Seuraavassa muutama sana ja kuva meidän valassafarista Mirissassa. Koska pohdiskelin ennen matkaa jopa yhden postauksen verran valasbongauksen eettisyyttä, ajattelin, että olis hyvä palata aiheeseen nyt ihan oman kokemuksen pohjalta. Mulla on myös kokonaista neljä jotenkuten onnistunutta kuvaa, jotka voin saman tien heittää ilmoille...
Niin, mä siis hinguin kovasti valassafarille Sri Lankassa, mutta halusin olla varma, että hyppäisin sellaiseen paattiin, joka kunnioittaa näitä meren valtiaita vähintään yhtä paljon kuin mäkin. Olin myös huolissani siitä, häiriintyvätkö sinivalaat veneiden läsnäolosta jollain tapaa. Siksipä googlettelin eettisestä valasbongauksesta etukäteen ja etsin Mirissasta muutaman operaattorin, joiden toimintaa kehuttiin vuolaasti esmes tripadvidorissa. Etten-tentten valinta osui siihen, jonka toimistolle oli meidän hotellilta lyhyempi kävelymatka, eli Mirissa Water Sportsiin.
Lyhyt oli tässä tapauksessa puoli tuntia. Kun hiestä märkänä saavuttiin vihdoin satamassa sijaitsevaan toimistoon - tää oli olevinaan aamukävely - odotti meitä siellä snadisti hölmistyneen näköinen poitsu, joka ei paljoa englantia haastellut. Hölmistyneisyys liittyi todennäköisesti siihen, että turistit harvemmin vaivautuvat raahautumaan toimistolle, vaan yleensä retki ostetaan joko rannalta tai hotellin kautta. Mutta mullepas ei kelpaa mikä tahansa pulju, heh.
Sain sitten langan päähän oikein mukavan ja hyvää englantia puhuvan miekkosen, jolta kyselin muutaman kysymyksen valassafarin olosuhteisiin ja eettisyyteen liittyen. Tai no, en alkanu kikkailemaan vaan kysyin suoraan, miten tyypit pitävät huolen siitä, että valaat eivät kärsi meidän läsnäolosta. Sain lupauksen siitä, että me pysytään tarpeeksi kaukana valaista eikä jahdata niitä veneellämme. Nimet listaan ja herätyskelloon taas hälytys ennen aamukuutta. Tuktuk tulisi hakemaan meidät kuudelta eli meidän ei onneksi tarvitsis stressata, tai siis "stressata" logistiikasta kukonlaulun aikaan. Mua kyllä jännitti se merenkäynti aikalailla, koska tuun helposti merisairaaksi.
Aamulla ahdoin itseeni yhden rotin hyvissä ajoin maksimoidakseni mahikset sille, että ruoka myös pysyisi mun mahassa avomerellä. Retkioperaattori tarjosi aamiaisboksin, jonka sisällöstä puolet päätyi myöskin mun masuuni. Tähän päälle vielä pahoinvointipilleri - sekin sisältyi tietysti hintaan - ja menoksi. Aamu alkoi just sarastaa palmujen takaa, kun noustiin veneeseen. Muutaman kalastaja kellui paateissaan satama-altaassa, mahtoi niillä olla rankka yö takana. Aurinko nousi, kun puksuteltiin hiljaksiin kohti avomerta.
Tosiaan, vauhti oli niin hidas, ettei mulle ois vahingossakaan voinut tulla paha olo. Köröteltiin aallokossa ja delfiiniparvikin liittyi seuraan hetkeksi. Onnistuneita kuvia delfiineistä mun muistikortilla on nolla. Meidän lisäksi veneessä oli oikeastaan vaan eläkeikäisiä muutamaa pariskuntaa lukuun ottamatta. Tuli niin turistiolo, mutta sillai hyvällä tapaa tietenkin. Noin tunnin verran ajeltiin loitommas rannasta, ennen kuin alkoi tapahtua.
Ensimmäinen kapteenin bongaama sinivalas oli todella kaukana ja ehti mennä menojaan. Seuraavan vesisuihkun näin horisontissa. Pikku hiljaa valaita alkoi ilmestyä silloin tällöin kymmenien metrien päähän veneestä. Me ei tietenkään oltu ainoa vene tuolla, vaan paatteja oli kymmenisen. Kaikki näyttivät käyttäytyvän kunnolla eikä kukaan kaasutellut valaiden perään. Jossain vaiheessa meidän kapteeni päätti lähteä kauemmas veneryppäästä. Silloin päästiinkin näkemään valaita vielä hitusen paremmin. Joka kerta, kun sinivalas tai sen vesisuihku näkyi horisontissa, joku kiljaisi ja jännittynyt nauru levisi ympäriinsä. Oikeesti oltiin kaikki ku lapsia. Oli sen vaan oikeasti niin upeeta katsoa sinivalaan pyrstön iskeytymistä veden pintaan - siis paljon hienompaa ku telkkarissa!
Mirissa Water Sports oli mahtava, etenkin henkilökunta. Laivapojat olivat itsekin ihan aidosti innoissaan joka kerta, kun saatiin valas kiikariin. Yksi pojista otti mulle muutaman kuvankin ja sain ite vaan nauttia näkemästäni. Paluumatkalla saatiin luettavaksemme vielä infoa sinivalaasta, delfiineistä ja valtavasta vesikilpikonnasta, joka nähtiin retken alussa. Olin ja oon yllättynyt Mirissa Water Sportsin ammattimaisuudesta - eipä mulla vissiin ollet odotukset kovin korkealla vai? Tämä oli ihana aamupäivä, ja siistiähän valassafarissa oli myös se, että sen jälkeen meillä oli vielä monta tuntia aikaa lojua rantavedessä, kun homma oli ohi puolenpäivän maissa. Oon iloinen, että uhmasin merisairasta nössöä sisälläni. Koska ihan oikeesti, mä näin valaan! Vau!
Ai niin ne kuvat... eivät tällä kertaa kerro enempää kuin mun sanat, mutta olkoon. Kuvauskalustoa olis päivitettävä huomattavasti seuraavaa valassafaria varten...
Oon myös kiitollinen itselleni siitä, että jaksoin nähdä vaivaa ja etsiä retkenjärjestäjän, jolla on puhtaat jauhot pussissa. Kaikki meni just niin kuin luvattiin ja kaikille jäi hyvä mieli. Tripadvisoria ei tarvitse kauaa selata, kun siellä jo tulee vastaan kertomuksia firmoista ja retkistä, joiden toiminta harmitti asiakasta jälkeenpäin. Ymmärrän, että on helppoa vaan ottaa joku retki, ja sitten juosta varaamaan parhaat aurinkotuolit. Niin munki teki vähän mieli. Mutta onneks oon niin jäärä. Ja pointsit myös matkakaverilleni, jolle mun hinku hyvien valintojen tekoon oli tälläkin reissulla useimmiten ihan ok.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti