yhden maissa ja perillä saarella kahdelta. Speed boat -matka Belize Citystä Caye Caulkerille kesti noin neljäkymmentä minuuttia. Köpöttelimme peräkanaa veneestä laiturille etsimään matkatavaroitamme. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja tuulenhenkäys oli kuuma. Laskin rinkkani maahan ja huokaisin hikisenä - missio me, saari, hiekka ja palmut suoritettu.
Hiekkainen ja hikinen Caye Caulker osoittautui viiden päivän aikana myös...
... kookosriisin tuoksuiseksi. Ei ehkä yllättänyt, mutta suurin osa ruoasta tarjoillaan kookosriisin kera. Kookosriisi linkittyy mun mielessä ehdottomasti kaukomatkailuun ja lämpimille leveysasteille, eikä tätä herkkua tee edes kotona mieli. Kookosriisiä sai niin kadulta kuin kalleimmista ravintoloistakin. Toinen suosittu riisi oli papuriisi, rice & beans.
...karibialaiseksi, isolla K:lla. En odottanut yhtä lungia meininkiä Belizeltä, kuin mihin Panaman ja Costa Rican Karibian puoleisella rannikolla oon törmännyt. Ehkä ajattelin, että britit olisivat jättäneet edes jotain jäämiä jäykkyydestä kulttuuriin. Todellisuudessa go slow -kehotus on Caye Caulkerin motto, ja meno sen mukaista. Niin paljasvapaiset lapset, kuppiloiden ovilla norkoilevat koirat kuin snorklausretkiä kaupittelevat rastapäät taisivat tietää, mitä downshiftaus tarkoittaa, jo ennen kuin aate termi keksittiin.
Karibialainen oli tietysti myös infrastruktuuri - korkealle paalujen päälle rakennetut talot ja toinen toistaan värikkäämmät maalipinnat saarella oli ilo mun silmälle.
...hummerin ystävän unelmaksi. Hummeri oli useimman tasokkaammaksi itsensä profiloivan ravintolan listalla. Kuulemani mukaan taso vaihtelee aika lailla, ja sainkin onneksi hyvät suositukset yhteen ravintolaan sille illalle, kun päätin lohkaista hupenevasta matkabudjetista leijonanosan tähän harvinaiseen herkkuun. Ai nami, tää oli niin tuoretta, niin maukasta, niin aidon makuista. Ja täydellinen kypsyys.
...loistavaksi tukikohdaksi sukeltamaan ja snorklaamaan haluaville. Belizen ja Meksikon Yucatanin niemimaan edustalla sijaitsee maailman toiseksi suurin valliriutta Suuren Valliriutan jälkeen. Belize on onnistunut suojelemaan omaa osuuttaan jo vuosikymmenien ajan tiukalla kontrollilla. Ei siis ihme, että vesiä kehutaan. Mekin kävimme snorklaamassa. Näin manaatteja!
...Guatemalaa noin kaksi kertaa kalliimmaksi. Moni Belizestä Guatemalaan matkustanut varoitteli Belizen päiväbudjettinsa olleen huomattavasti suurempi, kuin Guatemalassa. Ja tottahan sen olikin, edullisin ateriamme, vihannekset nuudelilla katukeittiössä, maksoi 7 Belizen dollaria eli kolme ja puoli euroa. Ananas kaupassa maksoi 10 dollaria eli melkein viisi euroa!
...sokerihiiren unelmaksi. Tai kauhuksi, miten sen ottaa, heh. Artesaanijäätelöä, pirtelökojuja, amerikkalaistyylisiä munkki- ja donitsikahviloita ja tietenkin banaanilettuja hedelmäsalaatteineen oli tarjolla runsaasti. Saaren erikoisuus on kiska, josta saa uppopaistettuna muun muassa snickersiä ja oreo-keksejä. Huh!
...aika amerikkalaiseksi. Jenkithän löysivät Belizen paratiisirannat jo vuosikymmeniä sitten, eikä saaren turistien yleisin kansallisuus jäänytkään millään tavoin epäselväksi. Punakaksi palanutta ihoa, xxxl-kokoista matkamuistopaitaa ja golf-autoja, joilla ajellaan surutta muutaman sadan metrin matka kokista ostamaan. Kumma kyllä, jenkkimeininki ei edes häirinnyt mua. Lähinnä se nauratti satunnaisesti. Heinäkuu ei ole Belizessä korkeasesonkia, eikä turisteja ollut liiaksi. Meininki oli rento ja iloinen, ja belizeläiset todella mukavaa porukkaa.
...todella rauhalliseksi! Mikään bilekohde Caye Caulker ei ole. Viimeisinkin rantabaari sulki ovensa kahdeksan maissa. Kun illallisaika yhtenä iltana venyi lähemmäs yhdeksää, oltiin oikeasti huolissamme siitä, saataisko mistään enää ruokaa. Pääkatu oli aivan tyhjä jo yhdeksältä. Nukuin Belizessä kuin tukki.
...kaikesta (turismista) huolimatta aidoksi. Ja värikkääksi. Mä tykkäsin Caye Caulkerista ja päivät suloisessa, paalujen päälle rakennetussa puutalossa menivät oikeastaan todella nappiin. Ihana Sophie´s Guest Rooms sijaitsi aivan saaren pohjoisessa päädyssä, sopivan syrjässä pääkadusta.
Tää majoitus oli todellinen löytö - yö kahden hengen huoneessa maksoi 30 amerikan dollaria, muualla hinnat lähti oikeastaan viidestäkympistä/yö. Muutama tutuksi tullut matkakaveri asui yhdessä saaren hostelleista, ja se oli kuulema kauhein murju, missä tyypit olivat koskaan asuneet... Hinta-laatusuhde ei vissiin ihan aina näillä turismista elävillä Belizen saarilla kohtaa, mutta huolellinen esityö kantoi meidän kohdalla taas hedelmää. Meidän rannalta oli myös saaren parhaat auringonlaskut ♥
Muuten, useimmat Caye Caulkerin parhaista kuppiloista ovat piilossa pikkukatujen päissä tai palmupensaiden takana. Vinkit niin pihistelyyn, vegeilyyn kuin kuninkaalliseen hummeri-illalliseenkin annan seuraavassa postauksessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti