Viikon matkamme Israelin Eilatiin tarkoitti mulle ja miehelleni itsestään selvästi yhden Unescon maailmanperintökohteen ja itse asiassa itselleni ensimmäisen maailman seitsemän ihmeen rastittamista ulos loputtomalta ämpärilistaltamme. Tietenkin, Petra it was!
Petraan on suhteellisen helppo tehdä retki eteläisestä Israelista ylittämällä Israelin ja Jordanian välinen raja Wadi Araban rajanylityspaikalla. Halpaa tämä lysti ei ole enää vuoden 2016 jälkeen ollut, sillä rajanylitysmaksu ja viisumi ovat harvinaisen tyyriitä. Näiden maksujen lisäksi visiitti Petraan täytyy internetlähteiden buukata retkenjärjestäjän kautta, joten omatoimivierailusta emme edes haaveilleet. En tiedä, olisiko kannattanut haaveilla - Jordanian puolella kuulimme lopulta, että myös itsenäisesti ovat jotkut Petraan onnistuneet matkaamaan, vaikka se ei välttämättä tullut kovinkaan paljon edullisemmaksi.
Meillä meni muuten useampi päivä, kun vertailtiin eri retkien hintoja - hinnoittelupolitiikka on varsin kirjava ja sitä sävyttävät vielä erilaiset alennukset, joita saa, jos viettää x-määrän öitä Jordanian puolella. Lopulta päädyttiin Mantis Tours - nimiseen pikkupuljuun, joka oli ihan passeli valinta. Muuten, jos suunnittelet ostavasi retken Eilatista Jordaniaan, harkitse dollareiden ottamista mukaan jo Suomesta. Lähes kaikki retkihinnat ovat dollareissa, sillä suurin osa rahasta päätyy Jordanian puolelle. Shekeleillä maksaminen olisi tullut monta kymppiä kalliimmaksi, onneksi Sderot HaTmarim -kadun Leumi-pankista sai nostettua suoraan amerikan valuuttaa.
Petraan pääsee päiväretkellä, mutta me päädyimme kahden päivän retkeen saadaksemme edes hitusen paremman käsityksen Jordaniasta. Yövyttiin muuten beduiiniteltassa jäätävässä autiomaan yössä, mutta siitä lisää myöhemmin. Retkemme alkoi kuitenkin visiitillä Petraan. Tai no, oikeasti se alkoi muutaman tunnin hengailulla Wadi Araban rajalla - talven neljäs lumisade oli sulkenut Petraan johtavan tien, emmekä voineet lähteä liikkeelle, ennen kuin viranomaiset myönsivät luvan. Ihan meidän tuuria, oikeasti.
Yllä olevissa kuvissa lumi ei oikein pääse oikeuksiinsa, mutta kyllä sitä paikoin oli kapealla tiellä paljonkin. Okei, meidän luvattu neljä tuntia Petrassa kutistui lumisateen takia kahteen, mutta olen kyllä näin jälkeen päin sitä mieltä, että Petraan päiväretkelle lähtijöiden kannattaa joka tapauksessa varautua hyvinkin lyhyeen vierailuun tässä upeassa kalliokaupungissa. Matka on nimittäin pitkä, muutama tunti rajalta suuntaansa, ja ainakin meillä sisälsi rasittavan matkamuistoliikepysähdyksen, vaikka olimme jo valmiiksi myöhässä...
Annan nyt kuvien puhua puolestaan. Vaikka luinkin jostain, että Petran valinta maailman seitsemän uuden ihmeen joukkoon oli hieman kyseenalainen. Rahalla saa, ja hevosella... Petra ei ollut helmikuisena lauantaina mitenkään häiritsevän täynnä kanssamatkaajia, vaikka käytävät kallioden lomissa ovatkin välillä todella kapeita. Joissain mutkissa löysimme itsemme ihan ylhäisestä yksinäisyydestä! Tapamme mukaan me antitour -immeiset jättäydyimme hiljalleen muun ryhmän matkasta...
Kuvissani näkyviin hevosiin ja kameleihin viitaten joudun kyllä toteamaan, että kaikkea eläimillä liikkumista Petrassa kannattaa välttää, jos ja kun eläinten hyvinvointi kiinnostaa. Petran beduiinit näyttivät kohtelevan ainakin heppaparkojaan aika kovalla kädellä, ei kiva. Petran sisäänkäynnillä törmäsimme mielenkiintoiseen valokuvakampanjaan, joka hevosratsastuksen lisäksi kehotti muun muassa välttämään lapsilta matkamuistojen ostamista. Tottahan tuo on, että lasten soisi olevan ennemmin koulussa, kuin kallioden vierustoilla etsimässä asiakkaita magneeteilleen sun muille. Pohdin kuitenkin hiljaa mielessäni, että onkohan kampanja jätetty rauhaan vain siksi, että beduiinit eivät ymmärrä latinalaisia aakkosia...
Petra oli hämmästyttävä, ehdottomasti vierailun arvoinen. Wadi Rumin autiomaa, jossa yövyimme kunnon seikkailijoiden turistien tapaan, sen sijaan oli häkellyttävän upea! Wadi Rumista kirjoittelen myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti